perjantai 25. lokakuuta 2013

Uudenlaista itsekkyyttä

Tällaisen kuvan jaoin tuossa päivä pari sitten facebookissa järkyttääkseni tuttavia ja nyt ajattelin, että sehän sopii tänne myös pullukkatransformaation päivitykseksi. Siitä kukin saa vetää omat johtopäätökset homman kehityksestä. Tässä vaiheessa kiloissa ollaan hoikuttu -18kg. Tai jotain sinnepäin. En oo nyt pariin viikkoon vaivautunu vaa'alle, mutta mitä väliä. Kyllä sitä omaa oloa tunnustelemalla tietää onko paino noussu. Ja maalaisjärjellä. 



Tän kuvan taustalla on aidosti syvempiä ajatuksia. Facebookissa kaikki ilmeisesti tulkitsi tän itsensä morkkaamisena, mutta en vaivautunu puuttumaan. Kukin tulkitkoon tavallaan.

Asento ei oo tommonen pelkän provosoinnin nimissä vaan maha on keskiössä syystä, että.. Tattadadadadadaa. En oo raskaana.

Mutta maanantaina mun harhainen mieli todella luuli niin. Kävin labrassa asti tekemässä testin, joka oli negatiivinen. Niitten muutaman tunnin epävarmuuden ajan kuitenki ehti mielessä pyöriä kaikenlaista.

Keijon kanssa halutaan vielä joskus 1-2 lasta lisää, mutta ei vielä ainakaan pariin vuoteen. Sain just töitä ja syksyllä haluan AMK:iin tai yliopistoon, en vieläkään tiedä. Mutta sen tiedän, että mun pää ei kestä jäädä taas mammalomalle. Oon liian sosiaalinen ihminen makaamaan yksin kotona vuosikausia.

Ollaan Keijon kans puhuttu myös siitä, ettei tehdä aborttia. Ei olla kumpikaan abortinvastaisia, mutta semmoset tyhjänpäiväset hälläväliä-abortit on mun mielestä väärin. Vastuu omasta seksuaalikäyttäytymisestään pitää aikusen ihmisen pystyä kantamaan. Eri asia, jos ei oikeesti pysty eikä halua tai lapsen hankkiminen olis uhka terveydelle tms..

Meillä tilanne ei kuitenkaan oo sellanen. Ja vaikka se toimenpide ei hetkauttaskaan tapahtumahetkellä niin kuka tietää - se voi alkaa oireilemaan kummalla tahansa vaikka 15vuoden päästä. Se voi myös hiertää parisuhdetta. Enemmin tai myöhemmin. Jos päättää päätyä aborttiin niin nuo mahdollisuudet on pystyttävä hyväksymään. Me ei pystytä.

Ei haluta ahistua tommosesta asiasta nyt tai myöhemminkään, jos se kerta on oma valinta. Ollaan molemmat niin yksilöinä kuin kumppaneinakin pärjätty tästä vauvavuodesta niin hyvin pahemmin sekoilematta, että ei haluta alkaa päättämään just nyt uuden pienen ihmisen elämästä. Pidettäisiin se kuitenkin, mutta ei se haluttu olis. Ei tällä ajanhetkellä.

Mulle henkilökohtasesti kaikkein järisyttävin pelko olis taas luopua omasta kehostani, luovuttaa se jonkin sellaisen käsiin, jota en itse pysty hallitsemaan. Just nyt ku oon alkanu saada kehoani johonki kuosiin, tehny sen eteen jok' ikinen päivä töitä. Murenisin, jos se alkais heti alusta ja joutusin jännittämään, että miten se uus raskaus runnois mun kehoa. Voin sanoa, että ensimmäinen ei ollu mulle armelias.

Haluan olla itsekäs nyt. Niinku muutkin mun ikäset, jotka huolehtii ittestään. Oon hyvä äiti Lilianille ja siihen pyrin jatkossakin, mutta nyt on mun aika kehittää itteäni ja hankkia koulutus, päästä töihin, alkaa asuntosäästäjäksi ja niin poispäin. Normaaleja asioita, joita voin nyt tavotella ilman huolta biologisen kellon tikityksestä.

Se on mun mielestä terveimmän muotoista itsekkyyttä. Ja myös rakkautta seuraavaa lasta kohtaan. Haluan kyetä nauttimaan myös toisen lapsen vauva-ajasta, sitten kun ollaan henkisesti ja muutenkin valmiita ottamaan se vastaan.



torstai 17. lokakuuta 2013

Uudenlaisia haaveita

En ole enää työtön kotiäiti, jee! Tiistaina sain työtarjouksen juuri siihen paikkaan matkailualalle, johon eniten halusinkin ja töitä riittää ainakin koko talveksi, jopa huhtikuun lopulle. Käytännössä marraskuun kaikki viikonloput on koulutusta ja heti vikan koulutuspäivän jälkeen 25. päivä alkaa oikeat hommat.

Tänään sitten virallisesti hyväksyin paikan ja palkanki sain juuri siihen, mihin toivoin. Ja kyseiseen työhön kuuluu paljon pyhäpäivinä työskentelyä, joten tuplapalkkapäivät tervetuloa. Saatan joutua luopumaan joulun vietosta, mutta se ei mua haittaa ollenkaan. Juhlikoon ne, jotka sitä pitää itelleen tärkeänä. Keijo ja Liliankin voi hyvin reissata jouluksi Keijon porukoitten luokse, jos siltä tuntuu.

Mutta aiheeseen! Tuntuu hyvältä vihdoin päästä töihin ja "ihmisten ilmoille". Toki tuntuu kurjalta laittaa Lilian hoitoon, koska onhan se liian pieni vielä. Tosiasiassa mä kuitenki ite vaan pikkuhiljaa höperöidyn ja kohta varmaan masennun, jos jään vielä kotiin, koska oon luonteeltani niin ylisosiaalinen. Uskon, että mun uus työ tekee arjesta tietyllä tavalla rankempaa, toisella tavalla antoisampaa. Luulen, että saan ihmisten kanssa tekemisestä enemmän voimaa omaankin arkeen ja miksei parisuhteeseenkin.

Nyt viikon sisällä tulevaisuus ja pitkän tähtäimen toiveet on myös selkiytyny. Tuntuu hyvältä, kun halutaan Keijon kanssa samoja asioita myös pidemmällä aikavälillä, eikä vaan "tässä hetkessä". Tiedetään nyt, ettei meiän elämä jatku mun opintojen jälkeen enää tässä kaupungissa vaan suunta on selvillä.

Enemmän kun koskaan haluan suorittaa kansainvälisen tradenomin tutkinnon ja päästä tavottelemaan niitä muita haaveita.

Itse koen tilanteeni sellaisena, että oon tavottanu jo sellaset haaveet, mitä monet lykkää reilusti yli kolmekymppisiksi: mulla on ihana mies ja lapsi ja kaunis koti. Joskus tahdon vielä naimisiin ja sen jälkeen toisen ja kenties kolmannenkin mukulan, mutta sitä ennen haluan asuntosäästäjäksi ja pari muutakin asiaa.

Eli voin stressittömästi tavotella niitä pinnallisia asioita siinä missä muutkin mun ikäset, paitsi että mun biologinen kello ei tikitä. Ja jossain määrin raskauden ja synnytyksen myötä uskon tuntevani kehoani paremmin. Tiedän mihin se pystyy, mitä se jaksaa, mihin se kantaa. Monenlaista se on joka tapauksessa kestäny.

Aiheeseen liittyen Birdyä. Tämä kappale on semmonen, että eka kertaa sen kuullessani tuli itku. Se tuntuu kertovan ihan niinku mun suulla mun viimeset reilut 5vuotta kestäneestä elämäni pisimmästä parisuhteesta.


perjantai 11. lokakuuta 2013

Äidit on ihania

Omani erityisesti. Viime Ivalon reissulla mun kädet oli niin kuivat ilmastosta ja jatkuvasta käsienpesusta johtuen, että ne halkeili ja siksi niihin sattuki koko ajan. Äiskä tunnisti tilanteen ja lahjotti mulle käsirasvansa ku totes, että mulla on selkeesti enemmän semmoselle tarvetta. 


Tää L'occitanen kulttikäsirasva ei oo turhaan ylistetty. Parin päivän jälkeen mun kädet on taas normaalikuosissa. Ja niinku kuvasta näkyy niin on tuota tuubia puristeltuki. Riittosaa se on silti ja siinä on semmonen hauska mummola-tuoksu. :D 

Nyt syksyn tullen poltan kynttilöitä päivittäin, joten olin aivan liekeissä itekin ku äiskä anto meille vielä mukaan nää Elloksen 'ilmanen tilaajalahja' -lyhdyt. Tuohon ikkunalaudalle ne sopii mun mielestä oikein sievästi. 


Nää on mun viikkoa eniten ilahduttaneet (Lillin lisäksi) artikkelit niin siksi tahdoin ne täällä ihmisten kanssa jakaa.

torstai 10. lokakuuta 2013

Fleecehaalaria metsästämässä

Eilen meillä oli treffit paikallisessa kauppakeskuksessa Keijon kanssa. Lillillä on varmaan kymmenkunta villapukua, joista osa on suvussa kulkeneita, jopa alunperin mulle tehtyjä pukuja on tallessa kaks! Haluttiin kuitenkin ostaa myös fleecepuku ja näppäränä selailinki netistä taustatyönä eri liikkeiden tarjontaa läpi.

Ideaalitilanteessa oisin halunnu ostaa Reiman Suuga -puvun, semmosen harmaa-valkokuvioisen. Sillä oli hintaa jotain n.40e ja ajattelin, että se on turhan paljon ku oon henkisesti ja fyysisesti varautunu siihen, ettei koko 74 mee koko talvea vaan joudutaan ostamaan myöhemmin vielä toinen tälle talvelle.

Tähän päädyttiin:

Haalari Lindexiltä, 24,95e. Tykkään noista villeistä kontrasteista ja eri kuosista sisäpuolella. Tää oli Keijonkin ykkösvalinta.

Ja eiköhän Lindexillä ollu alennusmyynnit! Oon ihan heikkona semmosiin, varsinki ku sieltä löytyy pikkurahalla tämmöstä:



Kaikkien bodyjen alkuperäishinta oli 9,90 ja kaikista sai saman -50%, joten hintaa tuli 4,98e/kpl. Fleecehaalarin lisäksi lähettiin hakemaan H&M:ltä sukkia ja sukkahousuja, jotka oli myös pakollisia hankintoja. Sukkia en viittiny kuvata, mutta muut hömpötykset kyllä.


Sukkahousut 2-pack 7,95e 


Täysin heräteostoksena yllänäkyvät feikkiugit vaunulenkeille vaihtoehdoksi äitiyspakkauksen töppösille. Nää oli alennuksessa 5!e. 

Harvoin pääsee näin shoppailemaan, kun aiemmin ollaan saatu vauvalahjoina niin paljon vaatteita, ettei oo ollu järkeäkään ostaa enempää ku ne ei kuitenkaan kauaa mahu. Nyt tyttönen siirtyy hissukseen 74-kokoon, jota ei hirveesti vielä oo niin siks piti tällä lailla "paniikkiostaa" kerralla enemmän. 



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Yölliset heipat

Syksy on saapunu meillekin. Sen huomaa siitä, että viimesetki terassikukat paleltu ja niiden tilalle on tullu pari valtavaa lyhtyä ulos ja pari pienempää sisälle, joissa poltan kynttilöitä JOKA ILTA. Nautin koleista, pimeistä illoista, pirteistä aamun pikkupakkasista ja villasukista ihan täysillä.

Töitä oon hakenu hurjana, eikä toistaseks oo napannu. Yhen työn jo melkein sainkin, mutta siinä palkka ois ollu koeajalla niin pieni, että pelotti ihan pärjääminen. Kyllähän ne kulut kuitenkin nousee ku töihin menee. Nykysten lisäksi pitää kuitenkin maksaa lapsen hoitomaksut ja jollain sinne töihin on kuljettavakin. Ja lounastelut siihen päälle.

Nyt näyttäs siltä, että tiedossa ois joko joulukaudeksi taikka jopa koko talveksi eräoppaan hommia, sinnehän oon ihan nakutettu, mutta se tietäs ilta- ja viikonlopputöitä ja neljän viikonlopun mittasen koulutuksen - siihen Keijo taas ei suostu. Seki haluaa vapaa-aikaa. Ei siis lapsesta, muttei se halua olla kokoaikanen työntekijä-koti-isäkään, minkä ymmärrän kyllä hyvin.

Hakemuksia oon laittanu kymmeniä. Oon vastannu oikeastaan ihan kaikkiin ilmotuksiin mihin oon kuvitellu jotenki mahdollisesti jopa pääseväni. Tässä taloustilanteessa vaan en oo ainoa ahkera ja osaava hakija.

Muutaki on kerenny tapahtua. Ollaan TAAS vaihettu autoa, piti laittaa talveksi joku näppärä nelivetofarkku toiseksi autoksi. Lisäksi hoidin syksyn kirjotukset ja kävin autokoulun II-vaiheen. Nyt ois ajokorttia sitte seuraavat viistoista vuotta.

Liliankin (10kk) on kehittyny aivan valtavasti. Se on lähteny ryömimään, nousee konttausasentoon ja seisomaan tukea vasten, juo ite tuttipullosta, istuu, saunoo, käy suihkussa ja hanskaa suuren määrän sanoja. Toistaseks on kuultu mm. seuraavia:
äiti
isi
mummu
ukki
mämmä (maito)
leikkii
hei
nii
lilli
vauva
jee
koira

Ja varmaan paljon semmosiakin, mitä ei just nyt tuu mieleen. Kaikki sanat tulee tosi selkeästi just siinä asussa ku ne kirjotinkin. Vaikka ihmekö tuo ku joutuu tämmösen höpöttäjän kanssa päivänsä viettämään ja oon sille maha-ajoista lähtien laulanu vähintään päivittäin...

Harmi, ettei nyt oo kuvia, mitä jakaa ku en oo saanu mitään aikaseksi siirrettyä omalle koneelle. Paitsi nytte ku täytin vuosia niin otettiin tämmönen feikkikuva facebook-kavereitten kiusaksi.


En siis yleensä imuroi korkokengät jalassa, vaikka mulla muuten melkein aina onki 10cm lisähuijausta. ;) Mun mielestä on mukava kattella maailmaa liki 190cm:stä. Ja sitä paitsi maailmassa on niin paljon mammoja, jotka kulkee kaikkialle sotkusen näkösenä, että eiköhän sinne sekaan yks tämmönen maikkiki mahu.

En siis pyri mollaamaan ketään, itekki käyn vähintään viikottain jossain päin kyliä harmistuttamassa muita meikittömällä naamallani ja ylisuurilla verkkareillani, kirkkaankeltasilla feikkicrocseillani, millä nyt millonki. Mutta mieluummin - aina ku vähänkään aikaa on - vaivaudun vaihtamaan ne verkkarit villakangastakkiin ja sukkahousuihin.

Oon heränny siihen tosielämän realisaatioon, että oon kuitenki vasta 20, vaikkei sitä peilikuvaa kattoessaan uskoskaan, ni en halua luovuttaa itteni kanssa vielä. Ja onhan se myös parisuhteesta huolehtimista, että näkee vähän vaivaa, koska eihän voi olettaa, että toinen jaksaa rakastaa, jos ite muuttuu ihan eri ihmiseksi. Ite en ainakaan usko, etteikö ulkoinen muutos ois kuitenki aina enempi sisäinen - niin hyvässä kuin pahassaki.

Tää mun uus tajuntaan pulpahtanu vinge on vähemmän tietosesti saanu mut myös kuuntelemaan semmosia "ikonisia" voimakkaita poppibiisejä ja laulamaan ihan erilaista settiä Lillille. Niin se pääkoppa heijastuu lapsenki arkeen. Pitää olla tästä lähin varovainen. ;--)

Mun ulkoisesta muutoksesta, pullukkaprojektista, sen verran päivitystä, että painoa on lähteny nyt 18kg. Pari kuukautta sitte mut mitattiin neuvolassa, joten ihan virallisista mitoista puhutaan. Terkkari oli sitä mieltä, että oon nyt "ihannemitoissa". Kenen ihannemitoissa - sitä en tiiä. BMI:n puolesta normaalin ylemmässä päässä. Seuraava tavote on joku häilyvät kymmenisen kiloa, vähemmänkin riittää. Tahdon vaan samoihin mittoihin, joissa olin lukion ykkösellä. Ja ei hätiä, oon niin pitkä, että sittekkään ei oo alipainon raja lähelläkään. Pitkät joutuu tekemään kiloissa mitattuna enemmän ku lyhyet. Perus matikkaa.

Kirjoittelemisiin, Rosa !