Synnytysasiaa

Täytyy jakaa tällainen pikkujuttu täällä blogimaailmassakin. Kävi nimittäin semmonen juttu, että perjantaina kirjottelin tänne viimeks materiaalia (jonka vasta nyt huomasin jääneen pelkäksi luonnokseksi) siitä, miten oltiin lähössä kaupungille ostamaan vielä viime hetken lahjoja ja vauvan vikoja tärkeimpiä tavaroita. Empä ehtiny hirveen pitkälle: nousin sohvalta aikeissa hommautua Keijon kanssa keskustaan ja mulla valahti lapsivedet. Tuolloin kello oli neljä iltapäivällä.

Tiesin kyllä heti, mistä oli kysymys ja olin vähän aikaa ihan hirveässä stressissä ja kauhistunu siitä, että se ei sopinu mun sen illan suunnitelmiin ollenkaan. :D Keijo lähti sitte heti viemään koiran hoitoon kasvattajalle ja käymään kaupassa ja tekemään ruokaa. Soitin synnärille ja ne neuvo tulla viimeistään iltayheksältä, vaikkei vielä siihen mennessä supisteliskaan kunnolla.

Kello oli kahdeksan illalla, kun meidät vietiin synnytyssaliin ja siinä vaiheessa mun supistukset alko olla jo aika kipeitä. Lääkäri totes mun olevan kahdelle sormelle auki. En tienny vielä, minkälaista kivunlievitystä ottaisin, joten menin suihkuun noin puoleksi tunniksi. Mulle siitä oli jonkun verran apua siinä vaiheessa, kun mulla ne poltot tuntu sekä selässä että mahassa - mahapuolella pahempina tosin.

21.15 lääkäri tuli ja laitto mulle kohdunkaulan puudutuksen. Mulla vieläki huvittaa se, että menin ekana ottamaan puudutuksen, vaikka ajattelin tekeväni juuri toisin. Olin kokeillu ottaa yhet henkoset ilokaasua siihen mennessä ja totesin heti, että se ei oo mun juttu, mutta että tahdon silti edes jotain helpotusta. Kohdunkaulan puudutukseen päädyttiin siksi, että sen kesto on vaan noin puoltoista tuntia, se laitetaan suoraan lihakseen, vaikutus alkaa heti, mutta enimmäkseen siksi, että sitä se kätilö mulle eniten suositteli ja olin valmis mihin vaan sillä hetkellä. :D Samalla mun todettiin olevan 4-5cm auki.

Tuo puudutus oli paras päätös, jonka oisin voinu tehä itelleni. Olin sitä mieltä silloin ja oon sitä mieltä edelleen. Se nimittäin alko auttamaan saman tien. Ei se vieny kaikkia kipuja pois ja loppua kohden huomas, miten sen vaikutus alko hiipua, mutta mikä tahansa muu ois ollu mun mielestä ylimitotettua kivunlievitystä, koska en halunnu alunperinkään maata siellä tunnottomana. Ne neulat ei tuntunu yhtään, vaikka pelkäsinki siinä tilanteessa. Sitä ainetta siis pistetään kaks kertaa viis milliä yks kummallekin puolelle kohdunkaulaa.

Noh, köllin siinä pedillä sitte oikein tyytyväisenä ja puoli yhentoista maissa menin takas suihkuun, koska se tuntu houkuttelevalta ja mulla paleli. Salaa haaveilin saunastaki siinä vaiheessa. :D Suihkussa alko tulla niin voimakas tarve ponnistaa, että ihan ällistyin. Katoin sitä oloa kaksien supistusten ajan (joita tuli siinä vaiheessa 3-5 minuutin välein) ja laitoin Keijon sitte soittamaan kelloa ilmottaen, että meiän vauva taitaa ehtiä syntyä maailmanlopun päivänä. Kätilö tuli ja yllätyttiin kaikki, että olinki jo täysin auennu.

Viittä vaille ykstoista alko virallisesti ponnistusvaihe, joka kesti kolme varttia. Mun supistukset alko esiintyä harvemmin (viiden minuutin välein), joten mulle annettiin yhteensä kahteen kertaan supistuksia vahventavia auttamaan mua siinä urakassa. Osasin kyllä heti ponnistaa kuulemma oikein, mutta tiiän itekki, että olisin puskenu tuon tuhisijan paljon nopeammin ulos, mutta mulla pelotti se hetki, ku se lapsi oikeasti tulis ulos asti. Siihen mennessä se oli helppo homma ja lapsi oli jo aiemmin siirtyny hyvin tosi alas, mikä autto kans. Tietyssä määrin tahallaan en ponnistanu niin kovasti ku oisin pystyny juuriki sen takia, että jännitti, että mitäs sitten ku se lapsi onki siinä ja kaikki on ohi. Halusin fiilistellä sitä synnytystä pidempään ja mun mielestä oli epäreilua, että pääsisin niin vähällä. :D

Kello 23.37 meille syntyikin täydellisen terve tyttö. Mitoiltaan 3090g ja 50cm. Saatiin täydet Apgarpisteet. Olin aivan hämmentyny siitä, miten kaunis ja valmis lapsi sieltä tuli. Ei edes yhtään punainen tai sininen tai mitään. Aivan ihmisen näkönen ja maailman kaunein olento. Tuijoteltiin sitä siinä liikuttuneina jälkeisvaiheen mennessä ohi lähes huomaamatta. Siinä kesti 13 minuuttia ja ainoastaan istukan syntyminen tuntu mun mielestä todella pahalta.

Repesin kahdesta kohtaa ja mun kauhuksi mut oli tietenki heti ommeltava. Sain kyllä puudutuksen, mutta se ei ehtiny vaikuttaa vaan tunsin jokasen pienenki neulan liikkeen ja ompeleen vedon. En varmaan olis pystyny siihen millään, jos Keijo ja Lahja (kuten Keijon äiti vauvaa kutsuu) ei olis ollu siinä vieressä. Ei sillä ollu mitään väliä, jos se nyt vähän sattuki, mutta se haittas, että se tunto tarkotti sitä, että tunsin sen neulan lävistykset ja liikkeet.

Kaikkiaan tuntuu, että pääsin tosi vähällä. Synnytys kesti yhteensä 6h 50min eli tosi vähän ensisynnyttäjäksi. Odotinki tämmöstä helppoa ja oikeastaan rentoakin synnytystä, mutta lähinnä mut yllätti se, miten mukavaa hommaa se loppujen lopuksi olikaan. Tuo synnytyksen kesto lasketaan muuten mun kohalla kello viideltä alkaneeksi eli sillon ku ne supistukset alko (just in case joku tarkkasilmänen ihmettelee). Oon ihan tosissani sitä  mieltä, että synnyttäsin mielelläni vaikka heti uudestaan, jos se tosiaan on tommosta. En voi vieläkään uskoa, että se ei ollu ollenkaan ankeaa hommaa ja että sattu kohalle vielä niin mukava lääkäri ja kätilöki. Kirjottelen tässä vielä osastoajasta ja meiän ekoista päivistä ja ekoista kotihetkistäki jahka ehin. Nyt aion nauttia siitä, että Keijo ja Lahja nukkuu ja mulla on nenän eessä kuppi kahvia ja ulkona on ihanan hämärää.

Täysaikaisia ollaan!

Nyt (keskiviikkona) tuli täyteen 37 viikkoa täyteen. Tietyllä tapaa tuntu juhlalliselta saavuttaa tää rajapyykki, mutta ei silti jännittäny synnytysasiat ollenkaan ku lähin aamulla vikaan lääkärineuvolaan. Siis siinä mielessä jännittäny, että ei tuntunu yhtään, että synnytys ois jo ovella. Siks tää tuntuuki niin hullulta, että vauveli saa tulla millon vaan se niin päättää.

Lääkäri sitte tutki mua siinä ja totes, että lantio on sopusuhtanen, mitä olin osannu odottaakin. MUTTA! Kohdunsuu oli jo alkanu pehmetä ja lyhentyny kolmesta sentistä kahteen ja sen lisäks kohdun ulkosuu on kaks senttiä auki. Ei kokonaan auki, vaan juurikin se ulkosuu. Tää oli se uutinen, joka sai mut jännitämään jo hyvällä tavalla ku lääkäri sano, että any day now. Sais mun puolesta mennä ens vuoden puolelle.

Painoarvio on 3,1kg, oikein hyvä siis. Tietenki tuo on aina painosanalla arvio. Kurkattiin kans jalkojen väliin. :D Tytöltä se näyttäs edelleen.

Äiskäki on ihanan innoissaan tästä tulokkaasta. Se tunnusti tänään hypettävänsä asiakkailleensakki, että se on ihan kohta mummo. :) Ja niitten toimitusjohtajaki oli luvannu jo äiskän lähteä tänne sitte heti ku lapsi tulee. Jotenki hassua, vähän niinku sillä ois joku isoäitiysloma. :D Oon itekki tuntenu sen niitten tj:n ihan ala-astelaisesta termiitistä asti ni seki ehkä vaikuttaa, että ne on hyviä kavereita keskenään ja äiskän työnkuva on sellanen, että pienillä käytännön järjestelyillä sen on mahdollista tehä pari päivää etänäki.

Nooh, kuhan nyt joulun pysyisin yhtenä kappaleena..

Järkytys

Keijo ilmotti eilen illalla puhelimessa pyytäneensä yhtä tuttua pariskuntaa kummeiksi. Morjens. Mä luulin, että meille oli väliä, ketkä meiän lapselle tulee kummeiksi. Ihan tosi aitoja ja hyviä ihmisiä ne on (tai en kyllä tunne sitä naista yhtään) ja niistä varmasti on siihen hommaan. En vaan ymmärrä, miten Keijo oli niitä niin spontaanisti pyytäny. Me puhutaan aina kaikesta ensin keskenämme. Tuntuu jotenki uskomattomalta ja loukkaavalta, että se mies voi mennä ja kapinoida meidän suhteen intiimeimpiä asioita vastaan tolla lailla. Meille molemmille puheyhteys ja jakaminen on ollu aina jotain tosi erityistä ja meillä on tosi syvä luottamus toisiimme. Tuntuu ihan halolla päähän lyödyltä.

Eihän näitä asioita koskaan ääneen sanota ja säännöiksi määritellä, mutta kyllä pidemmissä parisuhteissa molemmat osapuolet tietää, miten se dynamiikka niillä pyörii ja miten asioitten kanssa menetellään.

Tosi ristiriitaset fiilikset jäi siitä puhelusta. En kommentoinu asiaa vielä mitenkään, koska mun mielestä asiat puhutaan kasvokkain. Keijo on kyllä viestitelly pitkin päivää siitä, miten innoissaan se on tulossa kotia enkä itekään haluis tehä tästä illasta millään lailla negatiivista moittimalla toista. Hohhoijjaa ja hyvät illan jatkot.

Hiljasta

Sitä on vaikka muille jakaa. Tätä ei nyt pidä käsittää negatiivisesti. Tän viikonlopun teema on nyt sellanen, että Keijo on Sallassa, koska niillä on työporukan pikkujoulut. Tää on niillä jo oikea traditio, että ne vuokraa mökin koko wlopuksi. Eipä siinä mitään, olen sitten ittekseni. Jääkaapistaki voi päätellä, että oon ostanu sen täyteen vaan mun ruokia, ku kerta ittekseni oon: 1kg porkkanoita, 2kg klementiinejä, 1,5kg lanttua, paketti kananmunia, maustamatonta jogurttia ja ruisleipää ja näkkäriä. :D En mä nyt todellakaan kaikkea jaksa parissa päivässä syödä, mutta tuntuu vaan fiksummalta kantaa kaupasta enemmän kerralla, ettei joka päivä tarvi käyä parin hassun hedelmän takia.

Tää iltaki jotenki hujahti, niinku koko viikko. Aika on vaan kadonnu johonki, enkä oo ollu tän bloginkaan kanssa siksi aktiivinen. Tällä viikolla alotin aikuislukiossa uuden kurssin (ihan mun olonen äikän kurssi, jossa luetaan paljon runoja), tapasin mun oman terveydenhoitajan neuvolassa (joka oli ihan tosi mukavan olonen tyyppi, kerranki näinpäin kääntyny tämä minun tuuri) ja sen semmosta. Oon pyöriny kirjastollaki ihmettelemässä uutta näyttelyä ja lainannu uuden läjän kirjoja. Nyt eilen illalla alotin semmosen näytelmän kun Anomalia (Laura Gustafssonin taiteellinen opinnäytetyö Teatterikorkeakouluun, painettu v.2012). Se on melko uus ja moderni näytelmä. Kerron siitä lisää jahka osaan siitä jotain viisasta sanoa. :D

Jos jollain on semmonen olo, että ei oo tullu luettua näytelmiä ja kenties kiinnostais sivistää itseään sillä saralla ni voisin suositella Minna Canthin Työmiehen vaimoa ja Bertolt Brechtin Setsuanian hyvää ihmistä. Molemmat edellämainituista on jo hiukan vanhempia, mutta kuitenkin moderneja teoksia ja tosi ohuita opuksia. Niiden pituuden puolesta ne sopiiki hyvin ihan normaalille työssä- tai opinnoissa käyvälle ihmiselle, ite luin molemmat yhen ja saman junamatkan aikana sillon joskus aikoinaan. Ja yks huippuhyvä, mutta paksumpi kotimainen näytelmä, joka kannattaa lukea jos vaan näytelmistä tykkää on Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset. Se on ensimmäinen osa Niskavuoren tarina -nimisestä kokoelmasta ja kertoo aika hienoja asioita meistä suomalaisista. Hyvin sivistävää kamaa siis koitan teille ihmisille tyrkyttää.. :D

Tää ilta on toistaseks menny hyvinki maallisten asioitten parissa. Imuroin ja luutusin lattioita, pyykkäsin, kävin lieden läpi jollain myrkyllä, tiskasin parin päivän kattilat ja pannut, tein lumityöt, vaihdoin meille lakanat ja järjestelin vähän. Ei täällä silleen likasta oo oikeestaan koskaan. Tulee siivottua aika tiuhaan ku on tummat kiiltävät laatat lattioissa ja ne ei anna anteeks vaan ilmiantaa jokasen "töhnän". Silleen ihan kivaki totutella siivoamaan tiuhempaan ku kohta täällä joku hassuttelija opettelee ryömimään.. Nyt keskiviikkona tuli muuten täyteen 36 raskausviikkoa! Herranen aika. Juuri muuta ei meinaa suusta päästä ku asiaa oikeesti ajattelee. Se meinaa sitä, että parin päivän päästä tää raskaus on täysaikanen ja vauveli saattaa syntyä jo pianki, ihan millon vaan oikeestaan. Tuntuu tosi absurdilta, koska ei tunnu yhtään niin "kypsältä". :D

Väsy

Siitä on tämä maanantaipäivä tehty.

Nukuin ansioikkaan reippaasti johonki melkein kymmeneen asti ja lähin sitte kattomaan leikkauksesta toipuvaa kaveria sairaalalle. Siellä vierähti pari tuntia. Sen jälkeen ehin kotona juuri ja juuri syödä ennenku Keijo ilmotti, että tänään menee töissä myöhään. Päätin, että viisaampi käyä kaupassa yksin vielä ku auto on lämmin, ettei tarvi illalla jännittää ehitäänkö yleensä ruokaostoksille.

Tämmöstä tää arki välillä on, mutta onneks tosi harvoin. Keijo tekee välillä keikkaluontosena tuota työtään ja palkanmaksu jatkuu pahimmillaan iltakymmeneen ja ne asiakkaat mieluummin teettää Keijolla hommat loppuun samana päivänä. Meiän suhteen aikana ei oo käyny ku kahesti aiemmin silleen, että Keijolla ois sen takia venähtäny ysiinki asti, mutta joskus Keijon sinkkuaikoina se oli joutunu jopa jäämään kerran vieraalle paikkakunnalle yöksi.

Noh, minkäs teet. Asunnollisen on tehtävä tunnollisesti töitä. Mä täällä oottelen ja koitin vähän siivoilla keittiötä ja pyöräytin tiski- ja pyykkikoneet käyntiin. Hyvin arkista eloa. Tänään on vaan niin vetämätön olo, että taian lähteä sänkyyn lueskelemaan ja ehkä jopa nopeasti nukahtamaan. Kenties illalla reipastun saunan ja illallisen toivossa ja tuun tarkemmin kertomaan meiän viikonloppureissusta.

Semmosta possua

Löysin jotain hyvää possua! Se oli muistaakseni jotain viljapossua. Maustamattomia "lastuja", lastuiksi niitä taidettiin pakkauksessaki herjata.

Tuli tosi hyviä ihan vahingossa. Silppusin valkosipulia jota hiroin suolan ja hunajan ohessa niihin lastuihin ennen paistoa.

Sitte pilkoin vielä yhen sipulin (kuutioiksi) ja yhen punasen paprikan (suikaleiksi), jotka lisäsin siihen pannulle jahka se possu oli kypsää. Maustoin suolalla ja pippurilla. Sitte ku vihannekset oli kuullottunu nätisti ni lisäsin noin desin kermaa ja puol pakettia maustettua tuorejuustoa ja hunajaa. Ja lisäsin pippuria.

Tuli tosi hyvää. Ja niinku voi päätellä ni heitin siinä tekohetkellä tuon maustamisen hatusta. Harmi, ettei ollu siirappia ja balsamicoa. Ne varmasti kävis kanssa hyvin possun kylkeen.

Täytyy aina vähän soveltaa ja kokeilla, koska a) en syö kanaa, joten arkisia lihavaihtoehtoja ei oo monta ja b) valmiiksi marinoidut on aina heikompilaatusta lihaa ja ne marinaadit monesti tosi teollisen makusia. Aika usein ostetaan possun ulkofileetä esim. 600g pätkä ja putsaan sen ite ja leikkaan suikaleiksi tai pihveiksi. Sillä lailla saa sitä "takuumureaa". Yks hyvä vinkki on kans ostaa valmiiks leikattuja pihvejä, joista jalostaa ite suikaleita. Ne on yleensä parempaa kamaa ku valmissuikaleet.

Damn, nyt alko tehä mieli papuja...

 

 

 

Avviliis - notsosureaboutthe sijamuoto

Miten meni itsenäisyys päivä? Onko teillä mitään itsenäisyyspäivän perinteitä?

Meillä nimittäin on kotona ollu aina (ainaki niin kauan kun muistan) semmonen perinne, että äiskä on tehny jotain ihan superhyvää ruokaa ja ollaan illallistettu perheen kesken. Siinä on ollu semmosta juhlan tuntua, monesti oon jopa pukeutunu vähän paremmin noille illallisille. :)

Siksi nyt harmittaaki ihan simona, ettei päästy mun porukoille jo eiliseksi! Syynähän tietenki se, että Keijolla on tänään töitä. Tänään sitte tooodella pitkästä aikaa matkustetaan porukoitten luokse ja ompa mulla ollukki ikävä. Viime kerrasta taitaa olla jo kohta kaks kuukautta ja kuka tahansa voi kuvitella, miten paljon tämmönen raskaana oleva kerkeää muuttua siinä ajassa. Mulla ainaki on tullu kaikki maha  nyt aika lailla siinä ajassa.

Mun pikkusiskoki on kuulemma siellä nyt samaan aikaan ja aattelin, että jos reipastun vielä tänään niin tutkailen tarkkaan, mitä kaikkea sille vois lahjottaa. Meillähän on kaikkea paljon niinku pariskunnilla yleensä on ku on muutettu yhteen. Se on kolmatta vuotta amiksessa ja asunu sen ajan asuntolassa erilaisissa soluasunnoissa ni ei sen oo tarvinnu tietenkään hankkia kaikkea. Esim. kodinkoneita niinku mikroa, kahvinkeitintä, imuria...

Rehellisesti sanottuna tietyssä määrin ootan jo, että tää punkki putkahtas, että saisin tehä tiettyjä asioita taas. Mun kohalla ne taitaa olla mahallaan nukkuminen, kelkkailu, laskettelu, hyvän punaviinin nauttiminen, juustojen syöminen.. En voi käsittää, etten saa syödä vielä joulunakaan kittijuustoja niinku vaikkapa brietä. Oon hirveä juustohiiri ja tää on kyllä ottanu lujille.

Toisaalta ollaan joulu Keijon porukoilla tänä vuonna ni enhän mä tiedä yhtään minkälaisia asioita ne syö jouluna, joten eihän kiusauksia välttämättä ees tuu. Sen verran aattelin viiä jotain omaa, että teen puolukkajäädykkeen (josta oon haaveillu jo monta vuotta) ja lanttulaatikon. Lanttulaatikkoonhan kuuluu sinihomejuusto, mutta ei todellakaan korppujauhot eikä se saa olla mitään sosetyyppistäkään.

Tietyissä ruoanlaittoasioissa erotaan Keijon äipän kanssa paljon ja ne on just tämmösiä jauhonkäyttöasioita. Sen mielestä kastiketta ei voi tehä ilman vehnäjauhoja tai lihapullia ilman korppujauhoja ja mä en ymmärrä miks niissä pitäs olla jauhoja alkuunkaan. Mulla nää ruokakäsitykset lähtee omalta äidiltä, joka on karpannu jo vuosikaudet.

Mulla on muuten paljon tommosia ruokahimoja, joille ei oo sijaa mun elämässä. Mun mielestä asioiden haluaminen on ookoo, mutta en tiiä mitä tapahtus, jos antasin itelleni niitä asioita. Just vaikka toi puolukkajäädyke on semmonen, että tykkään siitä varmaan eniten maailmassa, varsinki äiskän tekemänä, mutta en mä sitä silti oo vuosiin syöny. Taaaii no hyvänä esimerkkinä kans täytekakut. Oon nyt varmaan viimeset puol vuotta jo kohta haaveillu semmosesta perinteisestä kermamansikkakakusta, siis ihan tosi oon nähny märkiä uniaki kakuista, mutta en oo silti semmosta söyny. Niin helppoa se on.

Ihan tavallista maanantaita

Laitoin eilen illalla hyvissä ajoin nukkumaan, varmaan joskus yheltätoista ja silti heräsin tänään vasta puol yheltätoista! Mulle ei oo käyny moneen viikkoon näin. Eipä se onneksi haittaa ku ei tarvi mennä tänään mihinkään. Pöhnö olo vaan.

Eilinen oli kyllä yhenlainen.. Heräsin tavallisesti siinä puol seittemältä ja kymmeneksi mulla oli neuvola-aika. Nyt eka kertaa siinä uudessa neuvolassa. Mun oma th on kuulemma vaan osa-aikasesti töissä ni mulla on suunnilleen joka toinen kerta sen sijainen, niin oli eilenkin. Tosi semmonen mukavan ja järkevän olonen ihminen. Meinas mennä yliajallekki ku koitettiin päivitellä vähän tietoja, että ketä tässä ollaan ja miten on menny tähän asti tämän raskauden kanssa ynnä muuta.

Tulin kyllä suorilla kotia ja täällä ootteli sähkömies! Olin tiennykki oottaa sitä ja jättäny sille avaimet jemmaan ja ilmottanu isännöitsijällekki siitä piilosta. Vaan eipä ollu isännöitsijä vastannu sen sähkömiehen puheluihin, onneks se ei ollu joutunu kauaa oottamaan.. Meillä oli siis ongelmana se, että varastolle ei tuu sähköä ja piti vetää kokonaan uus kaapeli sinne täältä sisältä. Tää arki onki vaatinu vähän luovuutta ku ollaan mietitty, miten saahaan autot lämmitettyä. Noh, ei muutaku vauvanhuoneen ikkunan välistä parin sisäkäyttöön tarkotetun jatkoroikan kautta piuhat autoille. Ei vaan paljoa hampaita naurata ku nyt koko viime viikonki oli -14 pakkasta, nyt jo -20! Onneksi se asia tuli kuntoon..

Tosin heti ku se sähkömies lähti niin tajusin, ettei meiän vaatehuoneeseenkaan tuu virtaa! Siellä oli jo valmiina semmonen plafondi katossa, mutta ei olla vieläkään löyetty sille katkasijaa, joten ei ollu käyny mielessäkään että siinä olis jotain outoa. Eilen vaan keksin sitte kokeilla hiustenkuivaajaa vaatehuoneen pistorasiaan.. Taas lähtee soitto isännöitsijälle. :D

Leipasin eilen lisää niitä sämpylöitä, nyt onki pakastin täynnä leipää. Ja pellillisen pikkuleipiä kans. Se oli ihan semmonen perusmurotaikinaohje, jota vähän maustoin. Kuvittelin, että niistä ois tullu semmosia haarukkaleipämäisiä. Ei tullu ei, mutta hyviä kyllä.

Eilen illalla menin aikasin sänkyyn oikeestaan sen takia, että luulin, että alkasin synnyttämään. :D Aattelin, että jos tässä tulee pianki lähtö ni minähän kyllä nukun ensin, jos vaan mahollista. Ei mulla muuta ollu ku supistuksia, eikä ne ees käyny kipeetä, mutta niitä tuli aika tiuhaan. En ruvennu vielä kellottamaan mitään sen tarkemmin, mutta varmaan parin tunnin ajan niitä tuli ainaki kerran varttiin. Järkeilin sitte, että no panic, että jos tämä on sitä niin parasta, mitä voin ittelleni tehä siinä tilanteessa on nukkua. Että enköhän mä herää jos tosiaan synnytän, että kyllä se kipu sitte havahduttaa mut jalkeille. Minut herätti kyllä Keijo siinä ku Avatar loppu telkkarista, ei kipu. Uni autto.

Luulen, että se vaan johtu kaikesta eilisestä touhuamisesta. Muttaku heti jos makaan tai istun pidempiä aikoja ni sattuu selkään ja koko lantion alueeseen hirveesti. Siks sitte eilen täällä leivoin ja tein lumitöitä ja pyykkihommia, mitä vaan mikä piti mut liikkeessä..

Että tällaista..

Sunnuntain ruokakokeiluja

Eli eilen bongasin netistä tämmösen ohjeeen, jota sitten melko raadollisesti noudatin:

http://www.tiesydameen.fi/ruokaohjeet?nimi=Uuniperuna+kinkkut%C3%A4ytteell%C3%A4

Jännitti tuo valmis kinkkusuikale, koska yleensä ne on mun mielestä tosi teollisen makusia, mutta ainaki poutun suikaleet toimi ihan hyvin. Oishan sitä voinu tietenki ostaa kinkkua ja siitä silputa. Pieninhän joka tapauksessa niitä valmissuikaleitakin pienemmäksi. En tiedä kuinka sanomatta selvää se on, mutta kannattaa tehä hyvissä ajoin tuo tahna jääkaappiin, koska se vaan paranee makustuessaan. Mutta vinkkinä sanottakoon sekin, että poutun pakkauksesta tuohon meni vaan puolet eli siitä saa vielä toisenki pikkulisukkeen kahdelle.

Tosi kesäistä kamaa, sopis varmasti tosi hyvin joittenki arkisten grillausten kaveriksi. Arkiruoat muuten yleensä heitän hatusta, mutta mun mielestä tämmösiä kokeiluita on kiva aina sillon tällön tehä. Aina niistä jotain sivistyy ja eipähän sitte kangistu niihin tavallisiin kaavoihinsa.

Tän lisäks leivoin eilen sämpylöitä, joitten ohje löyty Keijon vanhoista köksän vihkosista. Sinkkuaikoinaan Keijo monesti kokkaili esim. pizzapohjansa ite niitten vihkojen pohjalta ja siks ne onki vielä tallessa.

Ohje menee näin ja on tosi simppeli:

Sämpylät n.8kpl

3,5dl vettä
25g hiivaa
1tl suolaa
2rkl öljyä
2dl grahamjauhoja
n.3dl vehnäjauhoja

1.Mittaa vesi kulhoon ja murenna hiiva sekaan.
2. Lisää suola ja öljy.
3. Lisää grahamjauhot puuhaarukalla joukkoon.
4. Alusta vehnäjauhot kädellä (lisää vain vähän kerrallaan)
5.Leivo 8 sämpylää. Kohota puolisen tuntia ja paista 225 asteessa n.15min.

Vaivattomasti tuli tosi hyviä! Koostumus on semmonen tasainen ja pehmonen, ei jää mitään "jauhokönttejä" tms. Ite lisäilin aika paljon enemmän jauhoja siinä toivossa, että taikinasta ois tullu käsiteltävämpää, mutta ei siitä tullu. :D Taikina oli joka tapauksessa pakko taiteilla pellille kahella lusikalla. Kohos kuitenki hyvin.

En tiiä onko toi tavallista toi huono käsiteltävyys sämpylätaikinan kanssa, mutta ei siitä näköjään kannata huolestua. Ite oon tosi noviisi leivän leipojana, mutta tahtoisin kyllä tehä enemmän leipää ite. Tänään aattelin tehä tällä samalla reseptillä tuplamäärän pakkaseen. Löysin tuolta köksän kansion uumenista myös ohrarieskaohjeen, joka oli vielä helpompi ku tämä. Jos totean sen toimivaksi niin jaan sen kyllä teillekki. :)

Marinaarevinsieluniaukitäälläyms

Hei vaan taas.. Meni se perjantai sitten eri lailla, kun suunniteltiin. Tuo uusi paikka, johon meidän oli tarkoitus mennä viihtymään oli niin täynnä, ettei sinne sopinut edes seisomaan sekaan, istumisesta puhumattakaan. Eksyttiin sitten vanhaan tuttuun paikkaan saman kadun varrelle. Me tosin lähdettiin siinä kahen paikkeilla kotiin. Jotenki alko tuntua siltä, ettei nuo baarit ole meikäläisen paikka enää. Tai onhan musta tuntunu siltä jo jonku aikaa eikä olla pitkiin aikoihin missään käytykään, mutta silti. Nytku alkaa tää raskaus olla melko näkyvää niin ahisti pelkästään. Ihmiset tuijotti mua - ei välttämättä pahasti, mutta jotenki se vaan vahvisti mun fiilistä omasta epäviehättävyydestäni.

Tuntu pahalta kattoa kauniita ihmisiä, ku ite haluisin jo kovasti ruveta juoksemaan ja pelaamaan sulkapalloa ja käymään salilla ja jumpassa ja vaikka mitä, mutta en vielä tietenkään voi. Mähän pelasin sulkapalloa ekat pari kuukautta tästä raskaudestaki, mutta sitte neuvolasta tuli semmonen tyrmäävä tuomio, että piti heti lopettaa. Ne pelotteli, että lapsi ei välttämättä kiinnity kunnolla, jos harrastaa semmosia lajeja, joissa on äkkinäisiä liikkeitä. Varmasti aiheestaki. Keijoaki on pitäny tästä joskus aiemmin muistuttaakki ku se on ehottanu, että lähtisin sen mukaan ampumaradalle kokeilemaan..

Mutta siis sillon perjantaina muutenki ois ollu kiva käydä tanssimassa - mulla ei ikinä tuu semmosta älynväläystä selvinpäin, kunnes mielikuva minusta ja mun isosta mahasta pilas senki. Aina ennen semmosissa tilanteissa, ku ois tolla lailla ahistanu niin olisin lähteny juoksemaan. No tietenkään sekään ei tuu kysymykseenkään, varsinki ku viime aikoina selkä-, liitos- ja lonkkakivut on alkanu vaivaamaan. Olo oli niin sidottu eikä mulla ollu enää kivaakaan, oikeestaan juuri mikään kodin ulkopuolella tapahtuva ei tunnu just nyt kivalta, että tuntu viisaimmalta lähteä kotiin.

Oon koko tän raskauden ajan eristäytyny aika taitavasti. En odota, että mun kaverit osais suhtautua tähän raskauteen, onhan ne niin eri elämäntilanteissa. Enkä odota myöskään, että ne ymmärtäis tai osais lukea mun ajatuksia, että miks musta on niin vaikea olla yhteyksissä. Harmittaahan se, ja pelottaa. Pelottaa, että kaveruus moniinki ihmisiin tulee menetettyä oman erakkouteni takia.

On niin vaikea selittää sitä, mutta tää raskaus evää multa paljon. Odotan toki meidän pientä esikoista kovasti ja tää on onnellista aikaa omalla tavallaan, ainaki niin kauan ku pysyn kotosalla. Mun olo julkisilla paikoilla on vaan niin epämukava. Tunnen itteni ihan kamalaksi ja lihavaksi ja vastenmieliseksi ja ahistaa ku en voi tai saa tehä asialle mitään. Tulee niin voimaton ja nöyryytetty olo.

En osaa ottaa ilosesti vastaan mitään onnitteluita ja hämmennyn aina, jos tuntemattomat ihmiset kysyy yhtäkkiä laskettua aikaa. Ei näitä omia muuttuvia ulottuvuuksiaan vaan hahmota. Sitä luulee, että tää on mun henkilökohtanen ja yksityinen asia eikä muut nää mun mahan kasvua. Ja tunnen kauheaa syyllisyyttä siitä, että maha kasvaa. Siis en nyt ihan siinä ekana mieleentulevassa merkityksessä, vaan siis että koen tän ison mahan olevan mun omaa lihavuutta ja heikkoutta. Sitte taas välillä on päiviä tai hetkiä ku koen suurta ylpeyttä siitä, että oikein kuvastan olemuksellani hedelmällisyyttä ja naiseutta, koska maha on pystyssä. Sitähän se kai onkin.

Toivon nyt tältä äitiyslomalta, että saisin jäädä kotiin touhuamaan ja lueskelemaan, koska mun ei tarvi käydä nyt jatkossa ku yhellä kurssilla ihan fyysisesti ja seki on iltalukiossa, joten siellä ei juurikaan mun ikästä porukkaa pitäs olla. Muita kursseja oon järjestelly itsenäisiksi suorituksiksi ja yhen kurssiin saan tentittyä (matikka luojan kiitos).

Olo on välillä niin vaikea, että jos hetkeksi erehtyy makaamaan tai istumaan niin ylös nouseminen on melko hidasta ja kivuliasta. Ja jos taas seisoo tai liikkuu paljon niin jalkapohjat menee tosi aroiksi ja se tunne seuraa lopun päivää ja kaikkoaa vasta nukkumalla. Kuulostaa kauhean negatiiviselta, mutta semmosta tämä arki nyt on kaikessa raadollisuudessaan. Siksikään koulun penkissä istuminen ei oikein houkuta, joten on ihan mahtavaa, että oon onnistunu neuvottelemaan tommosia poikkeusjärjestelyitä. Öitä nyt tältä erää.

Perjantai-iltaa

Ekaksi asuntokuvapostausten tilanne: edellisestä asunnosta sellaista ei tulekaan. Olisin sen muuten toteuttanut, mutta en ehtinyt kuvata asuntoa ennenku tajusin, että se kämppä oli täynnä muuttolaatikoita ja ne muuttolaatikot ois kertonu liikaa meiän henkilöllisyyksistä, joten siksi nou. Ja en halunnu kuvata tyhjääkään asuntoa, se olis ollu ankeaa. Tää uus asunto on vielä täynnä purettavaa ja nyt viikonloppuna koitetaan saada asiat sille mallille, että jo kenties tän wlopun aikana voisin jakaa teillekki asti kuvia. Niin kivaa täällä mun mielestä on. :)

Mutta en kyllä vieläkään käsitä, että tänään on perjantai! Viikko on hujahtanu liian nopeesti. Kävin luovuttamassa vuokraemännälle sen asunnon avaimetkin. Se tuntuu kyllä niin hyvältä, nyt on yks asia vähemmän murehdittavaa. Siivoukset ja reissut siihen suuntaan on alta pois ja nyt vaan ootellaan vuokratakuita takasin.

Tänään mulla alko myös virallisesti mammaloma. Ei kyllä tunnu yhtään siltä. Tai ehkä hitusen. Kävin tänään koululla ja tuntu jotenki juhlalliselta ku opinto-ohjaajan kanssa tarkistettiin mun kurssikertymä ja ilmotettiin mut kevään yo-kirjotuksiin. Jäljellä olis vielä historia ja äidinkieli. Matikan aion kirjottaa ylimääräsenä ens syksynä, mutta sen kertailua en kyllä aio alkaa murehtia nyt yhtä aikaa historian kanssa.

Koululta pyrähdin kirjastolle. Mä oon aina viihtyny pääkirjastolla. Siellä tulee vaan aina joku outo mukava fiilis. Kolme romaania tarttu mukaan, ehkä ehdin niitä lukea tai sitten en. :D Saatan mainita niistä täällä ja antaa suosituksia, jos tuntuu, että siihen on aihetta. Oon aina ollu hirvee lukutoukka, mutta viime aikoina ei oo kyllä tullu avattua ensimmäistäkään kirjaa (viimeks oon lukenu Rosa Liksomin Finlandia-voittajan ja  Marguerite Yourcenarin Tulet joskus ööö puol vuotta sitten? En laske tähän Kauko Röyhkän kirjoja tai Vareksia.. Ne on semmosta hömppää, jota joskus kulutan Keijon porukoitten luona). Mutta aattelin, että hemmottelen itteäni hyvillä kirjoilla nyt ku jään osittain kotiin kerta koululla tarvii käydä vähemmän.

Mulla kutkuttaa tää ilta. Luvassa on jotain niin erilaista. Aiotaan mennä meiän kaveripariskunnan luokse saunomaan ja istumaan iltaa, meitä on siellä sitte kolme pariskuntaa yhteensä. Tuntuu jotenki hassulta, ku ei me koskaan tehä mitään tämmöstä. :D Mutta ootan ihan hyvillä mielin iltaa, koska sinne on tulossa vaan kivoja ihmisiä. Ja jatkoilemaan mennään yhteen pieneen baariin, jolla on tänä iltana avajaiset. Siellä ei oo mitään ohjelmaa tms. luvassa, ei mulla jaksais ehkä huvittaakaan seurata mitään esityksiä ellei kyseessä ois joku oikeesti hyvä bändi.

Nyt vaan oottelen Keijoa töistä ja laiskottelen. :) Ehkä alotan jonku niistä kirjoista. Lepposaa siis. Oon tosi hyvillä mielin ja aattelin ehottaa, että käytäs jossain syömässä ennenku lähetään kylästelemään. Tai ehkä ollaan romanttisia vasta huomenna. ;--) Rakastan sitä miestä.

ÄPKL

Eilen oli siis jo kolmas kasvukontrolli äitipolilla. Sattu tosi mukava lääkäri ja joku opiskelija mun kohdalle tällä kertaa. Höpöteltiin kuulumiset ja nyt on sitte varattuna mulle aika Von Willebrand -tekijän kartotusverikokeisiin. Jännittää se verikoe, mutta toisaalta musta pitää muutenki ottaa niin monta verikoetta, joita oon vältelly, että hyvä vaan, että saadaan kaikki tutkittua nyt kerralla.

Ja kerranki sain kuulla, että kaikki on hyvin. Ei tullu semmosta fiilistä, että oltas hakemalla haettu jotain vikaa niinku mun neuvolan tädin kanssa aina on ollu. Viime neuvolassahan mulle naristiin, että sf-mitta ois kasvanu liikaa. Mutta tämä eilinen lääkäripä vesitti ne neuvolan hömpötykset. Lapsi on kuulemma kasvanu oikein nätisti ja tasasesti "omalla käyrällään". Se lääkäri ei keksiny mitään, mistä pitäs olla huolissaan.

Tää on mulle niin uutta! Mun th:han on aina halunnu huolestuttaa mua narisemalla jo siitäki, jos verenpaine ei ookaan ollu koholla tai rauta-arvot ei ookaan tippunu. Se on uskotellu, että kyllä siellä joku mättää ennemmin tai myöhemmin.

Arki on ollu nyt hullun kiireistä ja siks täällä blogissaki on ollu hiljasempaa. Viime perjantaista lähtien päivät on kulunu silleen, että oikeestaan heräämisestä siihen hetkeen ku oon taas saanu pään illalla tyynyyn ni on koko ajan tienny kyllä just eikä melkein, mitä tehdä. Perjantaina pakkailua ja laatikoitten viemistä uudelle asunnolle, lauantaina yhet ristiäiset ja huonekalujen muuttamista ja sen jälkeen ollaan vielä haettu kaikkea pienempää tavaraa ja nyt parina päivänä oon käyny siivoilemassa vanhalla asunnolla jo. Tänään sain sen projektin aika hyvälle mallille. Huomenna siivoan vielä loppuun ja Keijo tyhjentää häkkivaraston. Niin ja tietenki laatikoitten purkamista uudella asunnolla ja verhojen, pesukoneen ynnä muun asentelua...

En ois ehtiny tätäkään postausta toteuttaa, jos en ois jääny valvomaan. Mutta koitan kirjotella jo toivottavasti huomenna uutta päivitystä. Asiaa ois niin paljon.

Btw, tänään tuli 34 viikkoa täyteen, enää kuus viikkoa laskettuun aikaan! Hurjaa.

Soittolistaa

 

 

 

Tässä tällaista lyhyttä soittolistaa, jossa joitain eniten soittamiani biisejä. Kuuntelen aika paljon tällaista ehkä hiukan synkeänkin kuuloista indieta. Ihastukaa tai olkaa ihastumatta. :D

 

Ihan onnellinen olen, vaikka tästä voisi muuta kuvitella. Koira muuten kuorsaa tuolla keittiön nurkassa. :) Ja vauvalla on hikka.

Muuttomuuttomuuttoasiaa!

Eilen meidän asuntoasioista tuli nyt sitte lopullisen virallisia aina varainsiirtoveron maksuun asti. Elikkä nyt meillä on OMA koti. :) Juhlistettiin ruoalla. :D Meillä on muuten kihlajaisskumpatki vielä kaapissa, oikeastaan paljonki eri lahja-alkomahoolia ku ei nyt tietenkään olla voitu semmosia yhessä availlakaan.. Mentiin kihloihin niihin aikoihin ku laskennallisesti oon "hedelmöittyny" ja noin kuukausi sen jälkeen sain kuulla vauvan tulosta. Oon miettiny, että monikohan on luullu näin jälkikäteen, että kihlauduttiin tän lapsen takia. Mutta do your math, se ei vain ole mahdollista.

Eli siis eilisen menussa oli täytettyjä paprikoita ja pasteijoita. En oo aikasemmin tehny noita paprikahommia ja ohjeki löyty valion sivuilta. Linkki löytyy lopusta. Ite tein 3 paprikaa ja näin ollen puolet tuosta täytteestä (jauhelihaversio). Paistoin kuitenki koko 400g jauhelihaa ja siitä sainki ajatuksen hyötykäyttää sen pasteijoihin. Pasteijat tein vaan silleen simppelisti jauheliha-paprika-sipuli+mausteet -tyylillä. Ja taittelin ne voitaikinaneliöt kolmioiksi. Nam hyvää. :)

Tänään saan yhden hyvän ystävänki kylään, joka pääsee noita sitte "rääppimään" niinku meilläpäin on tapana sanoa.

Pakkailut jatkuu tänään. Onneks saatiin nyt muuttoapua! Olin jo vähän ressissä ku iskä ei päässykään ku sillä on nyt wloppuna töitä ja 300km matkaa tänne suuntaansa. Se on ollu aina ihan korvaamaton apu mun muutoissa ja huonekalut vaihtaa osotetta aina ihan hujauksessa ku se on asialla. Meiän isoin ongelma nyt oli tietenki se, että mä en saa kantaa mitään huonekaluja tai muutakaan 'raskasta'. Ja kummassakaan autossa ei oo vetokoukkua (monet kerrat ollaan tätä jo kirottu) ni ei pystytä omilla autoilla vetämään kärryä. Kärrynsaanti taas ei ollu ongelma, Keijon työkaverit lupas heti kaks kuomullista isoa kärryä lainaan..

Mutta.! Nyt Keijon veli ja sen tyttöystävä (tai nykyään avovaimo :)) lupas tulla ainaki kantoavuksi ja saadaan vetää kärryä sen autolla. Nyt huomenna varmaan viedään kaikkea pienempää jo omalla autolla ja aletaan järjestelemään paikkoja. Ja ei varmana malteta olla viemättä sinne patjoja. ;) Lauantaina käydään semmonen  jokusen tunnin reissu Kemin suunnalla Keijon siskon pojan ristiäisissä (ne sai lapsen lokakuussa:)))))))) ja sitte tullaan tekemään se varsinainen muutto ku huonekalutki alkaa siirtyä.

Mä voin kuvitella, kuinka huomisiltana hössötän mun lasipurkitettuja mausteita hyllyyn ja viikkaan liinavaatteita kodinhoitohuoneen kaappeihin. :D Semmonen mä oon.

http://www.valio.fi/reseptit/taytetyt-paprikat/

Viime yö tosin meni hereillä keikkuessa. Päätin aamulla, etten vietä päivää nukkumalla vaan yritän nyt oikeesti kääntää tän unirytmin. Poimintoina kuluneesta päivästä on kyllä mainittava, että söin lounasta! Herrajumala! Tajusin siinä ku mussuttelin salaattia, raejuustoa ja näkkäriä puolilta päivin, että siitä on jo pari kuukautta ku oon viimeks lounasta syöny.

Ja sain soitettua mun uuteen neuvolaan ja varattua seuraavat kaks aikaa. Suositeltavaahan ois, että kävis sen saman tädin luona koko raskauden ajan ja sen jälkeenkin sitte taaperon kanssa. Mä en vaan jaksa mun th:ta. Se on just semmonen ihminen, jonka kanssa ei todellakaan halua puhua mistään eikä se koskaan multa mitään kyselekään. Hyvä, että ees peruskohteliaisuudesta kuulumiset noin joka toisella käynnillä. Mulla harmittaa suuresti, etten oo saanu aiemmin sanottua sille, että haluun vaihtaa ihmistä, mutta nyt mun ei onneks tarvi. Kaikkien sijaisten ja lääkärien kanssa oon kyllä tullu toimeen ja niillä kerroilla oonki aina miettiny, että voisko tää todella olla näinki mukavaa tää neuvolassa käyminen, ei pelkkää kellon kyttäämistä, että joko saa lähteä pliis. Ja se mun th on niin epäammattimainen, että se on ainoa, joka multa ei onnistu ottamaan edes hemoglobiinia.

Joo, se siitä. Reippailin tosiaan siihen asti, että Keijo tuli töistä. Just ennenku se tuli kotiin ni vetäydyin sänkyyn täyttämään sudokuita. Alko luomi luppasta siihen malliin, että ihme että sain sinniteltyä. Mutta heti ku Keijo lähti koiran kans ulos ja ovi kävi niin nukahin. Tää tapahtu joskus siinä neljän maissa ja heräsin lopulta joskus varttia vaille kaheksan. Paras herätys ikinä! Keijo oli nimittäin keittäny munia ja tehny pinaattikeittoa. Se oli lapsuudessa yks mun lempiruokia. Aina, jos oli semmonen tilanne, että äiskä ei viittiny tehä kunnon kotiruokaa ja se kysy, mitä halutaan syyä niin vastaus oli aina sama: mulle pinaattikeittoa ja pikkusiskolle maksalaatikkoa. :D

Mutta näköjään taas tuo kello kiiruhtaa yöhön niin lähen nukkumaan.

Hui, mikä mut saa taas valvomaan? No muutto! Oon niin innoissani, että en oo saanu unta. Oon vaan pakkaillu kaikkea, mitä ilmanki pärjää. Perjantainahan me vasta muutetaan.

Tiensä laatikoihin on löytäny jo suurin osa liinavaatteista, pleikkari, kirjahyllyn kirjat, dvd:t, kaikki verhot, vauvan kamppeet ja noin puolet astioista.. Meillä on ihan käsittämättömän paljon astioita. Mulla meni reilu pari tuntia, että sain edes tuon ekan satsin pakattua ja siitä puuttu vielä mm. kaikki meiän arkiset astiat ja aterimet, pannut ja kattilat, leikkuulaudat, keittiöveitset... Tästä listasta sais varmaan oman kappaleensa. :D

Mulla on jonkulainen tunneside osaan nuista astioista, esimerkiksi mun äidin vanhempien kihlajaislahjaksi saamiin hopeaisiin kermakkoon, sokerikkoon ja kakkulapioon. Mutta oon miettiny, että pitäis lahjottaa vaikka pikkusiskolle osa veitsistä ja muusta tarpeellisesta, koska en halua niitten jäävän varastoonkaan ja meillä ei tuu olemaan jatkossa tilaa kaikelle. Ainiin, kaikki meiän shottilasit on jossain teillä tietämättömillä, ehkä ne löytyy vielä. Silleen hassu juttu, ku muuten kaikki lasit portviinilaseja myöten on tallessa (ja pakattu jo ;)).

Yks jännä juttu, jonka huomasin kans, on että kuinka paljon sitä tuommosella syntymättömälläki ressukalla voi olla jo omaa tavaraa. Ei olla oikeestaan ite hankittu juuri mitään, kaikki on vaan kertyny sukulaisilta. Mutta aattelin myöhemmin kirjottaa tästä aiheesta kuvallisen postauksen ihan erikseen. Osa kuvistaki oottelee jo koneella. :)

Kauheen materialistista puhetta.. Mutta sitähän tää muuttaminen aina taitaa olla. Kiva saada hypistellä kaikki komeroitten peränurkatki läpi ja aion kyllä olla nyt vaan raaka ja heittää kaiken hölmön pois.. Niinku esim. lehdet, joita ei tulla koskaan lukemaan..

"Lepiä"

Sitä on meiän lauantai! Tai mulla eilinenki oli. Keijo oli työkaverinsa tupareissa ja mä olin koiran kans kotosalla. Oli hassua: en ees uskonu, että Keijo ei ollu kotona. Koko aika tuntu siltä, että se on vaan menny jo eeltä nukkumaan. Ite sitte meninki puol kymmeneltä jo unille ja puoli kahelta Keijo soitti mut hakemaan. Ainiin! Ja soitin porukoille illalla ni vähänkö tunsin itteni tylsäksi ja raskaana olevaksi, ku niillä oli siellä pari mun kaveria kylässä.

Tänään ollaan vaan juotu kahvia, käyty henkkamaukalla shoppailemassa ja pesin Keijolle Volvon renkaat. Ja ilman kompromisseja! Keijo meinaan käy mun kanssa ihan mielellään H&M:llä. Viimeks se jakso ettiä itelleenki jotain ja jokusen paidan ostiki. Tällä kertaa etittiin vaan mulle uudet kotiverkkarit, jotka löyty vielä ihan normaalien ihmisten osastolta. :D En oo oikeestaan ostanu ees juuri mammavaatteita, mutta eihän tässä enää kauaa ois aikaakaan semmosille. Poikkeuksena nyt löysin semmosen kivan, lyhyen simppelin mekon itelleni mammaosastolta. Ja se oli Keijon valkkaama - ja punanen! Ja vastavuorosesti mun mielestä on kivaa pestä renkaita/vanteita. Keijo vaan pyöriskeli ku käytiin sen työpaikan hallilla. Ja mä sain huvittaa meitä molempia pukeutumalla ihan ylisuuriin ja -pitkiin työhaalareihin ja mun vaaleenpunasiin kumppareihin.

Nyt tässä kohtapuoliin lähetään saunomaan Keijon entisen tupakaverin ja sen tyttöystävän luokse. Ens perjantainapa päästään jo omaan saunaan.. Oijoi! :)

Haaste

Minut haastoi -jenny. Kiitos siitä! :)

Tässä pienessä haasteessa on kyse löytää uusia blogeja ja autta niitä, joilla on vähemmän kuin 200 seuraajaa.
Jokainen joka tämän haasteen saa / tekee, tulee laittaa 11 asiaa itsestään.
Heidän on myös vastattava 11 kysymykseen, jotka haasteen haastaja on sinulle asettanut.
Sinun on myös luotava 11 kysymystä seuraaville haastettaville.
Ja lopuksi sitten, on valittava 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 seuraajaa ja haastaa heidät, ja mennä heidän blogeihinsa kertomaan tästä haasteesta.


11 asiaa itsestäni:
1. Olen aina ollut kova laatimaan listoja ja suunnitelmia.
2. Olen jo alkanut touhuta joululahjoja lähipiirille.
3. Lopetin kanan syömisen ykkösluokkalaisena. Sillä tiellä ollaan.
4. Unirytmini on tällä hetkellä ihan vinksahtanut.
5. BB:n seuraaminen kuuluu juuri nyt arki-iltoihini. :D
6. En ole aikoihin saanut kirjoitettua ainuttakaan runoa, vaikka niiden takia loin alunperin tämän bloginkin.
7. Odotan innolla, että pääsen taas treenaaman synnytyksen jälkeen.
8. Odotan innolla muuttoa, koska tulee taas käytyä kaikki rojut tarkkaan läpi.
9. Tykkään kauheasti, kun saa syödä kausituotteita. Niinkuin syksyn juurekset ja kaali. Plus tietty omat marjat yms.
10. En ole nauttinut joulusta vuosiin ja siksi olen ollut joulusesongit töissä 13-vuotiaasta saakka.

Haastajan kysymykset:

1. Jos saisit valita itsellesi uuden etunimen, mikä se olisi?
En haluaisi vaihtaa nimeäni. Oon jotenki niin juurakko, etten omaksu ihmiselle kuin yhden nimen ja senkin hyvin vahvasti, jo pelkät lempinimet on mun mielestä vaikeita. Jos ois pakko valita niin omimmalta tuntuis se nimi, jota meidän lapselle mietitään ja sitähän en voi vielä paljastaa. Oon tylsä. :D

2. Haluaisitko asua jossain muussa maassa kuin Suomessa, jos kyllä missä?
Totta kai! Olis jännittävää koetella siipiiään muualla. Mun ja Keijon top-listalla on Kanada ja Britit. Salaisesti haluisin myös muuttaa Kiinaan, koska haluisin oppia sitä kieltä paremmin.

3. Paras ruoka, mitä olet syönyt?
Vaikea! Kaikki äiskän tekemä gourmet on hyvää, esim. sinisimpukat valkoviinikastikkeessa. Ja aika unohtumattomat oli myös mun ekat etanat, valkosipulilla tietenkin. ;) Muihin salaisiin lemppareihin kuuluu myös puolukkajäädyke ja cole slaw. Olen ruokahifistelijä ehdottomasti ja vain muutamankin mainitseminen tuntuu lattealta, saati sitten yhden.

4. Lapsuuden ehdoton suosikki esim. ohjelma, lelu, ruoka, kirja jne.?
Nooo Pikku Prinssi (Antoine de Saint-Exúpery) on semmonen kirja, johon palaan aina uudestaan ja uudestaan. Ruoka on mummun tekemä poronkäristys, huippukokitkaan ei saa siitä yhtä hyvää. Näitähän löytyy.

5. Jos voittaisit lotossa miljoona euroa ( 1 000 000 € ), mitä tekisit rahoilla?
Ekana kysyisin porukoilta, onko niillä mitään velkoja (esim. asunnosta) ja maksaisin ne pois. Sitte lapsen syntymän jälkeen lähdettäisiin Uuteen-Seelantiin Keijon tädin luokse ja jossain vaiheessa hankittaisiin omakotitalo. Muuten elettäisiin täysin tavallista elämää. Niin ja häät! ;)

6. Mitä toivot joululahjaksi?
Oman sähkövatkaimen! Oon aina tykänny leipoa, mutta kyseisen laitteen puuttuminen on rauhottanu tätä harrastusta kotoa muuttamisen jälkeen. Sen lisäksi arvostaisin maailmassa eniten Cliniquen ihonhoitotuotteita. Ne on parhaita, mutten nuukana viitti niitä ite itelleni hankkia.

7. Jos tekisit uudenvuodenlupauksen, mikä se olisi?

Tässä vaiheessa vaikea luvata mitään, ku odotellaan lasta saapuvaksi 9.1. Vaikea siis yhtään edes toivoa, mitä meiän elämä sitte on.

 

  8. Unelmien ammatti?
                                              Arkkitehti tai ajoteknologian insinööri.                                      

9. Millainen on unelmiesi asunto?
                              Valkoinen kivitalo, jossa on lämmin lasihuone ja isoja ikkunoita. Takka, tummaa puuta ja iso saunaosasto. Eikä naapureita lähellä. Pelkkää metsää ympärillä. Ja ehkäpä ikuinen talvi ympärillä.                              

                                                               

10. Missä luulet olevasi 5 vuoden kuluttua? Millainen elämäsi on silloin, onko lapsia monta jne.
            Viiden vuoden päästä olen juuri valmistumassa jostain koulusta taikka olen valmistunut jo pari vuotta sitten. Lapsia on yksi, mutta toisesta ehkä jo vakavamielisesti haaveillaan.. Aloittelen työelämässä ja aletaan miettiä omakotitalon ostoa, ehkäpä myös paikkakunnan vaihtoa.             

11. Missä vietät joulun?
                      Kemissä Keijon porukoitten luona, koska viime joulu vietettiin mun vanhempien luona.                    

Haastetun kysymykset seuraaville:
1. Suosikkitv-ohjelma?
2. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
3. Mikä innoittaa sinua eniten?
4. Saavutus, josta olet eniten ylpeä (lapsia ei saa mainita)?
5. Mille toivoisit olevan enemmän aikaa?
6. Mikä tekee joulusta joulun sinulle?
7. Jos saisit yhtäkkiä 500 euroa, mitä sillä tekisit, vai tekisitkö mitään?
8. Unelmien loma?
9. Oletko koskaan ajatellut osallistuvasi mihinkään tv-kisailuun edes leikilläsi? Mihin?
10. Viisi parasta asiaa nykyisessä kotipaikassasi?
11. Lempinettikauppasi? Jos et tilaile juuri netistä niin voit vastata myös lempivaatekauppasi tms.

Haastan seuraavat henkilöt:
iidieh

Heidi

 

 

Ristiäisasiaa

Tässä nautiskelen aamukahvia ja fiiliksissä naapureitten iloksi laulelen jo joululauluja. :D Mitkä on teidän lempparijoululauluja? Itse liikutun aina, kun kuulen ne klassikot: Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, Näin sydämeeni joulun teen, noh.. löytyyhän näitä. Tulkoon joulu ja Avaruus (Lumiukko) tuo kans muistoja mieleen. Oon kyllä kova tunteilemaan vaikka missä tilanteissa. Eläydyn monesti hyviin elokuviin niin kovasti, että itken, kun Bambilla menee heikosti yms. :D

Niin, mutta siis tarkotus oli tulla kirjottelemaan tämän tulokkaan ristiäisistä. Ollaan niistä jonkun verran puhuttukin ja tiedetään jo, että halutaan pitää ne Kemissä. Tämä siksi, että tarkoituksena on kutsua vain pieni joukko lähintä sukua: mun ja Keijon vanhemmat ja isovanhemmat ja sisarukset ja niitten perheet ja ne kummit tietenkin. Ne kummit. Ja koska lähintä sukua on tulossa mm. Helsingistä, Kotkasta, Ivalosta, Laukaasta ja niin pois päin niin tuntuu luontevimmalta pitää nuo pippalot lähimpänä Keijon äidin vanhempia, joille matkustaminen on jo fyysisesti tosi raskasta. Koska selväähän on se, että suurin osa porukasta joutuu joka tapauksessa matkustamaan pitkänkin matkan tuon tilaisuuden takia.

Musta alkaa vaan tuntua siltä, ettei taideta keksiä kummeja - edes sitä pakollista kaksikkoa. Ongelmana on se, kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla niin kaikki ystävät etääntyy nopeesti. Yks vahvimpia ehdokkaita, yks Keijon lapsuuden ystävä, muuttaa nyt Kainuuseen töitten perässä. Se siitä sitten. Mun hyvät ystävät koko ajan suunnittelee eteläänpäin muttamista. Ja mun entiset luokkakaverit on nyt valmistunu ja niistä osa on lähteny opiskelujen perässä esim. britteihin, Harvardiin, Aaltoon.. Kauas. You get the point.

Elämä tuntuu vievän ihmisiä poispäin täältä. Niinhän sen kuuluu mennäkin. Lahjakkaita, ihania ihmisiä kaikki. Haluttaisiin kuitenkin meidän lapselle kummeiksi semmosia ihmisiä, jotka nyt ees vaikuttas siltä, että ne ei ois heti lipumassa pois ja jotka näkis sitä lasta, olis sen elämässä ja olis sille turvallisia aikusia. Ainiin, sitten on pari ehdokasta, jotka ei kuulu kirkkoon. Yks, joka heti kieltäyty, koska sillä on nyt viiden lapsen uusioperheskenaario meneillään ja se on jo ihan kypsä ja sitä mieltä, ettei tämmöseen maailmaan pitäs tehä yhtäkään lasta lisää. Yhdelle hyvälle tutulle kans ehdotettiin. Se on mun isän serkkupuoli, kai. Tää sukukuvio ei oo koskaan selvinny mulle, mutta käydään sen luona vähintään viikoittain ja se on aivan mahtava tyyppi. Ollu mun elämässä aina. Mutta se ei suostunu, koska kokee olevansa niin vanha, ettei se lapsi kuulemma pidemmän päälle kostu siitä mitään. Hän on siis 56-vuotias nelivuotiaan isä. Ja ehkäpä juuri tämä sen tuorein lapsi on saanu sen tommosiin ajatuksiin. Ettei se enää pysy aina perässä, varsinkaan enää vuosikymmenen päästä.

Tuun vähän surulliseksi, kun ajattelen tätä kummiasiaa. Se vaan tekee tän väistämättömän totuuden liian selkeäksi: aika lailla kaikki ihmiset meidän elämässä tuntuu olevan nyt vaan "käymässä". Tahtoisin lähentyä monenkin ihmisen kanssa enemmän. Ja tutustua moneen uuteen ihmiseen. Mutta oon nyt vaan siinä iässä, että mun ikätoverit touhuaa kans omia hommia eikä taida vakiintua vielä hetkeen. Itsehän olen nyt hyvinkin vakiintunut ihminen. Kihloissa, pian jo äiti ja eilen kirjoteltiin nimiä asunnon kauppakirjoihin, joitten mukaan meillä on nyt oma koti. Oma, pysyvä koti. TÄÄLLÄ.

Mua ei harmita ollenkaan se, etten ite sinkoa maailmalle. Tää on kaikkea, mitä nyt haluan. Mun haaveethan toteutuu. Mies ja lapsi. Perhe. Olis vaan mahtavaa, jos voisin olla varma muustakin kun meistä. Jos olis ystäviä, joitten kans jakaa näitä ihania asioita ilman, että täytys murehtia, että pian on eessä heiheit ja pidemmän päälle yhteys sammuu.

Jos tätä lukee muut äiti-ihmiset niin kertokaahan mielellään teidän kokemuksia ja ajatuksia. Voidaan märistä yhdessä. :D En nyt sentään taida ruveta vollottamaan näin selvien asioiden takia, mutta kyllähän te ihmiset ymmärrätte, mitä tällä haen takaa.

Sokerilapsi

Asiaa olisi taas niin monesta aiheesta, että! Koitan kuitenkin sisällyttää yhden pääteeman per postaus, ettei näistä tule taas jotain maratoonipostauksia, joiden lukeminen alkaa tuntua työläältä..

Loogisimmalta tuntuu nyt kertoa eilisestä neuvolasta. Purnausta luvassa taas, joo. Mutta aloitetaan siitä positiivisesta jutusta: mun oma th oli kipeänä, joten siellä odotteliki ihan mukavan olonen sijainen, joka sai kun saikin otettua multa hemoglobiinin. Se oli noussu! Kahella. Ei paljon, mutta ylöspäin seki.

Jotenki ärsyttää ku kaikki on silleen, että ootappa ku sullaki tulee ne vaivat sitte ja sitte. Esim. "Kyllä se lisärauta on kohta sunki arkea.", "Lyllerrät kohta hirveissä kivuissa.", "Se verenpaine nousee sullaki varmaan sitte loppuvaiheessa, se on niin yleistä." En ihan hiffaa, että miksen saa olla ihan terve oma itteni. Kaikki hoitohenkilökunta tuntuu haluavan stressata tätä mun raskautta ja yrittää tartuttaa sen muhunki. Niinku ne kasvukontrollit. Ne oli ihan turhia, mutta jouduin maksamaan useasta käynnistä äitipolille ja lopulta ne vaan totes, että kyllä siellä taitaa kaikki olla ihan hyvin.

Samoin nyt eilen neuvolassa lapsi oliki kasvanu kuulemma nopeasti ja nyt ne osottelee jo sormella ja puhuu jostain sokerilapsesta. Höpöhöpö. Meiän punkki on koko ajan menny keskikäyrällä ja nyt ku se oliki sujahtanu kahessa viikossa keski- ja yläkäyrän väliin ni siitäki pitäs osata huolestua. Ei ne vauvat kasva tasasta tahtia! Ei siinä oo mun mielestä mitään huolestuttavaa, jos neki ottaa kasvupyrähyksiä ja joskus taas kasvaa hitaammin. Sillon ne varmaan kehittyy jostaki muusta kohtaa.

Ja uskallan väittää, että jos mulla ois joku raskausajan diabetes niin tietäisin siitä kyllä. Mun syöminen on kaikkea muuta ku riittävää ja säännöllistä niin kyllä mulla jotain oireita olis. Mutta ei oo ollu mitään huonoa vointia, pyörtyilyä, janoa tai muutakaan poikkeavaa. Ja oon ymmärtäny, että ne sokerivauvat kasvaa niin isoiksi nimenomaan siksi, että äiti ei kiinnitä huomiota ruokavalioon vaan vetelee samaan tahtiin herkkuja, eineksiä tms. ja napostelee. Mun välipalat koostuu maustamattomasta jogurtista, porkkanoista, omenoista, sitrushedelmistä, ruisleivästä, näkkäristä, semmosesta - ei sokerista. Ei sokerista edes siinä määrin, että kuluttaisin maustettua jogurttia. Niin en ymmärrä, että miten mun pitäs olla huolissaan tästäki..

En ainakaan jaksais ottaa enää lisää stressitekijöitä tähän syömisasiaan, yritän parantaa siinä niin kovasti jo muutenki. Kuulin nimittäin perhevalmennuksessa, että mun pitäis nostaa mun energiansaantia kolminkertasesti, että voisin edes periaatteellisella tasolla imettää. Ei mun paino laske, vaikken saa tarpeeks ravintoaineita tai energiaa. Se luo aika paljon ristiriitasia fiiliksiä. Koska entäs sitte jos syön enemmän niin nouseeko se? Nyt neuvolassa oli kilolla noussu, ku oon pari viikkoa "skarpannu" ja syöny, varsinki toi isänpäiväviikonloppu Keijon porukoilla oli kyllä taas yhtämittasta ruoka- ja kahvipöydässä istumista.

Bilingual matters

At the very beginning of my pregnancy I was so sure I would teach my kid two languages at home. Specifically, I would teach her English and Keijo Finnish. My only concern was support due to the environment. I wouldn't be (most likely) speaking the language (E) to anyone but my daughter. BTW I'm still just assuming it's a she. :D So I bacame wondering whether she would get confused by me using both F and E. I would use F with Keijo, obviously.

And would I be forcing her to be bilingual causing her to be confused between two languages and not learning either one of them properly, for her early years at least. Would my E be fluent enough? Although there is not just one "correct" E language and it's impossible to state which way of English lang. is more "right" than the other. For instance, can we say British English is better than Indian English based on let's say the prestige although both are native languages to some? And who is it to determine that?

Would my E be versatile or native-like enough? Or should it?

Is it dangerous to teach the child the language if I'm the only influence she's getting? How responsible would that make me (a monster even?) of her "flaws" when it comes to language and misunderstanding? Would she also adopt the same mistakes that I do? And so on..

These are the questions I was left to answer and consider.. And still no progress here! About two weeks ago, I suddenly realized I haven't given much thought to the language issue for months now and my due date is really soon (9.1.)! Time goes by way too quickly for me to comprehend.

The reasoning behind this urge is to be able to give and to give my child something unique. Something that would make her more capable and aware without the work I had to do. Learning languages hasn't ever taken too much effort from me personally but it certainly has widened my perspective and sort of given me a whole new and completely different way of looking at things and structures - life, even. And of course that is something I would love to be able to give my child instead of money or lectures..

Lately, I've come to the conclusion to wait till' the day she's actually born or even beyond and see if it comes naturally. If it doesn't, then I will abandon the idea. NATURALLY. :D It's funny how I'm not able to stress about anything anymore. I've heard similar stories from other pregnant women but I understand it only now that it's my bread and butter as well.

Note: Quite clearly, I'm not a native English speaker! I am taught by mostly TV, my mom and I'm also a victim of the Finnish school system. ;)

Lauantai ja sauna :)

Poistin torstain postauksen syystä, että: ne on enää ihan höpöhöpöjuttuja! Meiän asuntoasiat nimittäin alkaa olla selvillä. :)

Me siis hyväksyttiin se tarjous ja ens viikolle ollaan kaavailtu kaupantekotilaisuutta. Aika luksus on se kämppä meille ja varmasti viihdytään siinä taas jokunen vuosi. Tai tehdäämpä niin, etten kuvaile sen kummemmin: otan teille tänne pari kuvaa siitä sitte jahka ollaan saatu enimmät muuttolaatikot purettua (hallintaoikeus saadaan 23.pv).

Taloustilanne on niin heikko, että pankeista on oikeesti hankala saada lainaa. Tai no ei tietenkään hankala, mutta ehdot on tosi paljon tiukemmat ku esim. vuosi sitten ois ollu (tän tiedän, ku ollaan haastateltu aikasemmin asunnon ostaneita tuttuja ja tutuntuttuja). Nyt suurin osa pankeista vaatii, että täytyy olla 10% asunnon hinnasta omia säästöjä, kovimmillaan pankit tahtoo jopa 17%!

Nyt ollaan Kemissä Keijon porukoilla "talonvahteina" ku ne lähti Ouluun yhen sukulaisen synttäreille. Vietetään täällä oikeestaan n. 1-3 viikonloppua per kuukausi.. :D Juhlitaan tätä asunnonostoa jo vähän etukäteen. Lämpenemässä on nimittäin iltapäiväsauna, kunnon puusauna onki. Ollaan nyt kärsitty jo pari viikkoa saunattomuudesta, onneks kohta on ihan OMA SAUNA. Meiät tuntien se varmaan lämpenee alkuun ainaki joka toinen päivä, toivottavasti vielä lapsen syntymänki jälkeen saatais ees silloin tällöin saunoa ihan kunnolla kahestaanki. Se on niin terapeuttista.

Tällaisissa tunnelmissa nyt. Illalla suunnataan tapaamaan joitain Keijon lapsuuden kavereita. Ainiin! Oon tänään soitellu iskän kanssa: ihan hassua, ku se on niin herkkänä ja ujosti kyselee mahan kasvusta sun muista kuulumisista. :) Hankalalta tuntuu itestäki vastailla, mutta jotenki kiva, että seki jää on nyt murrettu. Aina meillä on kyllä ollu tosi lämpimät ja hyvät välit, mutta ollaan tosi huonoja puhumaan asioista, yleensä soittelenki asioistani äiskälle. Hyviä viikonloppuja!

Hui Hai

Olen tässä nauttinut kahvia ja kuunnellut kaikkea hauskaa musiikkia, jota Keijoa edeltäneenä sinkkuaikanani kuuntelin. En tiedä, kuinka korrektia tällaiset muistelot ovat, mutta minusta se aika oli hienoa aikaa ja tärkeä kasvun paikka. Ja vapautta.

Muistikuvani ovat melkein yhtä jännitäviä ja ilma niissä melkein yhtä kosteaa ja koleaa kuin niissä hetkissä silloin lukion ykkösellä, tai siis pre:llä (pre international baccalaureate). Ihailen sitä minää, joka eli ruisleivällä ja jääkaappikylmillä appelsiineilla kaipaamatta muuta. Sitä nuorta tyttöä, joka kävi joka päivä juoksemassa, ja jos laiskotti niin jumppa tai kuntosalihommat korvasivat juoksulenkin.

Tuo tyttö kulutti vapaa-aikaansa kävelemällä ja tutustumalla itselleen uuteen kaupunkiin. Rahansa hän kulutti lukuisiin latteihin kalpeissa kahviloissa uusien luokkakaveriensa kanssa ja jutteli yömyöhään rakkaan naapurinsa kanssa torkkuen tämän sängyllä.

Viikonloput hän vieraili vanhempiensa luona kulkien tuon 300km aina linja-autoilla tai tuttujen tai tutuntuttujen kyydeillä. Kiitos siitä heille.

Joitain ihan jänniä miesseikkailujakin oli, mutta ei ketään, jolle olisi ollut paikkaa pidemmäksi aikaa. Monet kerrat ystävien kanssa kirottiin ja naurettiin ihmisiä ja ihmissuhteita. Luulin jo itse olevani ihan tunnevammainen, jolla ei ole rakkautta kellekään. Sitten tielle sattui Keijo. Olin vielä seitsemäntoista tuolloin, Keijo 25. Eli meidän juttumme olisi voinut kaatua moneen kertaan tuohon ikään jo ennen ensi tapaamistakin. Iällä ei tosin koskaan ole ollut väliä. Ei se tule esille meidän arjessa millään lailla. Hyvä niin. Hyvä näin.

Nyt on ollut vaikeampaa. Mutta on kyllä pakko lässyttää, että rakastan Keijoa. Tämä ei ole sellaista voikunkaikkionihanaa -avautumista. Päin vastoin. On sellainen fiilis , että rakastan häntä juuri siksi, että nyt käy vähän kipeää ja silti tuntuu siltä, että kyllä tässä eteenpäin porskutellaan. En oikeastaan usko, että erotaan koskaan. Täytynee koputtaa puuta. Mutta en tekisi Keijon kanssa lasta tai edes seurustelisi, jos olisi sellainen olo, että tämä on vain joku vaihde, joka vaihtuu seuraavaan jokusen vuoden päästä.

Uusiksi

Jaahas, perjantaina meillä meni asuntokaupat puihin. Se myyjä siis repi pari laattaa pois, että se kylppäri kuivuis nopeempaa ja siinä samalla se rikko vesieristeen siitä laattojen kohalta ja onnistu tekemään vielä kipsilevyynki pari reikää. Totes, että aika märkäähän siellä oli. Ja vesieristettähän ei voi "paikata" vaan se täytyy tehä sitte kokonaan koko kylppäriin uuestaan kattoon asti. Elikkä nyt sinne tosiaan on pakko tehä kylppäriremontti, vaikka se kylppäri on laitettu uusiksi kaks vuotta sitten. Todellinen pommi oli se, ku vasta nyt se myyjä myönsi, että sen kylppärin on vesieristeistä lähtien tehny ihminen, jolla ei oo vaadittavia sertifikaateja (laissa määritelty). Eli jos oltais vaan sokeina silti haluttu se kämppä ja joskus ois tullu vesivahinko niin vakuutusyhtiö ei todellakaan ois suostunu korvaamaan mitään.

Ei siinä mitään. Ollaan kyllä oltu tosi tarkkoja kaikessa ja kysytty tuosta remontin tekijästä moneen kertaan ja kaikki on vakuutellu meille, että kyseessä on pätevä urakoitsija. Voihan se ollakki pätevä, mutta ilman niitä vaadittuja sertifikaateja se on ihan sama, osaako sen homman tehä vai ei.

No.. Nyt sitte ei muutaku uutta ettimään. Oltiin nimittäin niin loppusuoralla ton kämpän kanssa, että oltiin sinisilmäsesti jo irtisanottu vuokrasopimus niin nyt on tosissaan pakko muuttaa johonki tossa kuun vaihteessa, mieluummin ei vuokralle. Ennemmin maksetaan omaa pois ku heitetään se raha kuukausittain tuuleen. Eihän vuokrarahojaan enää ikinä nää.

Nyt lauantaina käytiin kattomassa yhtä 3h+k kämppää, joka oli fiksattu lattiasta kattoon. Mutta se oli kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa ei oo hissiä. Ei omaa saunaa. Ja jotenki tuli semmoset samanlaiset fibat ku siitä asunnosta, joka melkein jo ostettiin. Joten se hylättiin sitte. Sauna on nyt must-listalla. Ollaan nimittäin kovia saunomaan. :D

Sunnuntaina siinä yheltätoista juotiin "aamukahvia" ja katottiin asuntoja netissä ja kerta sillon oli paljon näyttöjä ni päätettiin käyä kolmessa mieluisimman oloisessa. Kaks oli keskenään samalla alueella, molemmat 3h+k+khh+s rivareita. Vimosen päälle ja laadukkaan olosesti vasta rempattuja. Toiseen ihastuttiinki siinä määrin, että tänään tehdään siitä tarjous, jos vaan papereista ei löy'y mitään kummallista. Saa nähä, kuinka meille käy. Yks ehto tietysti on se, että kaikista tehdyistä remonteista saadaan loppuraportit ennen kaupantekoa ja niissä ei saa olla mitään outoa.

Nooo, mutta sitte lähettiinki extempore sen välittäjän seuraavalle näytölle, ku se mainosti, että tässä meidän nykysellä kadulla on myynnissä semmonen 95-neliöinen 4h+k kerrostaloasunto, josta ei oltu aiemmin kuultukaan. Seki oli ihan fiksu, mutta tuntu jo liian isolta. Se oli pohjakuvaltaan samanlainen ku tää meiän nykynen - paitsi että sen lisäks siinä oli vielä toinen vessa ja kaks makkaria lisää. Siinäkään ei kuitenkaan ollu saunaa, joten se on nyt kans hylätty se ajatus.

Viimenen asunto, jota käytiin kattomassa oli kans aika rauhallisella alueella semmonen ihan erilainen kohde. Semmonen, jossa saattas olla mahollisuus tehä joskus jopa jokunen tonni voittoa, jos sitä laittas ite. Seki oli 3h+k+s ja siinä oli vieläpä asunnonlevynen lasitettu parveke, joka toimis jo melkein yhtenä huoneena lisää kesäsin ainaki. Muuten se oliki just semmonen ku odotettiin, eikä säikähetty sen puutteita, mutta ne molemmat makkarit oli ihan liian pieniä. En liiottele yhtään, mutta ei siihen makkariin mahtus ees meiän sänky. Ja päätettiin, että pienen myyntivoitonkaan toivossa ei olla valmiita luopumaan omasta asumismukavuudesta niin paljon.

Oli muuten hauska näyttö. Nimittäin se välittäjä on mun kans samalta paikkakunnalta kotosin, oikeestaan mun entisen painivalmentajan vanhin poika. Ja sattumalta jokunen viikko takaperin oltiin eksytty porukalla sen polttareille yhteen pikkubaariin (käytin siellä Keijoa, iskää ja iskän kaveria), jossa tämä kyseinen sulhanen oli pukeutuneena supersankariksi ja sitä kannettiin ulos valomerkin tullessa. :D Eli voitte kuvitella, mikä pilke mulla oli eilen silmäkulmassa siellä asunnolla, jota se esitteli.

Edit: Olen muuten suunnitellu jakavani pari kuvaa tästä nykyasunnosta ja jokusen siitä uudesta. Ne tulee kenties siinä muuton paikkeilla. Sikäli mikäli kun saadaan se, josta nyt tarjotaan.

Kuhertelua

Hymähdin itsekseni jo otsikolle, mutta viittaan sillä vain siihen, kuinka näytän viettävän jonkilaista kuherruskuukautta tämän blogini kanssa. Olen aiemmin monesti kirjoittanut tosi harvaan ja nyt tekstejä syntyy ihan päivittäin.

Unohdin mainita eilisestä neuvolastani. Hyvin siellä meni, oikeastaan tosi hyvin. Sydänäänet kaikuivat koko tutkimushuoneessa lujana rummutuksena, lääkärikin kehui tuota vahvaa sykettä. :) Muuten minun tai vauvan tilassa ei ole juuri uutta mainitsemista. Verenpaineet ei ole nousseet edelleenkään, eikä hemoglobiinit laskeneet hälyttävästi: 130:stä 126:een. Oikein hyvä juttu siis. En nimittäin haluaisi syödä mitään rautalisiä, paljon mieluummin varmistan raudansaantini laadukkaalla ruoalla. Paino oli laskenut nyt hiukan. Reilun kilon viime neuvolasta, joka taisi olla kolme viikkoa sitten. Kaikkiaan painan vajaat kolme kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Mielestäni se on ihan ookoo, sillä lapsen painoarvio jokunen viikko sitten oli 1,1kg. Siihen täytyy kuitenkin vielä lisätä kaikki istukat, verenmäärän lisäykset sun muut eli oma massani ei varmaan ole lisääntynyt yhtään.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, kun kuulee ihmisten marinoita siitä, kuinka paino nousi 20kiloa ihan VAAN raskauden takia. Siis huhhuh! Kenen tahansa matikkapäällä voi nopeasti laskea, että oli kyseessä sitten mikä tahansa sokerilapsi, niin ei se paino sen lapsen takia niin paljon VOI nousta. Kyllä siinä on tainnut mammalla vaan syömiset karata käsistä. Ei raskaana olevan tarvitse syödä juuri sen enempää kuin ennenkään, ainoastaan ravintoaineiden suhteen, ei energian.. Se on jotain max. 200 kaloria, mitä kuluttaa enemmän, ja sekin on sitten ihan loppuvaiheessa, jos on tosi iso maha.

Mulla syöminen ei oo lisääntynyt ollenkaan, ehkä ruokahalua on jopa vähemmän kuin ennen. Koitan silti napostella kaikkea fiksua niinkuin BB:tä katsellessa tavoitteena on aina syödä kolme porkkanaa. :D Kuulostaa hassulta, mutta niin se vaan on. Tarvisin koko ajan jonku muistattamaan, että syö nyt hyvä ihminen, tänäänkään en oo syöny vielä yhtään. Se ei oo jees, tiiän sen kyllä. Muttaku ei oo nälkä ja tuntuu hölmöltä syödä "huvikseen". Siks koitanki panostaa aina illallisiin, että saisin ees vähän energiaa. Jäis seki varmaan tekemättä, jos ei olis Keijoa. Esim. eilen syötiin tuorepastaa ja sen kanssa tekasin nopeat parsa-pekonikermasoossit. :D Ei hirveen terveellistä tai fiksua, mutta jotaki sentään.

Hei! Pitää vielä suositella Rainbow hiusnaamiota. Mun kohalla se oli ihan puhdas heräteostos, mutta hyvä sellanen. Se maksaa vajaat kolme euroa eli sopii kenen tahansa budjettiin. Mutta toimii. Teen sen naamion kerran viikossa ja nyt tänään sattu olemaan se päivä viikosta taas. Hiukset tuntuu tosi paksuilta ja vahvoilta, vaikka mulla on ominaisesti ollu aina ohuemmanlaiset hiukset. Hyvää mömmöä. Ainaki mun mielestä ja mä oon tosi laiska ollu aina hiusten suhteen. Mun hiustenlaittorutiini on pesu ja pikainen föönaus. :D En käytä ollenkaan muotoilutuotteita, en oo koskaan oppinu käyttämään tai kaipaamaan semmosia. Mutta paras lämpösuojasuihke, jota oon koskaan kokeillu on Paul Mitchelin. En muista sen nimeä tarkemmin, mutta aika tyyris se on. Muistaakseni jotain around 26 euroa. Se on melko riittosaa kuitenki ja tuoksuu hyvälle. Föönaamisessa säästää reilusti minuutteja sen suihkeen lisäämällä ja se myös toimii kevyenä muotoilutuotteena, jos semmosta ominaisuutta hakee.

Tämmöstä höpöttelyä tällä kertaa. Kirjoittelemisiin. :)

Eka perhevalmennus

Oli meillä siis nyt tiistai-iltana. Aiheena oli synnytys. Ei tullu oikeestaan mitään uutta, ku oon jo aikasemmin lukenu yhen ohkasen kirjan aiheesta, jonka sai tilata ilmaseks vau:lta. Tuli kyllä semmonen fiilis, että haluisin jo käydä synnärillä sillä tutustumiskäynnillä kyselemässä tarkemmin, mitä just meiän sairaalassa on mahollista järjestää syömisen ja kivunlievityksen ym. suhteen.

Ei mulla oo nyt tullu mitään ihmeempiä mieleen muutaku, että lähtökohtasesti en halua YHTÄÄN piikkiä, en tippaa tai piikillä annettavia kipulääkkeitä tai puudutuksia. Pelkään nimittäin hurrrjasti piikkejä, enkä usko, että mun rentoutumista siinä tilanteessa helpottaa, jos joku ahistelee mua semmosella. Oon kuitenki avoimin mielin tänki asian suhteen - eihän sitä tiedä, jos kipu on niin kamalaa, että se voittaa mun piikkikammon.

Sen lisäks haluan peräruiskeen ja jos mahollista, niin tietenki perhehuoneen. Vaikka sen perhehuoneen suhteen en kauheesti elättele toiveita, ku ei sitä saa kaikki kaukaakaan synnyttämään tulleet. Ja haluisin tietää siitä, minkä verran mahollista on tuua omia ruokia niitä päiviä ajatellen, jotka siellä sairaalassa joutuu viettämään. Oon nimittäin tosi tarkka mun ruoista, esim. syön vaan tietynlaisia omenoita ja niitäki vaan jääkaappikylminä. Ja no, oon muutenki aika rajoitteellinen syömäri: en syö kanaa, lihaa ja kalaa syön vaan, jos voin tarkkaan tietää, mistä kotosin ne on ja mistä osasta eläintä on kyse. Epätietosuus pelottaa mua.

Mutta siitä perhevalmennuksesta vielä. Mulla meni ihan ohi koko homma, koska mun vieressä istu joku tosi lihava nainen, joka tais olla vielä enemmän raskaana ku mä (mulla viikkoja nyt tasan 30, tai jos ollaan pedantteja niin 30+1), joka koko ajan hinkkas mahaansa, heilutteli itteään jotenki kahdeksikon muodossa ja puuskutti niinku se olis just juossu jonku pikkulenkin. Sama se sille huojunnalle ja ittesä koskettelulle - ymmärtäähän sen, jos raskaana olevalla on vaikea istua paikallaan pitkään, ei se aina oo helppoa mullekaan. Mulla on vaan aina ällöttäny äänekäs syöminen ja äänekäs hengittäminen. Mun mielestä normitilanteessa ei oo ookoo, jos kuulee niin selkeesti vieressä olevan hengityksen. Eri asia jos tilanteena on joku jumppa, johon on tultuki puhisemaan.

Tänään käytiin muuten siellä uudella asunnolla. Mehän teetätettiin siihen kosteusmittaus, jossa selvis, että kylppärissä silikonisauma oli antanu periksi ja niillä kohteilla oli kosteutta. No ei siinä mitään, sovittiin saman tien, että myyjä huolehtii sen silikonisauman irti ja vie sinne kuivurin viikoksi ja katotaan sitte mittareitten kanssa uudestaan, miltä siellä vaikuttaa. Edelleen oli kosteutta. Musta vähän vaikutti siltä, että ne oli vaan repiny sen sauman irti ja laittanu lattialämmityksen puksuttamaan isommalle. No mutta nyt ne jätti sinne aikusten oikeesti jonku kuivurin ja 9. päivä pitäs olla kaupantekotilaisuus, jos toi tilanne tosta paranee. Ei vaan kauheesti hampaita naurata, jos tää homma ei ratkea, koska meillä on enää marraskuu aikaa asua tässä nykysessä asunnossa, ennenku tähän muuttaa joku muu. Ja ei huvittas keksiä jostaki uutta asuntoa muutamassa viikossa plus muutot sun muut päälle.

Tällasta tällä kertaa. Hyviä öitä! :)

Yön- ja aamunviettoa

Hui koko yö on vierähtänyt ilman silmällistäkään unta. Ei sillä, että olisin ees yrittäny. Eka kertaa eläissäni vierailin blogilista -sivustolla ja löysin sieltä kaikkea jännittävää. Noh, jopa sellasiaki blogeja, joitten yhtäjaksoseen lukemiseen saatto kulua pariki tuntia!

Ihmeellisintä tässä on se, että ei vieläkään väsytä yhtään. Oon nimittäin nyt jo jokusen viikon ollu kuoleman väsyny: oon nukkunu melkein kahen ihmisen yöunien verran per vuorokausi ja silti ollu ihan sippi. Pakko kai sen on johtua tästä raskaudesta. Raskaana oleminen on vaan - no, raskasta. :D

Oon siis nukkunu yöt, käyny koulussa (jos oon heränny) ja tullu takas kotia ja nukkunu vielä monta tuntia päivälläki. Ihan hulluutta. Olis jo ihanaa jäädä kotia ja vaan olla ja nukkua ja rakentaa pesää. :D

Keittelin tuossa aamukahvit, joita nyt innolla hörpin väsytystä ootellessa. Kouluki alkais vasta puol yheltätoista ja tänään illalla meillä on eka perhevalmennuskerta. Pitäs vielä soittaa neuvolalle ja tarkastaa, että olihan se nyt siellä, missä sen kuvittelenki olevan. Sen perhevalmennuksen siis. Neuvolahan on kyllä tuossa muutaman sadan metrin päässä.

Tällaista musaa on nyt soitossa. Oon jotenki hirveen tykästyny tuohon Ronyaan, vaikka aiemmin kritisoin sitä siitä, ettei se saanu tiuhempaan uutta musiikkia ulos. Mutta viimenen niitti, joka vakuutti mut tuon ihmisen suhteen oli se ku huomasin sen todella osaavan laulaa ihan livenäki.

Heli Kajo on toinen minut "käännyttäny" laulaja. Tykkäsin hirveesti Iholla -sarjasta sillon ku se vielä tuli, mutta silti ollaan Keijon kans oltu sitä mieltä, että Heli on nyt niin paljon pinnalla vaan ko. sarjan takia. Tästä biisistä oon kuitenki alkanu tykkäillä, muita en oikeestaan ookaan kuunnellu.

Kuulumisia

Olipas erilainen viikonloppu! Oltiin nyt ihan kotosalla, tavallisestihan meidän viikonloput vierähtää joko mun tai Keijon porukoitten luona. Eräs Keijon lapsuuden ystävä oli meillä. Hän oli mennyt hankkimaan itselleen Saksasta auton ja Keijo asensi tuohon autoon nyt lisälämmittimen ja tulihan se auto pestyä ja vahattuakin kunnolla.

Oon jotenki tosi vanhanaikanen miesten suhteen. Arvostan Keijossa tosi paljon sitä, että se osaa laittaa autoja ja tehä remonttia. Ja oon tosi ylpeä siitä, että Keijolta aina pyydetäänki apua kaikissa autohommissa ja se fiksailee aina omanki autonsa ite. Siinä kyllä säästää pitkän pennin. Ja Keijo mielellään ottaa mutki mukaan noihin hommiin ja jaksaa kärsivällisesti selittää mulle, miten jotkut asiat toimii. Kerranki meillä oli mettäkoneen turbo levällään olohuoneen lattialla ku Keijo kerto mulle sen toimintaperiaatteista. :D

Mutta tapahtu nyt viikonloppuna muutaki: perjantaina joku naisihminen kävi tässä kattomassa tätä asuntoa ja ilmeisesti nyt aikooki tähän muuttaa meiän jälkeen. En kyllä ihmettele yhtään, koska tässä on edullinen vuokra ja tää on aika viihtyisä ja tilava asunto. Plussaa on ehottomasti se, että linja-autot kulkee tosta ihan alaovelta aina puolen tunnin välein joka suuntaan. Mutta kiva, että kävi ku tuli siivottua kunnolla ja nyt täällä on het paljon kivempi asua itekki. :D Parit leipomukset tekasin jostain yhtäkkisestä innostuksesta ja kestitsin nuita ukkeleita. Mun mielestä on ihan kivaa aina välillä saada vieraita.

Ainiin, koitettiin tuossa ottaa mahakuvaa edes testiksi, miten se onnistuis ilman luonnonvaloa.. Eihän siitä mitään tullu! Kuvaajassa ei ollu mitään vikaa, vaan kuvattavassa. Ei saatu ensimmäistäkään kuvaa ku mulla ahisti niin paljon. Täytyy yrittää uudestaan jonain toisena päivänä.

Kaikenlaista harmia

Hui, eilinen oli kyllä semmonen päivä, että vieläki puhalluttaa, ku ees ajattelee. Tai täsmennyksenä edelliseen, että erityisesti yksi 20-minuuttinen.

Iltapäivällä ku Keijo lähti koiran kanssa ulos ni huomasin, että olin vuotanu verta. Menin ihan paniikkiin. Siitä syystä, että mulla ei oo aikasemmin tullu verta koko raskausaikana, ja koska tajusin, että en muistanu sillin potkineen koko päivänä.

En meinnu millään saada vauvaa provosoitua potkimaan tai touhuamaan, vaikka kuinka yritin. Voin sanoa, että SE eilinen eka potkasu tuntu ihan parhaalta asialta. Ja siinä samassa ku tuo punkki alko ettiä parempaa asentoa ni Keijo tuli koiran kanssa ulkoa puhelimeen puhuen ja virnistellen. Ensin huokastiin helpotuksesta ja "toruttiin" vauvaa, ja sitte Keijo kerto, että kiinteistövälittäjä soitti, ja että meillä on nyt koti. Se meiän ykkösvaihtoehto vieläpä. Meiän tarjous kaikkine ehtoineen oli menny läpi ja ne myyjät oli luvannu meiän vielä muuttaakki jo marraskuun alussa, vaikka vastikkeet siirtyy meiän vastuulle vasta joulukuun alussa. Eli meillä on kokonainen kuukausi aikaa muuttaa ja siivota toi nykynen kämppä luovutuskuntoon.

Että semmosta myllerrystä. Illaksi ajettiin sitte Kemiin ku Keijo meni tänään Ouluun siskonsa miehen varpajaisiin ja mä jäin koiran kans tänne hoitoon. Käytiin eilen illalla Kemin päivystyksessä ja pakko sanoa, että täällä toi julkinen terveydenhuolto pelaa - toisin ku Rovaniemellä.

Siellä oli niin paljon vuodepotilaita (jotka ei pystyny odottamaan hoitoa istualtaan), että osaa, osittain muaki, tutkittiin käytävällä. Siitä huolimatta jouduin odottamaan vaan 40 minuuttia, että tapasin lääkärin, joka teki mulle sisätutkimuksen ja passitti mut verikokeisiin, antamaan pissanäytteen ja muutamat muut specsit.

Kaikki suju tosi näppärästi ja mitään ei sitte löytyny. Ei minkäänlaista syytä tohon eiliseen. Oli mulla kyllä lämpöä.. ja veressä nälkäaineita.... Mutta yhtä kysymysmerkkinä tässä ollaan ku eilenki.

Moromoro.

Himoja

Ei sitten tullut otettua niitä kuvia.. Kauhea, kun pimeä tulee jo niin aikaisin, että ei tämmöset tavalliset ihmiset ehi valosalla paljoa touhuta. Meillä on vaan siis ihan perusdigikamera, joka on aika lailla samaa tasoa kuin mitä meillä on jo puhelimissaki.. Keijo on kyllä miettiny jonkunlaisen harrastelijatason järkkärin hankkimista, koska se on aina tykänny ja ollu hyväki kuvaamaan. No, ehkä petrataan tässä asiassa huomenna.

Otsikko oli tosiaan himoja, siis ruokahimoja, koska kaikkihan meiltä paksuilta naisilta aina kysyy, että onko ilmaantunu mitään ihme mielihaluja. Oon ollu tähän asti visusti sitä mieltä, ettei mulla oo semmosia, mutta en oo enää ihan varma.

Tähän asti tää raskaus on lähinnä vieny pois mun kiinnostusta ruokaan, esim. lihansyönnin voisin jättää vaikka kokonaan pois, jos ei olis Keijoa vaatimassa illalliseen aina jotain liha- tai kalakomponenttia. Mutta nyt ku tulee kaikkea satoa ihan oikeasta luonnosta ni oon ihan liekeissä! Kesä meni tietenki uusia pottuja syödessä - sehän on selvä. Mutta nyt syksymmästä mun ja Keijon äidit on poiminu marjoja ja tehny niitä meillekki asti hilloiksi ja mehuiksi. Sen lisäksi äiskä on lahjottanu meille muun muassa hirvenlihaa, suppiksia ja semmosia. Mutta se oli oikeestaan vasta Keijon äiti, joka sai mut koukkuun porkkanoihin. Ne saa niitä Keijon mummolasta ja omalta mökiltään. Noh, varmaan pari kiloa meni ensin ihan kohtuudella niitä "oman maan" porkkanoita, ennenku tää lähti käsistä. :D Nyt menee joku reilu puol kiloa päivittäin.

Tää varmaan liittyy tähän mun terveysintoiluun yleensä. Mieluummin kuitenki illat järsin porkkanoita ja omenoita ja muita semmosia terveellisiä juttuja ku mitä että vetäsin sipsejä tai jotain makeaa.

Tulipas taas pitkä tästäki "pikapostauksesta". Mutta gute Nacht nytte tältä erää.. :))

Jännitystä ilmassa

Lueskelin tuossa hyvän ystävän kirjoittamaa blogia ja havahduin siihen ajatukseen, että mihinkäs se oman blogin pitäminen on jäänyt! Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, ja nyt kun aloin taas käydä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, yllätyin, kun oma sairaanhoitajani kysyi, että mitenkäs kynä pysyy kädessä nykyään. Kirjoittelin aiemmin aina silloin tällöin Alma medialle free-lancena kolumneja, ja hän muisti niitä joskus lukeneensa. Ehkä nyt koitan reipastua ja tehdä kunnon comebackin! :)

Meidän laajentuvassa miniperheessä puhaltaa nyt melko hurjat muutoksen tuulet, ollaan nimittäin tekemässä asuntokauppoja! Tarjouskierros eri pankkien kanssa on vielä kesken ja tänään meidän pitäisi kuulla OP:sta jo jotain päätöksen tapaista. Ollaan ajateltu sellaista 4h+k+s rivarikämppää, joka on laitettu pari vuotta sitten kokonaan uusiksi. Niitä samanlaisia asuntoja on nyt kaksi myynnissä ja eilen tehtiin meidän ykkösvaihtoehdosta tarjous. Saatiin jo vastatarjouskin takaisin, mutta ennen kuin päätetään sen suhteen mitään niin koitetaan tarjota siitä kakkosvaihtoehdosta tänään. Ihan sen takia, että niiden välillä on ihan miniminierot. Esim. toisessa on meidän mielestä parempi saunaosasto ja toisessa on parempi keittiö. Ja niitä nyt on vaikea verrata keskenään. Ja toiseksi: ollaan sitä mieltä, että ei aiota maksaa kummastakaan pyydettyä hintaa, eikä mikään asunto voi olla meidän unelma-aunto, jos hinta ei ole kohdallaan. Mutta näitä asioita nyt siis viilataan! Lupaan pitää teidät ajan tasalla tässä asuntohommassa. :)

Käytiin tänään tokassa kasvukontrollissa, koska aiemmin kävi ilmi, että pään koko on viikon jäljessä muun kehon koosta. Tuo ero oli nyt kuroutunut hiukan kiinni ja kaikki rakenteet on kunnossa, joten enää meidän ei tarvitse käydä kontrolleissa, kun lapsi muuten menee kuitenkin keskikäyrällä. Kysyttiin nyt sitten ujosti sukupuolestakin, kun viimeksi (pari kuukautta sitten) lausunto oli: "näyttää tytöltä, mutta voi se yhtä hyvin näyttää pojaltakin." :D Nyt se kätilö oli sitten sitä mieltä, että meidän pikku punkki olisi tosiaan tyttö, kun ei siellä jalkojen välissä näkyny mitään "ylimäärästä". ;)

Meille sillä sukupuolella ei oo oikeesti mitään väliä silleen, mutta olisin kyllä rehellisesti sanottuna ollu vähän järkyttyny, jos ne ois todennu sen lapsukaisen pojaksi. Tiiän, ettei tää kuulostaa korrektilta, mutta hear me out here: mulla on ollu niin kauan semmonen jännä tunne ja tietosuus siitä, että se on tyttö. Oikeestaan ihan alkumetreiltä asti. Ja onhan se jotenki kiva ajatella se joko tyttönä tai poikana, jompana kumpana. Sillä lailla tuntuu enemmän, että kyse on ihan oikeasta pienestä ihmisestä.

Nyt kun viikkoja tuli tänään täyteen 28 eli seittemännellä kuulla mennään ni voin sanoa, että tää alkaa jo näkyä. Voisin usuttaa Keijon ottamaan kuvan mun mahasta ja jos siitä tulee siedettävä ni voisin jakaa sen teidän kanssa täällä. Mun mielestä ois ainaki kiva kuvata tätä mahan kasvua. Ja Heidi kiteytti yhen mun raskauden näkyvän merkin tällä tavalla osuvasti: "ennen sä et näyttäny koskaan väsyneeltä, vaikka oisit ollu kuinka väsyny, mutta nykyään susta huomaa heti, jos et oo nukkunu." Yhdyn tähän kyllä. Tälläki hetkellä näytän ihan särjen sukuselta olennolta (punaset silmät) ku yskin viime yön ja lumiaura kolisi tuossa meiän ikkunan alla yöllä. En taida koskaan tottua siihen. Mutta äiskä sentään sano jotain positiivista nyt wloppuna ku oltiin porukoilla. Mun hiukset nimittäin on kenties paremmassa kunnossa ku aikoihin. Monilla alkaa hiukset tippua päästä, mutta mun kutrit tuntuu aika vahvoilta, vaikka ne onki ominaisesti ollu aina aika ohuet.

Mutta nyt täytyy mennä, sillä arki kutsuu. Lähetään hakemaan mun tuore ajokortti A-katsastukselta ja käydään katsastamassa auto ja sitten pitäs vielä käydä siellä Kiinteistömaailmalla. Kenties jo illalla intoudun lisäilemään mahakuvia ja mietteitä. Tuntuu, että niitä virtaa nyt ihan valtoimenaan.

19

 

Hyvää huomenta! Kehitystä eiliseen, nimittäin keksin, miten näitä videoita lisäillään. ;--)

Tämä kyseinen biisi on hyvän ystäväni Valtterin minulle melkein pari vuotta sitten langettama "tunnari". Mainitsinpas Valtterista eilenkin, höhöö. Nyt tosin olen jo enemmän twenty-one. Reilua.

They only want you when you're seventeen
When you're twenty-one
You're no fun
They take a polaroid and let you go
Say they'll let you know
So come on

 

 

Täytän siis perjantaina jo 19. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta eka kertaa mulla on semmonen olo, että ikä ressaa. Mutta toisaalta helpottaa aina ajatella, että Keijo vanhenee mua melkein vuosikymmenen eellä (8:n vuoden ikäero). Sitte ku Keijo on melkein nelikymppinen ni munkaan kolmekymmentä ei tunnu enää ollenkaan niin pahalta. :D 

 

 

 

 

Sokerina pohjalla: ihana ite otettu kuva minusta iässä theyonlywantyouwhenyou'reseventeen...

 

 

 

 

 

 



Plague

Hui oon kyllä tänään hirmu vihanen ittelleni! Tai no, kaikkien blogien lukeminen ehti jo vähän lievittää sitä ja hyvä niin, ni ei olis tämä teksti pelkkää tulta ja orjantappuraa.. :D

Kävin siis tänään lääkärissä, siinä "lähetelääkärissä", mistä viimeksi narisin. Tuli joku peruutusaika, ja mun neuvolatäti siitä sitte soitteli viime viikolla ja pääsin ku pääsinki nyt sinne.. Ärsyttää vaan ihan simona, että miks mun pitää olla aina niin sa-tanan reipas. Kävin nimenomaan muka puhumassa omista ongelmistani, ja siitä, etten jaksa olla yksin tämä pääni kanssa. Ja silti - yllättäen - niillä jäi musta ihan superhyvä kuva taas.

Oon kyllä huomannu, että oon semmonen ihminen, että mua ei unohdeta. Joskus se on ihan hyvä juttu, joskus ei. Mutta siis kaikki opettajatki oppii mun nimen yleensä kurssien ekalla tunnilla, vaikka meiän lukiossa on ainaki 650 oppilasta, en oo ihan varma. Ja oon myös aina ollu mun kaikkien kavereitten vanhempien lemppari, jota ne on sitte aina niille mun kavereille hehkuttanu. Jotenki semmonen fiksu. Mutta ärsyttää ku nyt ku mun ois pitäny vakuuttaa siellä ne ihmiset ajattelemaan, että oon kiireellinen tapaus, että mun pitää päästä puhumaan, niin enköhän ole siellä taas se reipas tyttö, jonka perään jäädään huokailemaan enemmän siihen tyyliin, että "olisimpas itsekin enemmän tuollainen" tai "olisipas joku sukulaistyttökin enemmän tuollainen".

Tiiän, että tää kuulostaa hirveeltä narsismilta, mutta oon aina ollu tämmönen. Jotenki se suvun fiksu muksu, joka varmaan eilenki kävi vetämässä enkusta L:n.. Välillä inhoan sitä, etten voi olla inhimillisempi ku enemmän luonnostaan esille pääsee aina se reipas ihminen, joka itekki vaan haluisin olla. En siis ole. Silti mulla ei ole yhtään sellaista ystävää, joka tietäis mun oikeista ongelmista. Hyviä ystäviä on toki pari, mutta en vaan uskalla kertoa niille mitään; pelkään, että  meidän ystävyys muuttuis jotenki, jos ne tietäis enemmän.

Oon varma, että kuka vaan näkee kyllä semmosen tietyn haikeuden, mikä mussa on. Se on vilahdus siitä, mitä koen olevani. Mutta jotenki tuntuu, että tää raskaus evää multa paljon. Tai siis - se ei vaan sovi siihen kuvaan, millaisena näen itseni. Mutta ehkä enemmän siihen kuvaan, millaisena haluaisin nähdä itseni. Sekavaa - tiedän.

Ihailen hirveesti ihmisiä, jotka on avoimesti haavoittuvaisia. Ihastun eniten aina niihin ihmisiin, haluan olla niitten ystävä ja auttaa niitä. Koska jotenki koen, että oon sillon parhaimmillani palvelemaan muita. Mun syli lohduttaa parhaiten muita, koska mä olen itsekin liimaa vailla. Ja ihmisiä salaa helpottaa se, että ne jotenki alitajusesti tiedostaa sen, että ne ei koskaan joudu kuulemaan mun suruja. Ja sillä tavalla livun aina tosi ykspuoleisiin ystävyyssuhteisiin.

Oon monesti miettiny, että Keijolla on rankkaa. Varmasti rankempaa ku muilla ihmisillä. Koska se joutuu näkemään mut haavoittuvana ja epätäydellisenä. Se näkee sen, mitä musta on jäljellä aina siinä vaiheessa, ku oon ensin päivän koittanu ilahduttanu muita. Siksi varmasti rakastanki sitä - ku saan olla sen sylissä hajallaan, ja silti se rakastaa mua takas, eikä säikähä. Ja se pitää mulle jotain rotia, etten vajoa mihinkään synkeään. Etten liu'u mihinkään omaan henkilökohtaseen kulttuurihumalaan ja kirjota vaan tuntikausia - tai itke. Tai laula jotain hölmöjä mantroja ja nyyhkytä. Ja unohtele asioita.

Jos tätä joku lukee, niin se varmaan ajattelee, että vit-u mitä paskaa. Paskaa tekoitsetietosta kontrollifriikkiä vakuuttelua ja minä-kuvan määrittelyä.  -Ehkä niinkin. :D Kuulostaa oikeastaan paljonkin minulta. Mulla on tapana analysoida. Ja humaltua tällä lailla. Salaa. Tiedän, että se on luotaantyöntävää. Mutta niinhän mä koitan väittää tällä koko kirjotuksella. Mussa on jotain kieroa.

Ikävä Valtteria. Siitä ehkä joskus lisää.

Crystal Castles - Plague
http://www.youtube.com/watch?v=cx2lJIOTBjs

Toivoin, että tähän ois tullu kuvaki, eihän tätä tämmösenä kukaan uskalla avata. :D
(On muuten tällä hetkellä yks mun ja vauvan lempparibiisejä)