Oli meillä siis nyt tiistai-iltana. Aiheena oli synnytys. Ei tullu oikeestaan mitään uutta, ku oon jo aikasemmin lukenu yhen ohkasen kirjan aiheesta, jonka sai tilata ilmaseks vau:lta. Tuli kyllä semmonen fiilis, että haluisin jo käydä synnärillä sillä tutustumiskäynnillä kyselemässä tarkemmin, mitä just meiän sairaalassa on mahollista järjestää syömisen ja kivunlievityksen ym. suhteen.
Ei mulla oo nyt tullu mitään ihmeempiä mieleen muutaku, että lähtökohtasesti en halua YHTÄÄN piikkiä, en tippaa tai piikillä annettavia kipulääkkeitä tai puudutuksia. Pelkään nimittäin hurrrjasti piikkejä, enkä usko, että mun rentoutumista siinä tilanteessa helpottaa, jos joku ahistelee mua semmosella. Oon kuitenki avoimin mielin tänki asian suhteen - eihän sitä tiedä, jos kipu on niin kamalaa, että se voittaa mun piikkikammon.
Sen lisäks haluan peräruiskeen ja jos mahollista, niin tietenki perhehuoneen. Vaikka sen perhehuoneen suhteen en kauheesti elättele toiveita, ku ei sitä saa kaikki kaukaakaan synnyttämään tulleet. Ja haluisin tietää siitä, minkä verran mahollista on tuua omia ruokia niitä päiviä ajatellen, jotka siellä sairaalassa joutuu viettämään. Oon nimittäin tosi tarkka mun ruoista, esim. syön vaan tietynlaisia omenoita ja niitäki vaan jääkaappikylminä. Ja no, oon muutenki aika rajoitteellinen syömäri: en syö kanaa, lihaa ja kalaa syön vaan, jos voin tarkkaan tietää, mistä kotosin ne on ja mistä osasta eläintä on kyse. Epätietosuus pelottaa mua.
Mutta siitä perhevalmennuksesta vielä. Mulla meni ihan ohi koko homma, koska mun vieressä istu joku tosi lihava nainen, joka tais olla vielä enemmän raskaana ku mä (mulla viikkoja nyt tasan 30, tai jos ollaan pedantteja niin 30+1), joka koko ajan hinkkas mahaansa, heilutteli itteään jotenki kahdeksikon muodossa ja puuskutti niinku se olis just juossu jonku pikkulenkin. Sama se sille huojunnalle ja ittesä koskettelulle - ymmärtäähän sen, jos raskaana olevalla on vaikea istua paikallaan pitkään, ei se aina oo helppoa mullekaan. Mulla on vaan aina ällöttäny äänekäs syöminen ja äänekäs hengittäminen. Mun mielestä normitilanteessa ei oo ookoo, jos kuulee niin selkeesti vieressä olevan hengityksen. Eri asia jos tilanteena on joku jumppa, johon on tultuki puhisemaan.
Tänään käytiin muuten siellä uudella asunnolla. Mehän teetätettiin siihen kosteusmittaus, jossa selvis, että kylppärissä silikonisauma oli antanu periksi ja niillä kohteilla oli kosteutta. No ei siinä mitään, sovittiin saman tien, että myyjä huolehtii sen silikonisauman irti ja vie sinne kuivurin viikoksi ja katotaan sitte mittareitten kanssa uudestaan, miltä siellä vaikuttaa. Edelleen oli kosteutta. Musta vähän vaikutti siltä, että ne oli vaan repiny sen sauman irti ja laittanu lattialämmityksen puksuttamaan isommalle. No mutta nyt ne jätti sinne aikusten oikeesti jonku kuivurin ja 9. päivä pitäs olla kaupantekotilaisuus, jos toi tilanne tosta paranee. Ei vaan kauheesti hampaita naurata, jos tää homma ei ratkea, koska meillä on enää marraskuu aikaa asua tässä nykysessä asunnossa, ennenku tähän muuttaa joku muu. Ja ei huvittas keksiä jostaki uutta asuntoa muutamassa viikossa plus muutot sun muut päälle.
Tällasta tällä kertaa. Hyviä öitä! :)
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
maanantai 29. lokakuuta 2012
Yön- ja aamunviettoa
Hui koko yö on vierähtänyt ilman silmällistäkään unta. Ei sillä, että olisin ees yrittäny. Eka kertaa eläissäni vierailin blogilista -sivustolla ja löysin sieltä kaikkea jännittävää. Noh, jopa sellasiaki blogeja, joitten yhtäjaksoseen lukemiseen saatto kulua pariki tuntia!
Ihmeellisintä tässä on se, että ei vieläkään väsytä yhtään. Oon nimittäin nyt jo jokusen viikon ollu kuoleman väsyny: oon nukkunu melkein kahen ihmisen yöunien verran per vuorokausi ja silti ollu ihan sippi. Pakko kai sen on johtua tästä raskaudesta. Raskaana oleminen on vaan - no, raskasta. :D
Oon siis nukkunu yöt, käyny koulussa (jos oon heränny) ja tullu takas kotia ja nukkunu vielä monta tuntia päivälläki. Ihan hulluutta. Olis jo ihanaa jäädä kotia ja vaan olla ja nukkua ja rakentaa pesää. :D
Keittelin tuossa aamukahvit, joita nyt innolla hörpin väsytystä ootellessa. Kouluki alkais vasta puol yheltätoista ja tänään illalla meillä on eka perhevalmennuskerta. Pitäs vielä soittaa neuvolalle ja tarkastaa, että olihan se nyt siellä, missä sen kuvittelenki olevan. Sen perhevalmennuksen siis. Neuvolahan on kyllä tuossa muutaman sadan metrin päässä.
Tällaista musaa on nyt soitossa. Oon jotenki hirveen tykästyny tuohon Ronyaan, vaikka aiemmin kritisoin sitä siitä, ettei se saanu tiuhempaan uutta musiikkia ulos. Mutta viimenen niitti, joka vakuutti mut tuon ihmisen suhteen oli se ku huomasin sen todella osaavan laulaa ihan livenäki.
Heli Kajo on toinen minut "käännyttäny" laulaja. Tykkäsin hirveesti Iholla -sarjasta sillon ku se vielä tuli, mutta silti ollaan Keijon kans oltu sitä mieltä, että Heli on nyt niin paljon pinnalla vaan ko. sarjan takia. Tästä biisistä oon kuitenki alkanu tykkäillä, muita en oikeestaan ookaan kuunnellu.
Ihmeellisintä tässä on se, että ei vieläkään väsytä yhtään. Oon nimittäin nyt jo jokusen viikon ollu kuoleman väsyny: oon nukkunu melkein kahen ihmisen yöunien verran per vuorokausi ja silti ollu ihan sippi. Pakko kai sen on johtua tästä raskaudesta. Raskaana oleminen on vaan - no, raskasta. :D
Oon siis nukkunu yöt, käyny koulussa (jos oon heränny) ja tullu takas kotia ja nukkunu vielä monta tuntia päivälläki. Ihan hulluutta. Olis jo ihanaa jäädä kotia ja vaan olla ja nukkua ja rakentaa pesää. :D
Keittelin tuossa aamukahvit, joita nyt innolla hörpin väsytystä ootellessa. Kouluki alkais vasta puol yheltätoista ja tänään illalla meillä on eka perhevalmennuskerta. Pitäs vielä soittaa neuvolalle ja tarkastaa, että olihan se nyt siellä, missä sen kuvittelenki olevan. Sen perhevalmennuksen siis. Neuvolahan on kyllä tuossa muutaman sadan metrin päässä.
Tällaista musaa on nyt soitossa. Oon jotenki hirveen tykästyny tuohon Ronyaan, vaikka aiemmin kritisoin sitä siitä, ettei se saanu tiuhempaan uutta musiikkia ulos. Mutta viimenen niitti, joka vakuutti mut tuon ihmisen suhteen oli se ku huomasin sen todella osaavan laulaa ihan livenäki.
Heli Kajo on toinen minut "käännyttäny" laulaja. Tykkäsin hirveesti Iholla -sarjasta sillon ku se vielä tuli, mutta silti ollaan Keijon kans oltu sitä mieltä, että Heli on nyt niin paljon pinnalla vaan ko. sarjan takia. Tästä biisistä oon kuitenki alkanu tykkäillä, muita en oikeestaan ookaan kuunnellu.
Kuulumisia
Olipas erilainen viikonloppu! Oltiin nyt ihan kotosalla, tavallisestihan meidän viikonloput vierähtää joko mun tai Keijon porukoitten luona. Eräs Keijon lapsuuden ystävä oli meillä. Hän oli mennyt hankkimaan itselleen Saksasta auton ja Keijo asensi tuohon autoon nyt lisälämmittimen ja tulihan se auto pestyä ja vahattuakin kunnolla.
Oon jotenki tosi vanhanaikanen miesten suhteen. Arvostan Keijossa tosi paljon sitä, että se osaa laittaa autoja ja tehä remonttia. Ja oon tosi ylpeä siitä, että Keijolta aina pyydetäänki apua kaikissa autohommissa ja se fiksailee aina omanki autonsa ite. Siinä kyllä säästää pitkän pennin. Ja Keijo mielellään ottaa mutki mukaan noihin hommiin ja jaksaa kärsivällisesti selittää mulle, miten jotkut asiat toimii. Kerranki meillä oli mettäkoneen turbo levällään olohuoneen lattialla ku Keijo kerto mulle sen toimintaperiaatteista. :D
Mutta tapahtu nyt viikonloppuna muutaki: perjantaina joku naisihminen kävi tässä kattomassa tätä asuntoa ja ilmeisesti nyt aikooki tähän muuttaa meiän jälkeen. En kyllä ihmettele yhtään, koska tässä on edullinen vuokra ja tää on aika viihtyisä ja tilava asunto. Plussaa on ehottomasti se, että linja-autot kulkee tosta ihan alaovelta aina puolen tunnin välein joka suuntaan. Mutta kiva, että kävi ku tuli siivottua kunnolla ja nyt täällä on het paljon kivempi asua itekki. :D Parit leipomukset tekasin jostain yhtäkkisestä innostuksesta ja kestitsin nuita ukkeleita. Mun mielestä on ihan kivaa aina välillä saada vieraita.
Ainiin, koitettiin tuossa ottaa mahakuvaa edes testiksi, miten se onnistuis ilman luonnonvaloa.. Eihän siitä mitään tullu! Kuvaajassa ei ollu mitään vikaa, vaan kuvattavassa. Ei saatu ensimmäistäkään kuvaa ku mulla ahisti niin paljon. Täytyy yrittää uudestaan jonain toisena päivänä.
Oon jotenki tosi vanhanaikanen miesten suhteen. Arvostan Keijossa tosi paljon sitä, että se osaa laittaa autoja ja tehä remonttia. Ja oon tosi ylpeä siitä, että Keijolta aina pyydetäänki apua kaikissa autohommissa ja se fiksailee aina omanki autonsa ite. Siinä kyllä säästää pitkän pennin. Ja Keijo mielellään ottaa mutki mukaan noihin hommiin ja jaksaa kärsivällisesti selittää mulle, miten jotkut asiat toimii. Kerranki meillä oli mettäkoneen turbo levällään olohuoneen lattialla ku Keijo kerto mulle sen toimintaperiaatteista. :D
Mutta tapahtu nyt viikonloppuna muutaki: perjantaina joku naisihminen kävi tässä kattomassa tätä asuntoa ja ilmeisesti nyt aikooki tähän muuttaa meiän jälkeen. En kyllä ihmettele yhtään, koska tässä on edullinen vuokra ja tää on aika viihtyisä ja tilava asunto. Plussaa on ehottomasti se, että linja-autot kulkee tosta ihan alaovelta aina puolen tunnin välein joka suuntaan. Mutta kiva, että kävi ku tuli siivottua kunnolla ja nyt täällä on het paljon kivempi asua itekki. :D Parit leipomukset tekasin jostain yhtäkkisestä innostuksesta ja kestitsin nuita ukkeleita. Mun mielestä on ihan kivaa aina välillä saada vieraita.
Ainiin, koitettiin tuossa ottaa mahakuvaa edes testiksi, miten se onnistuis ilman luonnonvaloa.. Eihän siitä mitään tullu! Kuvaajassa ei ollu mitään vikaa, vaan kuvattavassa. Ei saatu ensimmäistäkään kuvaa ku mulla ahisti niin paljon. Täytyy yrittää uudestaan jonain toisena päivänä.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Kaikenlaista harmia
Hui, eilinen oli kyllä semmonen päivä, että vieläki puhalluttaa, ku ees ajattelee. Tai täsmennyksenä edelliseen, että erityisesti yksi 20-minuuttinen.
Iltapäivällä ku Keijo lähti koiran kanssa ulos ni huomasin, että olin vuotanu verta. Menin ihan paniikkiin. Siitä syystä, että mulla ei oo aikasemmin tullu verta koko raskausaikana, ja koska tajusin, että en muistanu sillin potkineen koko päivänä.
En meinnu millään saada vauvaa provosoitua potkimaan tai touhuamaan, vaikka kuinka yritin. Voin sanoa, että SE eilinen eka potkasu tuntu ihan parhaalta asialta. Ja siinä samassa ku tuo punkki alko ettiä parempaa asentoa ni Keijo tuli koiran kanssa ulkoa puhelimeen puhuen ja virnistellen. Ensin huokastiin helpotuksesta ja "toruttiin" vauvaa, ja sitte Keijo kerto, että kiinteistövälittäjä soitti, ja että meillä on nyt koti. Se meiän ykkösvaihtoehto vieläpä. Meiän tarjous kaikkine ehtoineen oli menny läpi ja ne myyjät oli luvannu meiän vielä muuttaakki jo marraskuun alussa, vaikka vastikkeet siirtyy meiän vastuulle vasta joulukuun alussa. Eli meillä on kokonainen kuukausi aikaa muuttaa ja siivota toi nykynen kämppä luovutuskuntoon.
Että semmosta myllerrystä. Illaksi ajettiin sitte Kemiin ku Keijo meni tänään Ouluun siskonsa miehen varpajaisiin ja mä jäin koiran kans tänne hoitoon. Käytiin eilen illalla Kemin päivystyksessä ja pakko sanoa, että täällä toi julkinen terveydenhuolto pelaa - toisin ku Rovaniemellä.
Siellä oli niin paljon vuodepotilaita (jotka ei pystyny odottamaan hoitoa istualtaan), että osaa, osittain muaki, tutkittiin käytävällä. Siitä huolimatta jouduin odottamaan vaan 40 minuuttia, että tapasin lääkärin, joka teki mulle sisätutkimuksen ja passitti mut verikokeisiin, antamaan pissanäytteen ja muutamat muut specsit.
Kaikki suju tosi näppärästi ja mitään ei sitte löytyny. Ei minkäänlaista syytä tohon eiliseen. Oli mulla kyllä lämpöä.. ja veressä nälkäaineita.... Mutta yhtä kysymysmerkkinä tässä ollaan ku eilenki.
Moromoro.
Iltapäivällä ku Keijo lähti koiran kanssa ulos ni huomasin, että olin vuotanu verta. Menin ihan paniikkiin. Siitä syystä, että mulla ei oo aikasemmin tullu verta koko raskausaikana, ja koska tajusin, että en muistanu sillin potkineen koko päivänä.
En meinnu millään saada vauvaa provosoitua potkimaan tai touhuamaan, vaikka kuinka yritin. Voin sanoa, että SE eilinen eka potkasu tuntu ihan parhaalta asialta. Ja siinä samassa ku tuo punkki alko ettiä parempaa asentoa ni Keijo tuli koiran kanssa ulkoa puhelimeen puhuen ja virnistellen. Ensin huokastiin helpotuksesta ja "toruttiin" vauvaa, ja sitte Keijo kerto, että kiinteistövälittäjä soitti, ja että meillä on nyt koti. Se meiän ykkösvaihtoehto vieläpä. Meiän tarjous kaikkine ehtoineen oli menny läpi ja ne myyjät oli luvannu meiän vielä muuttaakki jo marraskuun alussa, vaikka vastikkeet siirtyy meiän vastuulle vasta joulukuun alussa. Eli meillä on kokonainen kuukausi aikaa muuttaa ja siivota toi nykynen kämppä luovutuskuntoon.
Että semmosta myllerrystä. Illaksi ajettiin sitte Kemiin ku Keijo meni tänään Ouluun siskonsa miehen varpajaisiin ja mä jäin koiran kans tänne hoitoon. Käytiin eilen illalla Kemin päivystyksessä ja pakko sanoa, että täällä toi julkinen terveydenhuolto pelaa - toisin ku Rovaniemellä.
Siellä oli niin paljon vuodepotilaita (jotka ei pystyny odottamaan hoitoa istualtaan), että osaa, osittain muaki, tutkittiin käytävällä. Siitä huolimatta jouduin odottamaan vaan 40 minuuttia, että tapasin lääkärin, joka teki mulle sisätutkimuksen ja passitti mut verikokeisiin, antamaan pissanäytteen ja muutamat muut specsit.
Kaikki suju tosi näppärästi ja mitään ei sitte löytyny. Ei minkäänlaista syytä tohon eiliseen. Oli mulla kyllä lämpöä.. ja veressä nälkäaineita.... Mutta yhtä kysymysmerkkinä tässä ollaan ku eilenki.
Moromoro.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Himoja
Ei sitten tullut otettua niitä kuvia.. Kauhea, kun pimeä tulee jo niin aikaisin, että ei tämmöset tavalliset ihmiset ehi valosalla paljoa touhuta. Meillä on vaan siis ihan perusdigikamera, joka on aika lailla samaa tasoa kuin mitä meillä on jo puhelimissaki.. Keijo on kyllä miettiny jonkunlaisen harrastelijatason järkkärin hankkimista, koska se on aina tykänny ja ollu hyväki kuvaamaan. No, ehkä petrataan tässä asiassa huomenna.
Otsikko oli tosiaan himoja, siis ruokahimoja, koska kaikkihan meiltä paksuilta naisilta aina kysyy, että onko ilmaantunu mitään ihme mielihaluja. Oon ollu tähän asti visusti sitä mieltä, ettei mulla oo semmosia, mutta en oo enää ihan varma.
Tähän asti tää raskaus on lähinnä vieny pois mun kiinnostusta ruokaan, esim. lihansyönnin voisin jättää vaikka kokonaan pois, jos ei olis Keijoa vaatimassa illalliseen aina jotain liha- tai kalakomponenttia. Mutta nyt ku tulee kaikkea satoa ihan oikeasta luonnosta ni oon ihan liekeissä! Kesä meni tietenki uusia pottuja syödessä - sehän on selvä. Mutta nyt syksymmästä mun ja Keijon äidit on poiminu marjoja ja tehny niitä meillekki asti hilloiksi ja mehuiksi. Sen lisäksi äiskä on lahjottanu meille muun muassa hirvenlihaa, suppiksia ja semmosia. Mutta se oli oikeestaan vasta Keijon äiti, joka sai mut koukkuun porkkanoihin. Ne saa niitä Keijon mummolasta ja omalta mökiltään. Noh, varmaan pari kiloa meni ensin ihan kohtuudella niitä "oman maan" porkkanoita, ennenku tää lähti käsistä. :D Nyt menee joku reilu puol kiloa päivittäin.
Tää varmaan liittyy tähän mun terveysintoiluun yleensä. Mieluummin kuitenki illat järsin porkkanoita ja omenoita ja muita semmosia terveellisiä juttuja ku mitä että vetäsin sipsejä tai jotain makeaa.
Tulipas taas pitkä tästäki "pikapostauksesta". Mutta gute Nacht nytte tältä erää.. :))
Otsikko oli tosiaan himoja, siis ruokahimoja, koska kaikkihan meiltä paksuilta naisilta aina kysyy, että onko ilmaantunu mitään ihme mielihaluja. Oon ollu tähän asti visusti sitä mieltä, ettei mulla oo semmosia, mutta en oo enää ihan varma.
Tähän asti tää raskaus on lähinnä vieny pois mun kiinnostusta ruokaan, esim. lihansyönnin voisin jättää vaikka kokonaan pois, jos ei olis Keijoa vaatimassa illalliseen aina jotain liha- tai kalakomponenttia. Mutta nyt ku tulee kaikkea satoa ihan oikeasta luonnosta ni oon ihan liekeissä! Kesä meni tietenki uusia pottuja syödessä - sehän on selvä. Mutta nyt syksymmästä mun ja Keijon äidit on poiminu marjoja ja tehny niitä meillekki asti hilloiksi ja mehuiksi. Sen lisäksi äiskä on lahjottanu meille muun muassa hirvenlihaa, suppiksia ja semmosia. Mutta se oli oikeestaan vasta Keijon äiti, joka sai mut koukkuun porkkanoihin. Ne saa niitä Keijon mummolasta ja omalta mökiltään. Noh, varmaan pari kiloa meni ensin ihan kohtuudella niitä "oman maan" porkkanoita, ennenku tää lähti käsistä. :D Nyt menee joku reilu puol kiloa päivittäin.
Tää varmaan liittyy tähän mun terveysintoiluun yleensä. Mieluummin kuitenki illat järsin porkkanoita ja omenoita ja muita semmosia terveellisiä juttuja ku mitä että vetäsin sipsejä tai jotain makeaa.
Tulipas taas pitkä tästäki "pikapostauksesta". Mutta gute Nacht nytte tältä erää.. :))
Jännitystä ilmassa
Lueskelin tuossa hyvän ystävän kirjoittamaa blogia ja havahduin siihen ajatukseen, että mihinkäs se oman blogin pitäminen on jäänyt! Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, ja nyt kun aloin taas käydä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, yllätyin, kun oma sairaanhoitajani kysyi, että mitenkäs kynä pysyy kädessä nykyään. Kirjoittelin aiemmin aina silloin tällöin Alma medialle free-lancena kolumneja, ja hän muisti niitä joskus lukeneensa. Ehkä nyt koitan reipastua ja tehdä kunnon comebackin! :)
Meidän laajentuvassa miniperheessä puhaltaa nyt melko hurjat muutoksen tuulet, ollaan nimittäin tekemässä asuntokauppoja! Tarjouskierros eri pankkien kanssa on vielä kesken ja tänään meidän pitäisi kuulla OP:sta jo jotain päätöksen tapaista. Ollaan ajateltu sellaista 4h+k+s rivarikämppää, joka on laitettu pari vuotta sitten kokonaan uusiksi. Niitä samanlaisia asuntoja on nyt kaksi myynnissä ja eilen tehtiin meidän ykkösvaihtoehdosta tarjous. Saatiin jo vastatarjouskin takaisin, mutta ennen kuin päätetään sen suhteen mitään niin koitetaan tarjota siitä kakkosvaihtoehdosta tänään. Ihan sen takia, että niiden välillä on ihan miniminierot. Esim. toisessa on meidän mielestä parempi saunaosasto ja toisessa on parempi keittiö. Ja niitä nyt on vaikea verrata keskenään. Ja toiseksi: ollaan sitä mieltä, että ei aiota maksaa kummastakaan pyydettyä hintaa, eikä mikään asunto voi olla meidän unelma-aunto, jos hinta ei ole kohdallaan. Mutta näitä asioita nyt siis viilataan! Lupaan pitää teidät ajan tasalla tässä asuntohommassa. :)
Käytiin tänään tokassa kasvukontrollissa, koska aiemmin kävi ilmi, että pään koko on viikon jäljessä muun kehon koosta. Tuo ero oli nyt kuroutunut hiukan kiinni ja kaikki rakenteet on kunnossa, joten enää meidän ei tarvitse käydä kontrolleissa, kun lapsi muuten menee kuitenkin keskikäyrällä. Kysyttiin nyt sitten ujosti sukupuolestakin, kun viimeksi (pari kuukautta sitten) lausunto oli: "näyttää tytöltä, mutta voi se yhtä hyvin näyttää pojaltakin." :D Nyt se kätilö oli sitten sitä mieltä, että meidän pikku punkki olisi tosiaan tyttö, kun ei siellä jalkojen välissä näkyny mitään "ylimäärästä". ;)
Meille sillä sukupuolella ei oo oikeesti mitään väliä silleen, mutta olisin kyllä rehellisesti sanottuna ollu vähän järkyttyny, jos ne ois todennu sen lapsukaisen pojaksi. Tiiän, ettei tää kuulostaa korrektilta, mutta hear me out here: mulla on ollu niin kauan semmonen jännä tunne ja tietosuus siitä, että se on tyttö. Oikeestaan ihan alkumetreiltä asti. Ja onhan se jotenki kiva ajatella se joko tyttönä tai poikana, jompana kumpana. Sillä lailla tuntuu enemmän, että kyse on ihan oikeasta pienestä ihmisestä.
Nyt kun viikkoja tuli tänään täyteen 28 eli seittemännellä kuulla mennään ni voin sanoa, että tää alkaa jo näkyä. Voisin usuttaa Keijon ottamaan kuvan mun mahasta ja jos siitä tulee siedettävä ni voisin jakaa sen teidän kanssa täällä. Mun mielestä ois ainaki kiva kuvata tätä mahan kasvua. Ja Heidi kiteytti yhen mun raskauden näkyvän merkin tällä tavalla osuvasti: "ennen sä et näyttäny koskaan väsyneeltä, vaikka oisit ollu kuinka väsyny, mutta nykyään susta huomaa heti, jos et oo nukkunu." Yhdyn tähän kyllä. Tälläki hetkellä näytän ihan särjen sukuselta olennolta (punaset silmät) ku yskin viime yön ja lumiaura kolisi tuossa meiän ikkunan alla yöllä. En taida koskaan tottua siihen. Mutta äiskä sentään sano jotain positiivista nyt wloppuna ku oltiin porukoilla. Mun hiukset nimittäin on kenties paremmassa kunnossa ku aikoihin. Monilla alkaa hiukset tippua päästä, mutta mun kutrit tuntuu aika vahvoilta, vaikka ne onki ominaisesti ollu aina aika ohuet.
Mutta nyt täytyy mennä, sillä arki kutsuu. Lähetään hakemaan mun tuore ajokortti A-katsastukselta ja käydään katsastamassa auto ja sitten pitäs vielä käydä siellä Kiinteistömaailmalla. Kenties jo illalla intoudun lisäilemään mahakuvia ja mietteitä. Tuntuu, että niitä virtaa nyt ihan valtoimenaan.
Meidän laajentuvassa miniperheessä puhaltaa nyt melko hurjat muutoksen tuulet, ollaan nimittäin tekemässä asuntokauppoja! Tarjouskierros eri pankkien kanssa on vielä kesken ja tänään meidän pitäisi kuulla OP:sta jo jotain päätöksen tapaista. Ollaan ajateltu sellaista 4h+k+s rivarikämppää, joka on laitettu pari vuotta sitten kokonaan uusiksi. Niitä samanlaisia asuntoja on nyt kaksi myynnissä ja eilen tehtiin meidän ykkösvaihtoehdosta tarjous. Saatiin jo vastatarjouskin takaisin, mutta ennen kuin päätetään sen suhteen mitään niin koitetaan tarjota siitä kakkosvaihtoehdosta tänään. Ihan sen takia, että niiden välillä on ihan miniminierot. Esim. toisessa on meidän mielestä parempi saunaosasto ja toisessa on parempi keittiö. Ja niitä nyt on vaikea verrata keskenään. Ja toiseksi: ollaan sitä mieltä, että ei aiota maksaa kummastakaan pyydettyä hintaa, eikä mikään asunto voi olla meidän unelma-aunto, jos hinta ei ole kohdallaan. Mutta näitä asioita nyt siis viilataan! Lupaan pitää teidät ajan tasalla tässä asuntohommassa. :)
Käytiin tänään tokassa kasvukontrollissa, koska aiemmin kävi ilmi, että pään koko on viikon jäljessä muun kehon koosta. Tuo ero oli nyt kuroutunut hiukan kiinni ja kaikki rakenteet on kunnossa, joten enää meidän ei tarvitse käydä kontrolleissa, kun lapsi muuten menee kuitenkin keskikäyrällä. Kysyttiin nyt sitten ujosti sukupuolestakin, kun viimeksi (pari kuukautta sitten) lausunto oli: "näyttää tytöltä, mutta voi se yhtä hyvin näyttää pojaltakin." :D Nyt se kätilö oli sitten sitä mieltä, että meidän pikku punkki olisi tosiaan tyttö, kun ei siellä jalkojen välissä näkyny mitään "ylimäärästä". ;)
Meille sillä sukupuolella ei oo oikeesti mitään väliä silleen, mutta olisin kyllä rehellisesti sanottuna ollu vähän järkyttyny, jos ne ois todennu sen lapsukaisen pojaksi. Tiiän, ettei tää kuulostaa korrektilta, mutta hear me out here: mulla on ollu niin kauan semmonen jännä tunne ja tietosuus siitä, että se on tyttö. Oikeestaan ihan alkumetreiltä asti. Ja onhan se jotenki kiva ajatella se joko tyttönä tai poikana, jompana kumpana. Sillä lailla tuntuu enemmän, että kyse on ihan oikeasta pienestä ihmisestä.
Nyt kun viikkoja tuli tänään täyteen 28 eli seittemännellä kuulla mennään ni voin sanoa, että tää alkaa jo näkyä. Voisin usuttaa Keijon ottamaan kuvan mun mahasta ja jos siitä tulee siedettävä ni voisin jakaa sen teidän kanssa täällä. Mun mielestä ois ainaki kiva kuvata tätä mahan kasvua. Ja Heidi kiteytti yhen mun raskauden näkyvän merkin tällä tavalla osuvasti: "ennen sä et näyttäny koskaan väsyneeltä, vaikka oisit ollu kuinka väsyny, mutta nykyään susta huomaa heti, jos et oo nukkunu." Yhdyn tähän kyllä. Tälläki hetkellä näytän ihan särjen sukuselta olennolta (punaset silmät) ku yskin viime yön ja lumiaura kolisi tuossa meiän ikkunan alla yöllä. En taida koskaan tottua siihen. Mutta äiskä sentään sano jotain positiivista nyt wloppuna ku oltiin porukoilla. Mun hiukset nimittäin on kenties paremmassa kunnossa ku aikoihin. Monilla alkaa hiukset tippua päästä, mutta mun kutrit tuntuu aika vahvoilta, vaikka ne onki ominaisesti ollu aina aika ohuet.
Mutta nyt täytyy mennä, sillä arki kutsuu. Lähetään hakemaan mun tuore ajokortti A-katsastukselta ja käydään katsastamassa auto ja sitten pitäs vielä käydä siellä Kiinteistömaailmalla. Kenties jo illalla intoudun lisäilemään mahakuvia ja mietteitä. Tuntuu, että niitä virtaa nyt ihan valtoimenaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)