Ekaksi asuntokuvapostausten tilanne: edellisestä asunnosta sellaista ei tulekaan. Olisin sen muuten toteuttanut, mutta en ehtinyt kuvata asuntoa ennenku tajusin, että se kämppä oli täynnä muuttolaatikoita ja ne muuttolaatikot ois kertonu liikaa meiän henkilöllisyyksistä, joten siksi nou. Ja en halunnu kuvata tyhjääkään asuntoa, se olis ollu ankeaa. Tää uus asunto on vielä täynnä purettavaa ja nyt viikonloppuna koitetaan saada asiat sille mallille, että jo kenties tän wlopun aikana voisin jakaa teillekki asti kuvia. Niin kivaa täällä mun mielestä on. :)
Mutta en kyllä vieläkään käsitä, että tänään on perjantai! Viikko on hujahtanu liian nopeesti. Kävin luovuttamassa vuokraemännälle sen asunnon avaimetkin. Se tuntuu kyllä niin hyvältä, nyt on yks asia vähemmän murehdittavaa. Siivoukset ja reissut siihen suuntaan on alta pois ja nyt vaan ootellaan vuokratakuita takasin.
Tänään mulla alko myös virallisesti mammaloma. Ei kyllä tunnu yhtään siltä. Tai ehkä hitusen. Kävin tänään koululla ja tuntu jotenki juhlalliselta ku opinto-ohjaajan kanssa tarkistettiin mun kurssikertymä ja ilmotettiin mut kevään yo-kirjotuksiin. Jäljellä olis vielä historia ja äidinkieli. Matikan aion kirjottaa ylimääräsenä ens syksynä, mutta sen kertailua en kyllä aio alkaa murehtia nyt yhtä aikaa historian kanssa.
Koululta pyrähdin kirjastolle. Mä oon aina viihtyny pääkirjastolla. Siellä tulee vaan aina joku outo mukava fiilis. Kolme romaania tarttu mukaan, ehkä ehdin niitä lukea tai sitten en. :D Saatan mainita niistä täällä ja antaa suosituksia, jos tuntuu, että siihen on aihetta. Oon aina ollu hirvee lukutoukka, mutta viime aikoina ei oo kyllä tullu avattua ensimmäistäkään kirjaa (viimeks oon lukenu Rosa Liksomin Finlandia-voittajan ja Marguerite Yourcenarin Tulet joskus ööö puol vuotta sitten? En laske tähän Kauko Röyhkän kirjoja tai Vareksia.. Ne on semmosta hömppää, jota joskus kulutan Keijon porukoitten luona). Mutta aattelin, että hemmottelen itteäni hyvillä kirjoilla nyt ku jään osittain kotiin kerta koululla tarvii käydä vähemmän.
Mulla kutkuttaa tää ilta. Luvassa on jotain niin erilaista. Aiotaan mennä meiän kaveripariskunnan luokse saunomaan ja istumaan iltaa, meitä on siellä sitte kolme pariskuntaa yhteensä. Tuntuu jotenki hassulta, ku ei me koskaan tehä mitään tämmöstä. :D Mutta ootan ihan hyvillä mielin iltaa, koska sinne on tulossa vaan kivoja ihmisiä. Ja jatkoilemaan mennään yhteen pieneen baariin, jolla on tänä iltana avajaiset. Siellä ei oo mitään ohjelmaa tms. luvassa, ei mulla jaksais ehkä huvittaakaan seurata mitään esityksiä ellei kyseessä ois joku oikeesti hyvä bändi.
Nyt vaan oottelen Keijoa töistä ja laiskottelen. :) Ehkä alotan jonku niistä kirjoista. Lepposaa siis. Oon tosi hyvillä mielin ja aattelin ehottaa, että käytäs jossain syömässä ennenku lähetään kylästelemään. Tai ehkä ollaan romanttisia vasta huomenna. ;--) Rakastan sitä miestä.
perjantai 30. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
ÄPKL
Eilen oli siis jo kolmas kasvukontrolli äitipolilla. Sattu tosi mukava lääkäri ja joku opiskelija mun kohdalle tällä kertaa. Höpöteltiin kuulumiset ja nyt on sitte varattuna mulle aika Von Willebrand -tekijän kartotusverikokeisiin. Jännittää se verikoe, mutta toisaalta musta pitää muutenki ottaa niin monta verikoetta, joita oon vältelly, että hyvä vaan, että saadaan kaikki tutkittua nyt kerralla.
Ja kerranki sain kuulla, että kaikki on hyvin. Ei tullu semmosta fiilistä, että oltas hakemalla haettu jotain vikaa niinku mun neuvolan tädin kanssa aina on ollu. Viime neuvolassahan mulle naristiin, että sf-mitta ois kasvanu liikaa. Mutta tämä eilinen lääkäripä vesitti ne neuvolan hömpötykset. Lapsi on kuulemma kasvanu oikein nätisti ja tasasesti "omalla käyrällään". Se lääkäri ei keksiny mitään, mistä pitäs olla huolissaan.
Tää on mulle niin uutta! Mun th:han on aina halunnu huolestuttaa mua narisemalla jo siitäki, jos verenpaine ei ookaan ollu koholla tai rauta-arvot ei ookaan tippunu. Se on uskotellu, että kyllä siellä joku mättää ennemmin tai myöhemmin.
Arki on ollu nyt hullun kiireistä ja siks täällä blogissaki on ollu hiljasempaa. Viime perjantaista lähtien päivät on kulunu silleen, että oikeestaan heräämisestä siihen hetkeen ku oon taas saanu pään illalla tyynyyn ni on koko ajan tienny kyllä just eikä melkein, mitä tehdä. Perjantaina pakkailua ja laatikoitten viemistä uudelle asunnolle, lauantaina yhet ristiäiset ja huonekalujen muuttamista ja sen jälkeen ollaan vielä haettu kaikkea pienempää tavaraa ja nyt parina päivänä oon käyny siivoilemassa vanhalla asunnolla jo. Tänään sain sen projektin aika hyvälle mallille. Huomenna siivoan vielä loppuun ja Keijo tyhjentää häkkivaraston. Niin ja tietenki laatikoitten purkamista uudella asunnolla ja verhojen, pesukoneen ynnä muun asentelua...
En ois ehtiny tätäkään postausta toteuttaa, jos en ois jääny valvomaan. Mutta koitan kirjotella jo toivottavasti huomenna uutta päivitystä. Asiaa ois niin paljon.
Btw, tänään tuli 34 viikkoa täyteen, enää kuus viikkoa laskettuun aikaan! Hurjaa.
Ja kerranki sain kuulla, että kaikki on hyvin. Ei tullu semmosta fiilistä, että oltas hakemalla haettu jotain vikaa niinku mun neuvolan tädin kanssa aina on ollu. Viime neuvolassahan mulle naristiin, että sf-mitta ois kasvanu liikaa. Mutta tämä eilinen lääkäripä vesitti ne neuvolan hömpötykset. Lapsi on kuulemma kasvanu oikein nätisti ja tasasesti "omalla käyrällään". Se lääkäri ei keksiny mitään, mistä pitäs olla huolissaan.
Tää on mulle niin uutta! Mun th:han on aina halunnu huolestuttaa mua narisemalla jo siitäki, jos verenpaine ei ookaan ollu koholla tai rauta-arvot ei ookaan tippunu. Se on uskotellu, että kyllä siellä joku mättää ennemmin tai myöhemmin.
Arki on ollu nyt hullun kiireistä ja siks täällä blogissaki on ollu hiljasempaa. Viime perjantaista lähtien päivät on kulunu silleen, että oikeestaan heräämisestä siihen hetkeen ku oon taas saanu pään illalla tyynyyn ni on koko ajan tienny kyllä just eikä melkein, mitä tehdä. Perjantaina pakkailua ja laatikoitten viemistä uudelle asunnolle, lauantaina yhet ristiäiset ja huonekalujen muuttamista ja sen jälkeen ollaan vielä haettu kaikkea pienempää tavaraa ja nyt parina päivänä oon käyny siivoilemassa vanhalla asunnolla jo. Tänään sain sen projektin aika hyvälle mallille. Huomenna siivoan vielä loppuun ja Keijo tyhjentää häkkivaraston. Niin ja tietenki laatikoitten purkamista uudella asunnolla ja verhojen, pesukoneen ynnä muun asentelua...
En ois ehtiny tätäkään postausta toteuttaa, jos en ois jääny valvomaan. Mutta koitan kirjotella jo toivottavasti huomenna uutta päivitystä. Asiaa ois niin paljon.
Btw, tänään tuli 34 viikkoa täyteen, enää kuus viikkoa laskettuun aikaan! Hurjaa.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Soittolistaa
Tässä tällaista lyhyttä soittolistaa, jossa joitain eniten soittamiani biisejä. Kuuntelen aika paljon tällaista ehkä hiukan synkeänkin kuuloista indieta. Ihastukaa tai olkaa ihastumatta. :D
Ihan onnellinen olen, vaikka tästä voisi muuta kuvitella. Koira muuten kuorsaa tuolla keittiön nurkassa. :) Ja vauvalla on hikka.
Muuttomuuttomuuttoasiaa!
Eilen meidän asuntoasioista tuli nyt sitte lopullisen virallisia aina varainsiirtoveron maksuun asti. Elikkä nyt meillä on OMA koti. :) Juhlistettiin ruoalla. :D Meillä on muuten kihlajaisskumpatki vielä kaapissa, oikeastaan paljonki eri lahja-alkomahoolia ku ei nyt tietenkään olla voitu semmosia yhessä availlakaan.. Mentiin kihloihin niihin aikoihin ku laskennallisesti oon "hedelmöittyny" ja noin kuukausi sen jälkeen sain kuulla vauvan tulosta. Oon miettiny, että monikohan on luullu näin jälkikäteen, että kihlauduttiin tän lapsen takia. Mutta do your math, se ei vain ole mahdollista.
Eli siis eilisen menussa oli täytettyjä paprikoita ja pasteijoita. En oo aikasemmin tehny noita paprikahommia ja ohjeki löyty valion sivuilta. Linkki löytyy lopusta. Ite tein 3 paprikaa ja näin ollen puolet tuosta täytteestä (jauhelihaversio). Paistoin kuitenki koko 400g jauhelihaa ja siitä sainki ajatuksen hyötykäyttää sen pasteijoihin. Pasteijat tein vaan silleen simppelisti jauheliha-paprika-sipuli+mausteet -tyylillä. Ja taittelin ne voitaikinaneliöt kolmioiksi. Nam hyvää. :)
Tänään saan yhden hyvän ystävänki kylään, joka pääsee noita sitte "rääppimään" niinku meilläpäin on tapana sanoa.
Pakkailut jatkuu tänään. Onneks saatiin nyt muuttoapua! Olin jo vähän ressissä ku iskä ei päässykään ku sillä on nyt wloppuna töitä ja 300km matkaa tänne suuntaansa. Se on ollu aina ihan korvaamaton apu mun muutoissa ja huonekalut vaihtaa osotetta aina ihan hujauksessa ku se on asialla. Meiän isoin ongelma nyt oli tietenki se, että mä en saa kantaa mitään huonekaluja tai muutakaan 'raskasta'. Ja kummassakaan autossa ei oo vetokoukkua (monet kerrat ollaan tätä jo kirottu) ni ei pystytä omilla autoilla vetämään kärryä. Kärrynsaanti taas ei ollu ongelma, Keijon työkaverit lupas heti kaks kuomullista isoa kärryä lainaan..
Mutta.! Nyt Keijon veli ja sen tyttöystävä (tai nykyään avovaimo :)) lupas tulla ainaki kantoavuksi ja saadaan vetää kärryä sen autolla. Nyt huomenna varmaan viedään kaikkea pienempää jo omalla autolla ja aletaan järjestelemään paikkoja. Ja ei varmana malteta olla viemättä sinne patjoja. ;) Lauantaina käydään semmonen jokusen tunnin reissu Kemin suunnalla Keijon siskon pojan ristiäisissä (ne sai lapsen lokakuussa:)))))))) ja sitte tullaan tekemään se varsinainen muutto ku huonekalutki alkaa siirtyä.
Mä voin kuvitella, kuinka huomisiltana hössötän mun lasipurkitettuja mausteita hyllyyn ja viikkaan liinavaatteita kodinhoitohuoneen kaappeihin. :D Semmonen mä oon.
http://www.valio.fi/reseptit/taytetyt-paprikat/
Eli siis eilisen menussa oli täytettyjä paprikoita ja pasteijoita. En oo aikasemmin tehny noita paprikahommia ja ohjeki löyty valion sivuilta. Linkki löytyy lopusta. Ite tein 3 paprikaa ja näin ollen puolet tuosta täytteestä (jauhelihaversio). Paistoin kuitenki koko 400g jauhelihaa ja siitä sainki ajatuksen hyötykäyttää sen pasteijoihin. Pasteijat tein vaan silleen simppelisti jauheliha-paprika-sipuli+mausteet -tyylillä. Ja taittelin ne voitaikinaneliöt kolmioiksi. Nam hyvää. :)
Tänään saan yhden hyvän ystävänki kylään, joka pääsee noita sitte "rääppimään" niinku meilläpäin on tapana sanoa.
Pakkailut jatkuu tänään. Onneks saatiin nyt muuttoapua! Olin jo vähän ressissä ku iskä ei päässykään ku sillä on nyt wloppuna töitä ja 300km matkaa tänne suuntaansa. Se on ollu aina ihan korvaamaton apu mun muutoissa ja huonekalut vaihtaa osotetta aina ihan hujauksessa ku se on asialla. Meiän isoin ongelma nyt oli tietenki se, että mä en saa kantaa mitään huonekaluja tai muutakaan 'raskasta'. Ja kummassakaan autossa ei oo vetokoukkua (monet kerrat ollaan tätä jo kirottu) ni ei pystytä omilla autoilla vetämään kärryä. Kärrynsaanti taas ei ollu ongelma, Keijon työkaverit lupas heti kaks kuomullista isoa kärryä lainaan..
Mutta.! Nyt Keijon veli ja sen tyttöystävä (tai nykyään avovaimo :)) lupas tulla ainaki kantoavuksi ja saadaan vetää kärryä sen autolla. Nyt huomenna varmaan viedään kaikkea pienempää jo omalla autolla ja aletaan järjestelemään paikkoja. Ja ei varmana malteta olla viemättä sinne patjoja. ;) Lauantaina käydään semmonen jokusen tunnin reissu Kemin suunnalla Keijon siskon pojan ristiäisissä (ne sai lapsen lokakuussa:)))))))) ja sitte tullaan tekemään se varsinainen muutto ku huonekalutki alkaa siirtyä.
Mä voin kuvitella, kuinka huomisiltana hössötän mun lasipurkitettuja mausteita hyllyyn ja viikkaan liinavaatteita kodinhoitohuoneen kaappeihin. :D Semmonen mä oon.
http://www.valio.fi/reseptit/taytetyt-paprikat/
maanantai 19. marraskuuta 2012
Viime yö tosin meni hereillä keikkuessa. Päätin aamulla, etten vietä päivää nukkumalla vaan yritän nyt oikeesti kääntää tän unirytmin. Poimintoina kuluneesta päivästä on kyllä mainittava, että söin lounasta! Herrajumala! Tajusin siinä ku mussuttelin salaattia, raejuustoa ja näkkäriä puolilta päivin, että siitä on jo pari kuukautta ku oon viimeks lounasta syöny.
Ja sain soitettua mun uuteen neuvolaan ja varattua seuraavat kaks aikaa. Suositeltavaahan ois, että kävis sen saman tädin luona koko raskauden ajan ja sen jälkeenkin sitte taaperon kanssa. Mä en vaan jaksa mun th:ta. Se on just semmonen ihminen, jonka kanssa ei todellakaan halua puhua mistään eikä se koskaan multa mitään kyselekään. Hyvä, että ees peruskohteliaisuudesta kuulumiset noin joka toisella käynnillä. Mulla harmittaa suuresti, etten oo saanu aiemmin sanottua sille, että haluun vaihtaa ihmistä, mutta nyt mun ei onneks tarvi. Kaikkien sijaisten ja lääkärien kanssa oon kyllä tullu toimeen ja niillä kerroilla oonki aina miettiny, että voisko tää todella olla näinki mukavaa tää neuvolassa käyminen, ei pelkkää kellon kyttäämistä, että joko saa lähteä pliis. Ja se mun th on niin epäammattimainen, että se on ainoa, joka multa ei onnistu ottamaan edes hemoglobiinia.
Joo, se siitä. Reippailin tosiaan siihen asti, että Keijo tuli töistä. Just ennenku se tuli kotiin ni vetäydyin sänkyyn täyttämään sudokuita. Alko luomi luppasta siihen malliin, että ihme että sain sinniteltyä. Mutta heti ku Keijo lähti koiran kans ulos ja ovi kävi niin nukahin. Tää tapahtu joskus siinä neljän maissa ja heräsin lopulta joskus varttia vaille kaheksan. Paras herätys ikinä! Keijo oli nimittäin keittäny munia ja tehny pinaattikeittoa. Se oli lapsuudessa yks mun lempiruokia. Aina, jos oli semmonen tilanne, että äiskä ei viittiny tehä kunnon kotiruokaa ja se kysy, mitä halutaan syyä niin vastaus oli aina sama: mulle pinaattikeittoa ja pikkusiskolle maksalaatikkoa. :D
Mutta näköjään taas tuo kello kiiruhtaa yöhön niin lähen nukkumaan.
Ja sain soitettua mun uuteen neuvolaan ja varattua seuraavat kaks aikaa. Suositeltavaahan ois, että kävis sen saman tädin luona koko raskauden ajan ja sen jälkeenkin sitte taaperon kanssa. Mä en vaan jaksa mun th:ta. Se on just semmonen ihminen, jonka kanssa ei todellakaan halua puhua mistään eikä se koskaan multa mitään kyselekään. Hyvä, että ees peruskohteliaisuudesta kuulumiset noin joka toisella käynnillä. Mulla harmittaa suuresti, etten oo saanu aiemmin sanottua sille, että haluun vaihtaa ihmistä, mutta nyt mun ei onneks tarvi. Kaikkien sijaisten ja lääkärien kanssa oon kyllä tullu toimeen ja niillä kerroilla oonki aina miettiny, että voisko tää todella olla näinki mukavaa tää neuvolassa käyminen, ei pelkkää kellon kyttäämistä, että joko saa lähteä pliis. Ja se mun th on niin epäammattimainen, että se on ainoa, joka multa ei onnistu ottamaan edes hemoglobiinia.
Joo, se siitä. Reippailin tosiaan siihen asti, että Keijo tuli töistä. Just ennenku se tuli kotiin ni vetäydyin sänkyyn täyttämään sudokuita. Alko luomi luppasta siihen malliin, että ihme että sain sinniteltyä. Mutta heti ku Keijo lähti koiran kans ulos ja ovi kävi niin nukahin. Tää tapahtu joskus siinä neljän maissa ja heräsin lopulta joskus varttia vaille kaheksan. Paras herätys ikinä! Keijo oli nimittäin keittäny munia ja tehny pinaattikeittoa. Se oli lapsuudessa yks mun lempiruokia. Aina, jos oli semmonen tilanne, että äiskä ei viittiny tehä kunnon kotiruokaa ja se kysy, mitä halutaan syyä niin vastaus oli aina sama: mulle pinaattikeittoa ja pikkusiskolle maksalaatikkoa. :D
Mutta näköjään taas tuo kello kiiruhtaa yöhön niin lähen nukkumaan.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Hui, mikä mut saa taas valvomaan? No muutto! Oon niin innoissani, että en oo saanu unta. Oon vaan pakkaillu kaikkea, mitä ilmanki pärjää. Perjantainahan me vasta muutetaan.
Tiensä laatikoihin on löytäny jo suurin osa liinavaatteista, pleikkari, kirjahyllyn kirjat, dvd:t, kaikki verhot, vauvan kamppeet ja noin puolet astioista.. Meillä on ihan käsittämättömän paljon astioita. Mulla meni reilu pari tuntia, että sain edes tuon ekan satsin pakattua ja siitä puuttu vielä mm. kaikki meiän arkiset astiat ja aterimet, pannut ja kattilat, leikkuulaudat, keittiöveitset... Tästä listasta sais varmaan oman kappaleensa. :D
Mulla on jonkulainen tunneside osaan nuista astioista, esimerkiksi mun äidin vanhempien kihlajaislahjaksi saamiin hopeaisiin kermakkoon, sokerikkoon ja kakkulapioon. Mutta oon miettiny, että pitäis lahjottaa vaikka pikkusiskolle osa veitsistä ja muusta tarpeellisesta, koska en halua niitten jäävän varastoonkaan ja meillä ei tuu olemaan jatkossa tilaa kaikelle. Ainiin, kaikki meiän shottilasit on jossain teillä tietämättömillä, ehkä ne löytyy vielä. Silleen hassu juttu, ku muuten kaikki lasit portviinilaseja myöten on tallessa (ja pakattu jo ;)).
Yks jännä juttu, jonka huomasin kans, on että kuinka paljon sitä tuommosella syntymättömälläki ressukalla voi olla jo omaa tavaraa. Ei olla oikeestaan ite hankittu juuri mitään, kaikki on vaan kertyny sukulaisilta. Mutta aattelin myöhemmin kirjottaa tästä aiheesta kuvallisen postauksen ihan erikseen. Osa kuvistaki oottelee jo koneella. :)
Kauheen materialistista puhetta.. Mutta sitähän tää muuttaminen aina taitaa olla. Kiva saada hypistellä kaikki komeroitten peränurkatki läpi ja aion kyllä olla nyt vaan raaka ja heittää kaiken hölmön pois.. Niinku esim. lehdet, joita ei tulla koskaan lukemaan..
Tiensä laatikoihin on löytäny jo suurin osa liinavaatteista, pleikkari, kirjahyllyn kirjat, dvd:t, kaikki verhot, vauvan kamppeet ja noin puolet astioista.. Meillä on ihan käsittämättömän paljon astioita. Mulla meni reilu pari tuntia, että sain edes tuon ekan satsin pakattua ja siitä puuttu vielä mm. kaikki meiän arkiset astiat ja aterimet, pannut ja kattilat, leikkuulaudat, keittiöveitset... Tästä listasta sais varmaan oman kappaleensa. :D
Mulla on jonkulainen tunneside osaan nuista astioista, esimerkiksi mun äidin vanhempien kihlajaislahjaksi saamiin hopeaisiin kermakkoon, sokerikkoon ja kakkulapioon. Mutta oon miettiny, että pitäis lahjottaa vaikka pikkusiskolle osa veitsistä ja muusta tarpeellisesta, koska en halua niitten jäävän varastoonkaan ja meillä ei tuu olemaan jatkossa tilaa kaikelle. Ainiin, kaikki meiän shottilasit on jossain teillä tietämättömillä, ehkä ne löytyy vielä. Silleen hassu juttu, ku muuten kaikki lasit portviinilaseja myöten on tallessa (ja pakattu jo ;)).
Yks jännä juttu, jonka huomasin kans, on että kuinka paljon sitä tuommosella syntymättömälläki ressukalla voi olla jo omaa tavaraa. Ei olla oikeestaan ite hankittu juuri mitään, kaikki on vaan kertyny sukulaisilta. Mutta aattelin myöhemmin kirjottaa tästä aiheesta kuvallisen postauksen ihan erikseen. Osa kuvistaki oottelee jo koneella. :)
Kauheen materialistista puhetta.. Mutta sitähän tää muuttaminen aina taitaa olla. Kiva saada hypistellä kaikki komeroitten peränurkatki läpi ja aion kyllä olla nyt vaan raaka ja heittää kaiken hölmön pois.. Niinku esim. lehdet, joita ei tulla koskaan lukemaan..
lauantai 17. marraskuuta 2012
"Lepiä"
Sitä on meiän lauantai! Tai mulla eilinenki oli. Keijo oli työkaverinsa tupareissa ja mä olin koiran kans kotosalla. Oli hassua: en ees uskonu, että Keijo ei ollu kotona. Koko aika tuntu siltä, että se on vaan menny jo eeltä nukkumaan. Ite sitte meninki puol kymmeneltä jo unille ja puoli kahelta Keijo soitti mut hakemaan. Ainiin! Ja soitin porukoille illalla ni vähänkö tunsin itteni tylsäksi ja raskaana olevaksi, ku niillä oli siellä pari mun kaveria kylässä.
Tänään ollaan vaan juotu kahvia, käyty henkkamaukalla shoppailemassa ja pesin Keijolle Volvon renkaat. Ja ilman kompromisseja! Keijo meinaan käy mun kanssa ihan mielellään H&M:llä. Viimeks se jakso ettiä itelleenki jotain ja jokusen paidan ostiki. Tällä kertaa etittiin vaan mulle uudet kotiverkkarit, jotka löyty vielä ihan normaalien ihmisten osastolta. :D En oo oikeestaan ostanu ees juuri mammavaatteita, mutta eihän tässä enää kauaa ois aikaakaan semmosille. Poikkeuksena nyt löysin semmosen kivan, lyhyen simppelin mekon itelleni mammaosastolta. Ja se oli Keijon valkkaama - ja punanen! Ja vastavuorosesti mun mielestä on kivaa pestä renkaita/vanteita. Keijo vaan pyöriskeli ku käytiin sen työpaikan hallilla. Ja mä sain huvittaa meitä molempia pukeutumalla ihan ylisuuriin ja -pitkiin työhaalareihin ja mun vaaleenpunasiin kumppareihin.
Nyt tässä kohtapuoliin lähetään saunomaan Keijon entisen tupakaverin ja sen tyttöystävän luokse. Ens perjantainapa päästään jo omaan saunaan.. Oijoi! :)
Tänään ollaan vaan juotu kahvia, käyty henkkamaukalla shoppailemassa ja pesin Keijolle Volvon renkaat. Ja ilman kompromisseja! Keijo meinaan käy mun kanssa ihan mielellään H&M:llä. Viimeks se jakso ettiä itelleenki jotain ja jokusen paidan ostiki. Tällä kertaa etittiin vaan mulle uudet kotiverkkarit, jotka löyty vielä ihan normaalien ihmisten osastolta. :D En oo oikeestaan ostanu ees juuri mammavaatteita, mutta eihän tässä enää kauaa ois aikaakaan semmosille. Poikkeuksena nyt löysin semmosen kivan, lyhyen simppelin mekon itelleni mammaosastolta. Ja se oli Keijon valkkaama - ja punanen! Ja vastavuorosesti mun mielestä on kivaa pestä renkaita/vanteita. Keijo vaan pyöriskeli ku käytiin sen työpaikan hallilla. Ja mä sain huvittaa meitä molempia pukeutumalla ihan ylisuuriin ja -pitkiin työhaalareihin ja mun vaaleenpunasiin kumppareihin.
Nyt tässä kohtapuoliin lähetään saunomaan Keijon entisen tupakaverin ja sen tyttöystävän luokse. Ens perjantainapa päästään jo omaan saunaan.. Oijoi! :)
torstai 15. marraskuuta 2012
Haaste
Minut haastoi -jenny. Kiitos siitä! :)
Tässä pienessä haasteessa on kyse löytää uusia blogeja ja autta niitä, joilla on vähemmän kuin 200 seuraajaa.
Jokainen joka tämän haasteen saa / tekee, tulee laittaa 11 asiaa itsestään.
Heidän on myös vastattava 11 kysymykseen, jotka haasteen haastaja on sinulle asettanut.
Sinun on myös luotava 11 kysymystä seuraaville haastettaville.
Ja lopuksi sitten, on valittava 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 seuraajaa ja haastaa heidät, ja mennä heidän blogeihinsa kertomaan tästä haasteesta.
11 asiaa itsestäni:
1. Olen aina ollut kova laatimaan listoja ja suunnitelmia.
2. Olen jo alkanut touhuta joululahjoja lähipiirille.
3. Lopetin kanan syömisen ykkösluokkalaisena. Sillä tiellä ollaan.
4. Unirytmini on tällä hetkellä ihan vinksahtanut.
5. BB:n seuraaminen kuuluu juuri nyt arki-iltoihini. :D
6. En ole aikoihin saanut kirjoitettua ainuttakaan runoa, vaikka niiden takia loin alunperin tämän bloginkin.
7. Odotan innolla, että pääsen taas treenaaman synnytyksen jälkeen.
8. Odotan innolla muuttoa, koska tulee taas käytyä kaikki rojut tarkkaan läpi.
9. Tykkään kauheasti, kun saa syödä kausituotteita. Niinkuin syksyn juurekset ja kaali. Plus tietty omat marjat yms.
10. En ole nauttinut joulusta vuosiin ja siksi olen ollut joulusesongit töissä 13-vuotiaasta saakka.
Haastajan kysymykset:
1. Jos saisit valita itsellesi uuden etunimen, mikä se olisi?
En haluaisi vaihtaa nimeäni. Oon jotenki niin juurakko, etten omaksu ihmiselle kuin yhden nimen ja senkin hyvin vahvasti, jo pelkät lempinimet on mun mielestä vaikeita. Jos ois pakko valita niin omimmalta tuntuis se nimi, jota meidän lapselle mietitään ja sitähän en voi vielä paljastaa. Oon tylsä. :D
2. Haluaisitko asua jossain muussa maassa kuin Suomessa, jos kyllä missä?
Totta kai! Olis jännittävää koetella siipiiään muualla. Mun ja Keijon top-listalla on Kanada ja Britit. Salaisesti haluisin myös muuttaa Kiinaan, koska haluisin oppia sitä kieltä paremmin.
3. Paras ruoka, mitä olet syönyt?
Vaikea! Kaikki äiskän tekemä gourmet on hyvää, esim. sinisimpukat valkoviinikastikkeessa. Ja aika unohtumattomat oli myös mun ekat etanat, valkosipulilla tietenkin. ;) Muihin salaisiin lemppareihin kuuluu myös puolukkajäädyke ja cole slaw. Olen ruokahifistelijä ehdottomasti ja vain muutamankin mainitseminen tuntuu lattealta, saati sitten yhden.
4. Lapsuuden ehdoton suosikki esim. ohjelma, lelu, ruoka, kirja jne.?
Nooo Pikku Prinssi (Antoine de Saint-Exúpery) on semmonen kirja, johon palaan aina uudestaan ja uudestaan. Ruoka on mummun tekemä poronkäristys, huippukokitkaan ei saa siitä yhtä hyvää. Näitähän löytyy.
5. Jos voittaisit lotossa miljoona euroa ( 1 000 000 € ), mitä tekisit rahoilla?
Ekana kysyisin porukoilta, onko niillä mitään velkoja (esim. asunnosta) ja maksaisin ne pois. Sitte lapsen syntymän jälkeen lähdettäisiin Uuteen-Seelantiin Keijon tädin luokse ja jossain vaiheessa hankittaisiin omakotitalo. Muuten elettäisiin täysin tavallista elämää. Niin ja häät! ;)
6. Mitä toivot joululahjaksi?
Oman sähkövatkaimen! Oon aina tykänny leipoa, mutta kyseisen laitteen puuttuminen on rauhottanu tätä harrastusta kotoa muuttamisen jälkeen. Sen lisäksi arvostaisin maailmassa eniten Cliniquen ihonhoitotuotteita. Ne on parhaita, mutten nuukana viitti niitä ite itelleni hankkia.
7. Jos tekisit uudenvuodenlupauksen, mikä se olisi?
Tässä pienessä haasteessa on kyse löytää uusia blogeja ja autta niitä, joilla on vähemmän kuin 200 seuraajaa.
Jokainen joka tämän haasteen saa / tekee, tulee laittaa 11 asiaa itsestään.
Heidän on myös vastattava 11 kysymykseen, jotka haasteen haastaja on sinulle asettanut.
Sinun on myös luotava 11 kysymystä seuraaville haastettaville.
Ja lopuksi sitten, on valittava 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 seuraajaa ja haastaa heidät, ja mennä heidän blogeihinsa kertomaan tästä haasteesta.
11 asiaa itsestäni:
1. Olen aina ollut kova laatimaan listoja ja suunnitelmia.
2. Olen jo alkanut touhuta joululahjoja lähipiirille.
3. Lopetin kanan syömisen ykkösluokkalaisena. Sillä tiellä ollaan.
4. Unirytmini on tällä hetkellä ihan vinksahtanut.
5. BB:n seuraaminen kuuluu juuri nyt arki-iltoihini. :D
6. En ole aikoihin saanut kirjoitettua ainuttakaan runoa, vaikka niiden takia loin alunperin tämän bloginkin.
7. Odotan innolla, että pääsen taas treenaaman synnytyksen jälkeen.
8. Odotan innolla muuttoa, koska tulee taas käytyä kaikki rojut tarkkaan läpi.
9. Tykkään kauheasti, kun saa syödä kausituotteita. Niinkuin syksyn juurekset ja kaali. Plus tietty omat marjat yms.
10. En ole nauttinut joulusta vuosiin ja siksi olen ollut joulusesongit töissä 13-vuotiaasta saakka.
Haastajan kysymykset:
1. Jos saisit valita itsellesi uuden etunimen, mikä se olisi?
En haluaisi vaihtaa nimeäni. Oon jotenki niin juurakko, etten omaksu ihmiselle kuin yhden nimen ja senkin hyvin vahvasti, jo pelkät lempinimet on mun mielestä vaikeita. Jos ois pakko valita niin omimmalta tuntuis se nimi, jota meidän lapselle mietitään ja sitähän en voi vielä paljastaa. Oon tylsä. :D
2. Haluaisitko asua jossain muussa maassa kuin Suomessa, jos kyllä missä?
Totta kai! Olis jännittävää koetella siipiiään muualla. Mun ja Keijon top-listalla on Kanada ja Britit. Salaisesti haluisin myös muuttaa Kiinaan, koska haluisin oppia sitä kieltä paremmin.
3. Paras ruoka, mitä olet syönyt?
Vaikea! Kaikki äiskän tekemä gourmet on hyvää, esim. sinisimpukat valkoviinikastikkeessa. Ja aika unohtumattomat oli myös mun ekat etanat, valkosipulilla tietenkin. ;) Muihin salaisiin lemppareihin kuuluu myös puolukkajäädyke ja cole slaw. Olen ruokahifistelijä ehdottomasti ja vain muutamankin mainitseminen tuntuu lattealta, saati sitten yhden.
4. Lapsuuden ehdoton suosikki esim. ohjelma, lelu, ruoka, kirja jne.?
Nooo Pikku Prinssi (Antoine de Saint-Exúpery) on semmonen kirja, johon palaan aina uudestaan ja uudestaan. Ruoka on mummun tekemä poronkäristys, huippukokitkaan ei saa siitä yhtä hyvää. Näitähän löytyy.
5. Jos voittaisit lotossa miljoona euroa ( 1 000 000 € ), mitä tekisit rahoilla?
Ekana kysyisin porukoilta, onko niillä mitään velkoja (esim. asunnosta) ja maksaisin ne pois. Sitte lapsen syntymän jälkeen lähdettäisiin Uuteen-Seelantiin Keijon tädin luokse ja jossain vaiheessa hankittaisiin omakotitalo. Muuten elettäisiin täysin tavallista elämää. Niin ja häät! ;)
6. Mitä toivot joululahjaksi?
Oman sähkövatkaimen! Oon aina tykänny leipoa, mutta kyseisen laitteen puuttuminen on rauhottanu tätä harrastusta kotoa muuttamisen jälkeen. Sen lisäksi arvostaisin maailmassa eniten Cliniquen ihonhoitotuotteita. Ne on parhaita, mutten nuukana viitti niitä ite itelleni hankkia.
7. Jos tekisit uudenvuodenlupauksen, mikä se olisi?
Tässä vaiheessa vaikea luvata mitään, ku odotellaan lasta saapuvaksi 9.1. Vaikea siis yhtään edes toivoa, mitä meiän elämä sitte on.
8. Unelmien ammatti?
Arkkitehti tai ajoteknologian insinööri.
9. Millainen on unelmiesi asunto?
Valkoinen kivitalo, jossa on lämmin lasihuone ja isoja ikkunoita. Takka, tummaa puuta ja iso saunaosasto. Eikä naapureita lähellä. Pelkkää metsää ympärillä. Ja ehkäpä ikuinen talvi ympärillä.
Arkkitehti tai ajoteknologian insinööri.
9. Millainen on unelmiesi asunto?
Valkoinen kivitalo, jossa on lämmin lasihuone ja isoja ikkunoita. Takka, tummaa puuta ja iso saunaosasto. Eikä naapureita lähellä. Pelkkää metsää ympärillä. Ja ehkäpä ikuinen talvi ympärillä.
10. Missä luulet olevasi 5 vuoden kuluttua? Millainen elämäsi on silloin, onko lapsia monta jne.
Viiden vuoden päästä olen juuri valmistumassa jostain koulusta taikka olen valmistunut jo pari vuotta sitten. Lapsia on yksi, mutta toisesta ehkä jo vakavamielisesti haaveillaan.. Aloittelen työelämässä ja aletaan miettiä omakotitalon ostoa, ehkäpä myös paikkakunnan vaihtoa.
11. Missä vietät joulun?
Kemissä Keijon porukoitten luona, koska viime joulu vietettiin mun vanhempien luona.
Haastetun kysymykset seuraaville:
1. Suosikkitv-ohjelma?
2. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
3. Mikä innoittaa sinua eniten?
4. Saavutus, josta olet eniten ylpeä (lapsia ei saa mainita)?
5. Mille toivoisit olevan enemmän aikaa?
6. Mikä tekee joulusta joulun sinulle?
7. Jos saisit yhtäkkiä 500 euroa, mitä sillä tekisit, vai tekisitkö mitään?
8. Unelmien loma?
9. Oletko koskaan ajatellut osallistuvasi mihinkään tv-kisailuun edes leikilläsi? Mihin?
10. Viisi parasta asiaa nykyisessä kotipaikassasi?
11. Lempinettikauppasi? Jos et tilaile juuri netistä niin voit vastata myös lempivaatekauppasi tms.
Haastan seuraavat henkilöt:
iidieh
Viiden vuoden päästä olen juuri valmistumassa jostain koulusta taikka olen valmistunut jo pari vuotta sitten. Lapsia on yksi, mutta toisesta ehkä jo vakavamielisesti haaveillaan.. Aloittelen työelämässä ja aletaan miettiä omakotitalon ostoa, ehkäpä myös paikkakunnan vaihtoa.
11. Missä vietät joulun?
Kemissä Keijon porukoitten luona, koska viime joulu vietettiin mun vanhempien luona.
Haastetun kysymykset seuraaville:
1. Suosikkitv-ohjelma?
2. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
3. Mikä innoittaa sinua eniten?
4. Saavutus, josta olet eniten ylpeä (lapsia ei saa mainita)?
5. Mille toivoisit olevan enemmän aikaa?
6. Mikä tekee joulusta joulun sinulle?
7. Jos saisit yhtäkkiä 500 euroa, mitä sillä tekisit, vai tekisitkö mitään?
8. Unelmien loma?
9. Oletko koskaan ajatellut osallistuvasi mihinkään tv-kisailuun edes leikilläsi? Mihin?
10. Viisi parasta asiaa nykyisessä kotipaikassasi?
11. Lempinettikauppasi? Jos et tilaile juuri netistä niin voit vastata myös lempivaatekauppasi tms.
Haastan seuraavat henkilöt:
iidieh
Ristiäisasiaa
Tässä nautiskelen aamukahvia ja fiiliksissä naapureitten iloksi laulelen jo joululauluja. :D Mitkä on teidän lempparijoululauluja? Itse liikutun aina, kun kuulen ne klassikot: Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, Näin sydämeeni joulun teen, noh.. löytyyhän näitä. Tulkoon joulu ja Avaruus (Lumiukko) tuo kans muistoja mieleen. Oon kyllä kova tunteilemaan vaikka missä tilanteissa. Eläydyn monesti hyviin elokuviin niin kovasti, että itken, kun Bambilla menee heikosti yms. :D
Niin, mutta siis tarkotus oli tulla kirjottelemaan tämän tulokkaan ristiäisistä. Ollaan niistä jonkun verran puhuttukin ja tiedetään jo, että halutaan pitää ne Kemissä. Tämä siksi, että tarkoituksena on kutsua vain pieni joukko lähintä sukua: mun ja Keijon vanhemmat ja isovanhemmat ja sisarukset ja niitten perheet ja ne kummit tietenkin. Ne kummit. Ja koska lähintä sukua on tulossa mm. Helsingistä, Kotkasta, Ivalosta, Laukaasta ja niin pois päin niin tuntuu luontevimmalta pitää nuo pippalot lähimpänä Keijon äidin vanhempia, joille matkustaminen on jo fyysisesti tosi raskasta. Koska selväähän on se, että suurin osa porukasta joutuu joka tapauksessa matkustamaan pitkänkin matkan tuon tilaisuuden takia.
Musta alkaa vaan tuntua siltä, ettei taideta keksiä kummeja - edes sitä pakollista kaksikkoa. Ongelmana on se, kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla niin kaikki ystävät etääntyy nopeesti. Yks vahvimpia ehdokkaita, yks Keijon lapsuuden ystävä, muuttaa nyt Kainuuseen töitten perässä. Se siitä sitten. Mun hyvät ystävät koko ajan suunnittelee eteläänpäin muttamista. Ja mun entiset luokkakaverit on nyt valmistunu ja niistä osa on lähteny opiskelujen perässä esim. britteihin, Harvardiin, Aaltoon.. Kauas. You get the point.
Elämä tuntuu vievän ihmisiä poispäin täältä. Niinhän sen kuuluu mennäkin. Lahjakkaita, ihania ihmisiä kaikki. Haluttaisiin kuitenkin meidän lapselle kummeiksi semmosia ihmisiä, jotka nyt ees vaikuttas siltä, että ne ei ois heti lipumassa pois ja jotka näkis sitä lasta, olis sen elämässä ja olis sille turvallisia aikusia. Ainiin, sitten on pari ehdokasta, jotka ei kuulu kirkkoon. Yks, joka heti kieltäyty, koska sillä on nyt viiden lapsen uusioperheskenaario meneillään ja se on jo ihan kypsä ja sitä mieltä, ettei tämmöseen maailmaan pitäs tehä yhtäkään lasta lisää. Yhdelle hyvälle tutulle kans ehdotettiin. Se on mun isän serkkupuoli, kai. Tää sukukuvio ei oo koskaan selvinny mulle, mutta käydään sen luona vähintään viikoittain ja se on aivan mahtava tyyppi. Ollu mun elämässä aina. Mutta se ei suostunu, koska kokee olevansa niin vanha, ettei se lapsi kuulemma pidemmän päälle kostu siitä mitään. Hän on siis 56-vuotias nelivuotiaan isä. Ja ehkäpä juuri tämä sen tuorein lapsi on saanu sen tommosiin ajatuksiin. Ettei se enää pysy aina perässä, varsinkaan enää vuosikymmenen päästä.
Tuun vähän surulliseksi, kun ajattelen tätä kummiasiaa. Se vaan tekee tän väistämättömän totuuden liian selkeäksi: aika lailla kaikki ihmiset meidän elämässä tuntuu olevan nyt vaan "käymässä". Tahtoisin lähentyä monenkin ihmisen kanssa enemmän. Ja tutustua moneen uuteen ihmiseen. Mutta oon nyt vaan siinä iässä, että mun ikätoverit touhuaa kans omia hommia eikä taida vakiintua vielä hetkeen. Itsehän olen nyt hyvinkin vakiintunut ihminen. Kihloissa, pian jo äiti ja eilen kirjoteltiin nimiä asunnon kauppakirjoihin, joitten mukaan meillä on nyt oma koti. Oma, pysyvä koti. TÄÄLLÄ.
Mua ei harmita ollenkaan se, etten ite sinkoa maailmalle. Tää on kaikkea, mitä nyt haluan. Mun haaveethan toteutuu. Mies ja lapsi. Perhe. Olis vaan mahtavaa, jos voisin olla varma muustakin kun meistä. Jos olis ystäviä, joitten kans jakaa näitä ihania asioita ilman, että täytys murehtia, että pian on eessä heiheit ja pidemmän päälle yhteys sammuu.
Jos tätä lukee muut äiti-ihmiset niin kertokaahan mielellään teidän kokemuksia ja ajatuksia. Voidaan märistä yhdessä. :D En nyt sentään taida ruveta vollottamaan näin selvien asioiden takia, mutta kyllähän te ihmiset ymmärrätte, mitä tällä haen takaa.
Niin, mutta siis tarkotus oli tulla kirjottelemaan tämän tulokkaan ristiäisistä. Ollaan niistä jonkun verran puhuttukin ja tiedetään jo, että halutaan pitää ne Kemissä. Tämä siksi, että tarkoituksena on kutsua vain pieni joukko lähintä sukua: mun ja Keijon vanhemmat ja isovanhemmat ja sisarukset ja niitten perheet ja ne kummit tietenkin. Ne kummit. Ja koska lähintä sukua on tulossa mm. Helsingistä, Kotkasta, Ivalosta, Laukaasta ja niin pois päin niin tuntuu luontevimmalta pitää nuo pippalot lähimpänä Keijon äidin vanhempia, joille matkustaminen on jo fyysisesti tosi raskasta. Koska selväähän on se, että suurin osa porukasta joutuu joka tapauksessa matkustamaan pitkänkin matkan tuon tilaisuuden takia.
Musta alkaa vaan tuntua siltä, ettei taideta keksiä kummeja - edes sitä pakollista kaksikkoa. Ongelmana on se, kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla niin kaikki ystävät etääntyy nopeesti. Yks vahvimpia ehdokkaita, yks Keijon lapsuuden ystävä, muuttaa nyt Kainuuseen töitten perässä. Se siitä sitten. Mun hyvät ystävät koko ajan suunnittelee eteläänpäin muttamista. Ja mun entiset luokkakaverit on nyt valmistunu ja niistä osa on lähteny opiskelujen perässä esim. britteihin, Harvardiin, Aaltoon.. Kauas. You get the point.
Elämä tuntuu vievän ihmisiä poispäin täältä. Niinhän sen kuuluu mennäkin. Lahjakkaita, ihania ihmisiä kaikki. Haluttaisiin kuitenkin meidän lapselle kummeiksi semmosia ihmisiä, jotka nyt ees vaikuttas siltä, että ne ei ois heti lipumassa pois ja jotka näkis sitä lasta, olis sen elämässä ja olis sille turvallisia aikusia. Ainiin, sitten on pari ehdokasta, jotka ei kuulu kirkkoon. Yks, joka heti kieltäyty, koska sillä on nyt viiden lapsen uusioperheskenaario meneillään ja se on jo ihan kypsä ja sitä mieltä, ettei tämmöseen maailmaan pitäs tehä yhtäkään lasta lisää. Yhdelle hyvälle tutulle kans ehdotettiin. Se on mun isän serkkupuoli, kai. Tää sukukuvio ei oo koskaan selvinny mulle, mutta käydään sen luona vähintään viikoittain ja se on aivan mahtava tyyppi. Ollu mun elämässä aina. Mutta se ei suostunu, koska kokee olevansa niin vanha, ettei se lapsi kuulemma pidemmän päälle kostu siitä mitään. Hän on siis 56-vuotias nelivuotiaan isä. Ja ehkäpä juuri tämä sen tuorein lapsi on saanu sen tommosiin ajatuksiin. Ettei se enää pysy aina perässä, varsinkaan enää vuosikymmenen päästä.
Tuun vähän surulliseksi, kun ajattelen tätä kummiasiaa. Se vaan tekee tän väistämättömän totuuden liian selkeäksi: aika lailla kaikki ihmiset meidän elämässä tuntuu olevan nyt vaan "käymässä". Tahtoisin lähentyä monenkin ihmisen kanssa enemmän. Ja tutustua moneen uuteen ihmiseen. Mutta oon nyt vaan siinä iässä, että mun ikätoverit touhuaa kans omia hommia eikä taida vakiintua vielä hetkeen. Itsehän olen nyt hyvinkin vakiintunut ihminen. Kihloissa, pian jo äiti ja eilen kirjoteltiin nimiä asunnon kauppakirjoihin, joitten mukaan meillä on nyt oma koti. Oma, pysyvä koti. TÄÄLLÄ.
Mua ei harmita ollenkaan se, etten ite sinkoa maailmalle. Tää on kaikkea, mitä nyt haluan. Mun haaveethan toteutuu. Mies ja lapsi. Perhe. Olis vaan mahtavaa, jos voisin olla varma muustakin kun meistä. Jos olis ystäviä, joitten kans jakaa näitä ihania asioita ilman, että täytys murehtia, että pian on eessä heiheit ja pidemmän päälle yhteys sammuu.
Jos tätä lukee muut äiti-ihmiset niin kertokaahan mielellään teidän kokemuksia ja ajatuksia. Voidaan märistä yhdessä. :D En nyt sentään taida ruveta vollottamaan näin selvien asioiden takia, mutta kyllähän te ihmiset ymmärrätte, mitä tällä haen takaa.
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Sokerilapsi
Asiaa olisi taas niin monesta aiheesta, että! Koitan kuitenkin sisällyttää yhden pääteeman per postaus, ettei näistä tule taas jotain maratoonipostauksia, joiden lukeminen alkaa tuntua työläältä..
Loogisimmalta tuntuu nyt kertoa eilisestä neuvolasta. Purnausta luvassa taas, joo. Mutta aloitetaan siitä positiivisesta jutusta: mun oma th oli kipeänä, joten siellä odotteliki ihan mukavan olonen sijainen, joka sai kun saikin otettua multa hemoglobiinin. Se oli noussu! Kahella. Ei paljon, mutta ylöspäin seki.
Jotenki ärsyttää ku kaikki on silleen, että ootappa ku sullaki tulee ne vaivat sitte ja sitte. Esim. "Kyllä se lisärauta on kohta sunki arkea.", "Lyllerrät kohta hirveissä kivuissa.", "Se verenpaine nousee sullaki varmaan sitte loppuvaiheessa, se on niin yleistä." En ihan hiffaa, että miksen saa olla ihan terve oma itteni. Kaikki hoitohenkilökunta tuntuu haluavan stressata tätä mun raskautta ja yrittää tartuttaa sen muhunki. Niinku ne kasvukontrollit. Ne oli ihan turhia, mutta jouduin maksamaan useasta käynnistä äitipolille ja lopulta ne vaan totes, että kyllä siellä taitaa kaikki olla ihan hyvin.
Samoin nyt eilen neuvolassa lapsi oliki kasvanu kuulemma nopeasti ja nyt ne osottelee jo sormella ja puhuu jostain sokerilapsesta. Höpöhöpö. Meiän punkki on koko ajan menny keskikäyrällä ja nyt ku se oliki sujahtanu kahessa viikossa keski- ja yläkäyrän väliin ni siitäki pitäs osata huolestua. Ei ne vauvat kasva tasasta tahtia! Ei siinä oo mun mielestä mitään huolestuttavaa, jos neki ottaa kasvupyrähyksiä ja joskus taas kasvaa hitaammin. Sillon ne varmaan kehittyy jostaki muusta kohtaa.
Ja uskallan väittää, että jos mulla ois joku raskausajan diabetes niin tietäisin siitä kyllä. Mun syöminen on kaikkea muuta ku riittävää ja säännöllistä niin kyllä mulla jotain oireita olis. Mutta ei oo ollu mitään huonoa vointia, pyörtyilyä, janoa tai muutakaan poikkeavaa. Ja oon ymmärtäny, että ne sokerivauvat kasvaa niin isoiksi nimenomaan siksi, että äiti ei kiinnitä huomiota ruokavalioon vaan vetelee samaan tahtiin herkkuja, eineksiä tms. ja napostelee. Mun välipalat koostuu maustamattomasta jogurtista, porkkanoista, omenoista, sitrushedelmistä, ruisleivästä, näkkäristä, semmosesta - ei sokerista. Ei sokerista edes siinä määrin, että kuluttaisin maustettua jogurttia. Niin en ymmärrä, että miten mun pitäs olla huolissaan tästäki..
En ainakaan jaksais ottaa enää lisää stressitekijöitä tähän syömisasiaan, yritän parantaa siinä niin kovasti jo muutenki. Kuulin nimittäin perhevalmennuksessa, että mun pitäis nostaa mun energiansaantia kolminkertasesti, että voisin edes periaatteellisella tasolla imettää. Ei mun paino laske, vaikken saa tarpeeks ravintoaineita tai energiaa. Se luo aika paljon ristiriitasia fiiliksiä. Koska entäs sitte jos syön enemmän niin nouseeko se? Nyt neuvolassa oli kilolla noussu, ku oon pari viikkoa "skarpannu" ja syöny, varsinki toi isänpäiväviikonloppu Keijon porukoilla oli kyllä taas yhtämittasta ruoka- ja kahvipöydässä istumista.
Loogisimmalta tuntuu nyt kertoa eilisestä neuvolasta. Purnausta luvassa taas, joo. Mutta aloitetaan siitä positiivisesta jutusta: mun oma th oli kipeänä, joten siellä odotteliki ihan mukavan olonen sijainen, joka sai kun saikin otettua multa hemoglobiinin. Se oli noussu! Kahella. Ei paljon, mutta ylöspäin seki.
Jotenki ärsyttää ku kaikki on silleen, että ootappa ku sullaki tulee ne vaivat sitte ja sitte. Esim. "Kyllä se lisärauta on kohta sunki arkea.", "Lyllerrät kohta hirveissä kivuissa.", "Se verenpaine nousee sullaki varmaan sitte loppuvaiheessa, se on niin yleistä." En ihan hiffaa, että miksen saa olla ihan terve oma itteni. Kaikki hoitohenkilökunta tuntuu haluavan stressata tätä mun raskautta ja yrittää tartuttaa sen muhunki. Niinku ne kasvukontrollit. Ne oli ihan turhia, mutta jouduin maksamaan useasta käynnistä äitipolille ja lopulta ne vaan totes, että kyllä siellä taitaa kaikki olla ihan hyvin.
Samoin nyt eilen neuvolassa lapsi oliki kasvanu kuulemma nopeasti ja nyt ne osottelee jo sormella ja puhuu jostain sokerilapsesta. Höpöhöpö. Meiän punkki on koko ajan menny keskikäyrällä ja nyt ku se oliki sujahtanu kahessa viikossa keski- ja yläkäyrän väliin ni siitäki pitäs osata huolestua. Ei ne vauvat kasva tasasta tahtia! Ei siinä oo mun mielestä mitään huolestuttavaa, jos neki ottaa kasvupyrähyksiä ja joskus taas kasvaa hitaammin. Sillon ne varmaan kehittyy jostaki muusta kohtaa.
Ja uskallan väittää, että jos mulla ois joku raskausajan diabetes niin tietäisin siitä kyllä. Mun syöminen on kaikkea muuta ku riittävää ja säännöllistä niin kyllä mulla jotain oireita olis. Mutta ei oo ollu mitään huonoa vointia, pyörtyilyä, janoa tai muutakaan poikkeavaa. Ja oon ymmärtäny, että ne sokerivauvat kasvaa niin isoiksi nimenomaan siksi, että äiti ei kiinnitä huomiota ruokavalioon vaan vetelee samaan tahtiin herkkuja, eineksiä tms. ja napostelee. Mun välipalat koostuu maustamattomasta jogurtista, porkkanoista, omenoista, sitrushedelmistä, ruisleivästä, näkkäristä, semmosesta - ei sokerista. Ei sokerista edes siinä määrin, että kuluttaisin maustettua jogurttia. Niin en ymmärrä, että miten mun pitäs olla huolissaan tästäki..
En ainakaan jaksais ottaa enää lisää stressitekijöitä tähän syömisasiaan, yritän parantaa siinä niin kovasti jo muutenki. Kuulin nimittäin perhevalmennuksessa, että mun pitäis nostaa mun energiansaantia kolminkertasesti, että voisin edes periaatteellisella tasolla imettää. Ei mun paino laske, vaikken saa tarpeeks ravintoaineita tai energiaa. Se luo aika paljon ristiriitasia fiiliksiä. Koska entäs sitte jos syön enemmän niin nouseeko se? Nyt neuvolassa oli kilolla noussu, ku oon pari viikkoa "skarpannu" ja syöny, varsinki toi isänpäiväviikonloppu Keijon porukoilla oli kyllä taas yhtämittasta ruoka- ja kahvipöydässä istumista.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Bilingual matters
At the very beginning of my pregnancy I was so sure I would teach my kid two languages at home. Specifically, I would teach her English and Keijo Finnish. My only concern was support due to the environment. I wouldn't be (most likely) speaking the language (E) to anyone but my daughter. BTW I'm still just assuming it's a she. :D So I bacame wondering whether she would get confused by me using both F and E. I would use F with Keijo, obviously.
And would I be forcing her to be bilingual causing her to be confused between two languages and not learning either one of them properly, for her early years at least. Would my E be fluent enough? Although there is not just one "correct" E language and it's impossible to state which way of English lang. is more "right" than the other. For instance, can we say British English is better than Indian English based on let's say the prestige although both are native languages to some? And who is it to determine that?
Would my E be versatile or native-like enough? Or should it?
Is it dangerous to teach the child the language if I'm the only influence she's getting? How responsible would that make me (a monster even?) of her "flaws" when it comes to language and misunderstanding? Would she also adopt the same mistakes that I do? And so on..
These are the questions I was left to answer and consider.. And still no progress here! About two weeks ago, I suddenly realized I haven't given much thought to the language issue for months now and my due date is really soon (9.1.)! Time goes by way too quickly for me to comprehend.
The reasoning behind this urge is to be able to give and to give my child something unique. Something that would make her more capable and aware without the work I had to do. Learning languages hasn't ever taken too much effort from me personally but it certainly has widened my perspective and sort of given me a whole new and completely different way of looking at things and structures - life, even. And of course that is something I would love to be able to give my child instead of money or lectures..
Lately, I've come to the conclusion to wait till' the day she's actually born or even beyond and see if it comes naturally. If it doesn't, then I will abandon the idea. NATURALLY. :D It's funny how I'm not able to stress about anything anymore. I've heard similar stories from other pregnant women but I understand it only now that it's my bread and butter as well.
Note: Quite clearly, I'm not a native English speaker! I am taught by mostly TV, my mom and I'm also a victim of the Finnish school system. ;)
And would I be forcing her to be bilingual causing her to be confused between two languages and not learning either one of them properly, for her early years at least. Would my E be fluent enough? Although there is not just one "correct" E language and it's impossible to state which way of English lang. is more "right" than the other. For instance, can we say British English is better than Indian English based on let's say the prestige although both are native languages to some? And who is it to determine that?
Would my E be versatile or native-like enough? Or should it?
Is it dangerous to teach the child the language if I'm the only influence she's getting? How responsible would that make me (a monster even?) of her "flaws" when it comes to language and misunderstanding? Would she also adopt the same mistakes that I do? And so on..
These are the questions I was left to answer and consider.. And still no progress here! About two weeks ago, I suddenly realized I haven't given much thought to the language issue for months now and my due date is really soon (9.1.)! Time goes by way too quickly for me to comprehend.
The reasoning behind this urge is to be able to give and to give my child something unique. Something that would make her more capable and aware without the work I had to do. Learning languages hasn't ever taken too much effort from me personally but it certainly has widened my perspective and sort of given me a whole new and completely different way of looking at things and structures - life, even. And of course that is something I would love to be able to give my child instead of money or lectures..
Lately, I've come to the conclusion to wait till' the day she's actually born or even beyond and see if it comes naturally. If it doesn't, then I will abandon the idea. NATURALLY. :D It's funny how I'm not able to stress about anything anymore. I've heard similar stories from other pregnant women but I understand it only now that it's my bread and butter as well.
Note: Quite clearly, I'm not a native English speaker! I am taught by mostly TV, my mom and I'm also a victim of the Finnish school system. ;)
lauantai 10. marraskuuta 2012
Lauantai ja sauna :)
Poistin torstain postauksen syystä, että: ne on enää ihan höpöhöpöjuttuja! Meiän asuntoasiat nimittäin alkaa olla selvillä. :)
Me siis hyväksyttiin se tarjous ja ens viikolle ollaan kaavailtu kaupantekotilaisuutta. Aika luksus on se kämppä meille ja varmasti viihdytään siinä taas jokunen vuosi. Tai tehdäämpä niin, etten kuvaile sen kummemmin: otan teille tänne pari kuvaa siitä sitte jahka ollaan saatu enimmät muuttolaatikot purettua (hallintaoikeus saadaan 23.pv).
Taloustilanne on niin heikko, että pankeista on oikeesti hankala saada lainaa. Tai no ei tietenkään hankala, mutta ehdot on tosi paljon tiukemmat ku esim. vuosi sitten ois ollu (tän tiedän, ku ollaan haastateltu aikasemmin asunnon ostaneita tuttuja ja tutuntuttuja). Nyt suurin osa pankeista vaatii, että täytyy olla 10% asunnon hinnasta omia säästöjä, kovimmillaan pankit tahtoo jopa 17%!
Nyt ollaan Kemissä Keijon porukoilla "talonvahteina" ku ne lähti Ouluun yhen sukulaisen synttäreille. Vietetään täällä oikeestaan n. 1-3 viikonloppua per kuukausi.. :D Juhlitaan tätä asunnonostoa jo vähän etukäteen. Lämpenemässä on nimittäin iltapäiväsauna, kunnon puusauna onki. Ollaan nyt kärsitty jo pari viikkoa saunattomuudesta, onneks kohta on ihan OMA SAUNA. Meiät tuntien se varmaan lämpenee alkuun ainaki joka toinen päivä, toivottavasti vielä lapsen syntymänki jälkeen saatais ees silloin tällöin saunoa ihan kunnolla kahestaanki. Se on niin terapeuttista.
Tällaisissa tunnelmissa nyt. Illalla suunnataan tapaamaan joitain Keijon lapsuuden kavereita. Ainiin! Oon tänään soitellu iskän kanssa: ihan hassua, ku se on niin herkkänä ja ujosti kyselee mahan kasvusta sun muista kuulumisista. :) Hankalalta tuntuu itestäki vastailla, mutta jotenki kiva, että seki jää on nyt murrettu. Aina meillä on kyllä ollu tosi lämpimät ja hyvät välit, mutta ollaan tosi huonoja puhumaan asioista, yleensä soittelenki asioistani äiskälle. Hyviä viikonloppuja!
Me siis hyväksyttiin se tarjous ja ens viikolle ollaan kaavailtu kaupantekotilaisuutta. Aika luksus on se kämppä meille ja varmasti viihdytään siinä taas jokunen vuosi. Tai tehdäämpä niin, etten kuvaile sen kummemmin: otan teille tänne pari kuvaa siitä sitte jahka ollaan saatu enimmät muuttolaatikot purettua (hallintaoikeus saadaan 23.pv).
Taloustilanne on niin heikko, että pankeista on oikeesti hankala saada lainaa. Tai no ei tietenkään hankala, mutta ehdot on tosi paljon tiukemmat ku esim. vuosi sitten ois ollu (tän tiedän, ku ollaan haastateltu aikasemmin asunnon ostaneita tuttuja ja tutuntuttuja). Nyt suurin osa pankeista vaatii, että täytyy olla 10% asunnon hinnasta omia säästöjä, kovimmillaan pankit tahtoo jopa 17%!
Nyt ollaan Kemissä Keijon porukoilla "talonvahteina" ku ne lähti Ouluun yhen sukulaisen synttäreille. Vietetään täällä oikeestaan n. 1-3 viikonloppua per kuukausi.. :D Juhlitaan tätä asunnonostoa jo vähän etukäteen. Lämpenemässä on nimittäin iltapäiväsauna, kunnon puusauna onki. Ollaan nyt kärsitty jo pari viikkoa saunattomuudesta, onneks kohta on ihan OMA SAUNA. Meiät tuntien se varmaan lämpenee alkuun ainaki joka toinen päivä, toivottavasti vielä lapsen syntymänki jälkeen saatais ees silloin tällöin saunoa ihan kunnolla kahestaanki. Se on niin terapeuttista.
Tällaisissa tunnelmissa nyt. Illalla suunnataan tapaamaan joitain Keijon lapsuuden kavereita. Ainiin! Oon tänään soitellu iskän kanssa: ihan hassua, ku se on niin herkkänä ja ujosti kyselee mahan kasvusta sun muista kuulumisista. :) Hankalalta tuntuu itestäki vastailla, mutta jotenki kiva, että seki jää on nyt murrettu. Aina meillä on kyllä ollu tosi lämpimät ja hyvät välit, mutta ollaan tosi huonoja puhumaan asioista, yleensä soittelenki asioistani äiskälle. Hyviä viikonloppuja!
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Hui Hai
Olen tässä nauttinut kahvia ja kuunnellut kaikkea hauskaa musiikkia, jota Keijoa edeltäneenä sinkkuaikanani kuuntelin. En tiedä, kuinka korrektia tällaiset muistelot ovat, mutta minusta se aika oli hienoa aikaa ja tärkeä kasvun paikka. Ja vapautta.
Muistikuvani ovat melkein yhtä jännitäviä ja ilma niissä melkein yhtä kosteaa ja koleaa kuin niissä hetkissä silloin lukion ykkösellä, tai siis pre:llä (pre international baccalaureate). Ihailen sitä minää, joka eli ruisleivällä ja jääkaappikylmillä appelsiineilla kaipaamatta muuta. Sitä nuorta tyttöä, joka kävi joka päivä juoksemassa, ja jos laiskotti niin jumppa tai kuntosalihommat korvasivat juoksulenkin.
Tuo tyttö kulutti vapaa-aikaansa kävelemällä ja tutustumalla itselleen uuteen kaupunkiin. Rahansa hän kulutti lukuisiin latteihin kalpeissa kahviloissa uusien luokkakaveriensa kanssa ja jutteli yömyöhään rakkaan naapurinsa kanssa torkkuen tämän sängyllä.
Viikonloput hän vieraili vanhempiensa luona kulkien tuon 300km aina linja-autoilla tai tuttujen tai tutuntuttujen kyydeillä. Kiitos siitä heille.
Joitain ihan jänniä miesseikkailujakin oli, mutta ei ketään, jolle olisi ollut paikkaa pidemmäksi aikaa. Monet kerrat ystävien kanssa kirottiin ja naurettiin ihmisiä ja ihmissuhteita. Luulin jo itse olevani ihan tunnevammainen, jolla ei ole rakkautta kellekään. Sitten tielle sattui Keijo. Olin vielä seitsemäntoista tuolloin, Keijo 25. Eli meidän juttumme olisi voinut kaatua moneen kertaan tuohon ikään jo ennen ensi tapaamistakin. Iällä ei tosin koskaan ole ollut väliä. Ei se tule esille meidän arjessa millään lailla. Hyvä niin. Hyvä näin.
Nyt on ollut vaikeampaa. Mutta on kyllä pakko lässyttää, että rakastan Keijoa. Tämä ei ole sellaista voikunkaikkionihanaa -avautumista. Päin vastoin. On sellainen fiilis , että rakastan häntä juuri siksi, että nyt käy vähän kipeää ja silti tuntuu siltä, että kyllä tässä eteenpäin porskutellaan. En oikeastaan usko, että erotaan koskaan. Täytynee koputtaa puuta. Mutta en tekisi Keijon kanssa lasta tai edes seurustelisi, jos olisi sellainen olo, että tämä on vain joku vaihde, joka vaihtuu seuraavaan jokusen vuoden päästä.
Muistikuvani ovat melkein yhtä jännitäviä ja ilma niissä melkein yhtä kosteaa ja koleaa kuin niissä hetkissä silloin lukion ykkösellä, tai siis pre:llä (pre international baccalaureate). Ihailen sitä minää, joka eli ruisleivällä ja jääkaappikylmillä appelsiineilla kaipaamatta muuta. Sitä nuorta tyttöä, joka kävi joka päivä juoksemassa, ja jos laiskotti niin jumppa tai kuntosalihommat korvasivat juoksulenkin.
Tuo tyttö kulutti vapaa-aikaansa kävelemällä ja tutustumalla itselleen uuteen kaupunkiin. Rahansa hän kulutti lukuisiin latteihin kalpeissa kahviloissa uusien luokkakaveriensa kanssa ja jutteli yömyöhään rakkaan naapurinsa kanssa torkkuen tämän sängyllä.
Viikonloput hän vieraili vanhempiensa luona kulkien tuon 300km aina linja-autoilla tai tuttujen tai tutuntuttujen kyydeillä. Kiitos siitä heille.
Joitain ihan jänniä miesseikkailujakin oli, mutta ei ketään, jolle olisi ollut paikkaa pidemmäksi aikaa. Monet kerrat ystävien kanssa kirottiin ja naurettiin ihmisiä ja ihmissuhteita. Luulin jo itse olevani ihan tunnevammainen, jolla ei ole rakkautta kellekään. Sitten tielle sattui Keijo. Olin vielä seitsemäntoista tuolloin, Keijo 25. Eli meidän juttumme olisi voinut kaatua moneen kertaan tuohon ikään jo ennen ensi tapaamistakin. Iällä ei tosin koskaan ole ollut väliä. Ei se tule esille meidän arjessa millään lailla. Hyvä niin. Hyvä näin.
Nyt on ollut vaikeampaa. Mutta on kyllä pakko lässyttää, että rakastan Keijoa. Tämä ei ole sellaista voikunkaikkionihanaa -avautumista. Päin vastoin. On sellainen fiilis , että rakastan häntä juuri siksi, että nyt käy vähän kipeää ja silti tuntuu siltä, että kyllä tässä eteenpäin porskutellaan. En oikeastaan usko, että erotaan koskaan. Täytynee koputtaa puuta. Mutta en tekisi Keijon kanssa lasta tai edes seurustelisi, jos olisi sellainen olo, että tämä on vain joku vaihde, joka vaihtuu seuraavaan jokusen vuoden päästä.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Uusiksi
Jaahas, perjantaina meillä meni asuntokaupat puihin. Se myyjä siis repi pari laattaa pois, että se kylppäri kuivuis nopeempaa ja siinä samalla se rikko vesieristeen siitä laattojen kohalta ja onnistu tekemään vielä kipsilevyynki pari reikää. Totes, että aika märkäähän siellä oli. Ja vesieristettähän ei voi "paikata" vaan se täytyy tehä sitte kokonaan koko kylppäriin uuestaan kattoon asti. Elikkä nyt sinne tosiaan on pakko tehä kylppäriremontti, vaikka se kylppäri on laitettu uusiksi kaks vuotta sitten. Todellinen pommi oli se, ku vasta nyt se myyjä myönsi, että sen kylppärin on vesieristeistä lähtien tehny ihminen, jolla ei oo vaadittavia sertifikaateja (laissa määritelty). Eli jos oltais vaan sokeina silti haluttu se kämppä ja joskus ois tullu vesivahinko niin vakuutusyhtiö ei todellakaan ois suostunu korvaamaan mitään.
Ei siinä mitään. Ollaan kyllä oltu tosi tarkkoja kaikessa ja kysytty tuosta remontin tekijästä moneen kertaan ja kaikki on vakuutellu meille, että kyseessä on pätevä urakoitsija. Voihan se ollakki pätevä, mutta ilman niitä vaadittuja sertifikaateja se on ihan sama, osaako sen homman tehä vai ei.
No.. Nyt sitte ei muutaku uutta ettimään. Oltiin nimittäin niin loppusuoralla ton kämpän kanssa, että oltiin sinisilmäsesti jo irtisanottu vuokrasopimus niin nyt on tosissaan pakko muuttaa johonki tossa kuun vaihteessa, mieluummin ei vuokralle. Ennemmin maksetaan omaa pois ku heitetään se raha kuukausittain tuuleen. Eihän vuokrarahojaan enää ikinä nää.
Nyt lauantaina käytiin kattomassa yhtä 3h+k kämppää, joka oli fiksattu lattiasta kattoon. Mutta se oli kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa ei oo hissiä. Ei omaa saunaa. Ja jotenki tuli semmoset samanlaiset fibat ku siitä asunnosta, joka melkein jo ostettiin. Joten se hylättiin sitte. Sauna on nyt must-listalla. Ollaan nimittäin kovia saunomaan. :D
Sunnuntaina siinä yheltätoista juotiin "aamukahvia" ja katottiin asuntoja netissä ja kerta sillon oli paljon näyttöjä ni päätettiin käyä kolmessa mieluisimman oloisessa. Kaks oli keskenään samalla alueella, molemmat 3h+k+khh+s rivareita. Vimosen päälle ja laadukkaan olosesti vasta rempattuja. Toiseen ihastuttiinki siinä määrin, että tänään tehdään siitä tarjous, jos vaan papereista ei löy'y mitään kummallista. Saa nähä, kuinka meille käy. Yks ehto tietysti on se, että kaikista tehdyistä remonteista saadaan loppuraportit ennen kaupantekoa ja niissä ei saa olla mitään outoa.
Nooo, mutta sitte lähettiinki extempore sen välittäjän seuraavalle näytölle, ku se mainosti, että tässä meidän nykysellä kadulla on myynnissä semmonen 95-neliöinen 4h+k kerrostaloasunto, josta ei oltu aiemmin kuultukaan. Seki oli ihan fiksu, mutta tuntu jo liian isolta. Se oli pohjakuvaltaan samanlainen ku tää meiän nykynen - paitsi että sen lisäks siinä oli vielä toinen vessa ja kaks makkaria lisää. Siinäkään ei kuitenkaan ollu saunaa, joten se on nyt kans hylätty se ajatus.
Viimenen asunto, jota käytiin kattomassa oli kans aika rauhallisella alueella semmonen ihan erilainen kohde. Semmonen, jossa saattas olla mahollisuus tehä joskus jopa jokunen tonni voittoa, jos sitä laittas ite. Seki oli 3h+k+s ja siinä oli vieläpä asunnonlevynen lasitettu parveke, joka toimis jo melkein yhtenä huoneena lisää kesäsin ainaki. Muuten se oliki just semmonen ku odotettiin, eikä säikähetty sen puutteita, mutta ne molemmat makkarit oli ihan liian pieniä. En liiottele yhtään, mutta ei siihen makkariin mahtus ees meiän sänky. Ja päätettiin, että pienen myyntivoitonkaan toivossa ei olla valmiita luopumaan omasta asumismukavuudesta niin paljon.
Oli muuten hauska näyttö. Nimittäin se välittäjä on mun kans samalta paikkakunnalta kotosin, oikeestaan mun entisen painivalmentajan vanhin poika. Ja sattumalta jokunen viikko takaperin oltiin eksytty porukalla sen polttareille yhteen pikkubaariin (käytin siellä Keijoa, iskää ja iskän kaveria), jossa tämä kyseinen sulhanen oli pukeutuneena supersankariksi ja sitä kannettiin ulos valomerkin tullessa. :D Eli voitte kuvitella, mikä pilke mulla oli eilen silmäkulmassa siellä asunnolla, jota se esitteli.
Edit: Olen muuten suunnitellu jakavani pari kuvaa tästä nykyasunnosta ja jokusen siitä uudesta. Ne tulee kenties siinä muuton paikkeilla. Sikäli mikäli kun saadaan se, josta nyt tarjotaan.
Ei siinä mitään. Ollaan kyllä oltu tosi tarkkoja kaikessa ja kysytty tuosta remontin tekijästä moneen kertaan ja kaikki on vakuutellu meille, että kyseessä on pätevä urakoitsija. Voihan se ollakki pätevä, mutta ilman niitä vaadittuja sertifikaateja se on ihan sama, osaako sen homman tehä vai ei.
No.. Nyt sitte ei muutaku uutta ettimään. Oltiin nimittäin niin loppusuoralla ton kämpän kanssa, että oltiin sinisilmäsesti jo irtisanottu vuokrasopimus niin nyt on tosissaan pakko muuttaa johonki tossa kuun vaihteessa, mieluummin ei vuokralle. Ennemmin maksetaan omaa pois ku heitetään se raha kuukausittain tuuleen. Eihän vuokrarahojaan enää ikinä nää.
Nyt lauantaina käytiin kattomassa yhtä 3h+k kämppää, joka oli fiksattu lattiasta kattoon. Mutta se oli kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa ei oo hissiä. Ei omaa saunaa. Ja jotenki tuli semmoset samanlaiset fibat ku siitä asunnosta, joka melkein jo ostettiin. Joten se hylättiin sitte. Sauna on nyt must-listalla. Ollaan nimittäin kovia saunomaan. :D
Sunnuntaina siinä yheltätoista juotiin "aamukahvia" ja katottiin asuntoja netissä ja kerta sillon oli paljon näyttöjä ni päätettiin käyä kolmessa mieluisimman oloisessa. Kaks oli keskenään samalla alueella, molemmat 3h+k+khh+s rivareita. Vimosen päälle ja laadukkaan olosesti vasta rempattuja. Toiseen ihastuttiinki siinä määrin, että tänään tehdään siitä tarjous, jos vaan papereista ei löy'y mitään kummallista. Saa nähä, kuinka meille käy. Yks ehto tietysti on se, että kaikista tehdyistä remonteista saadaan loppuraportit ennen kaupantekoa ja niissä ei saa olla mitään outoa.
Nooo, mutta sitte lähettiinki extempore sen välittäjän seuraavalle näytölle, ku se mainosti, että tässä meidän nykysellä kadulla on myynnissä semmonen 95-neliöinen 4h+k kerrostaloasunto, josta ei oltu aiemmin kuultukaan. Seki oli ihan fiksu, mutta tuntu jo liian isolta. Se oli pohjakuvaltaan samanlainen ku tää meiän nykynen - paitsi että sen lisäks siinä oli vielä toinen vessa ja kaks makkaria lisää. Siinäkään ei kuitenkaan ollu saunaa, joten se on nyt kans hylätty se ajatus.
Viimenen asunto, jota käytiin kattomassa oli kans aika rauhallisella alueella semmonen ihan erilainen kohde. Semmonen, jossa saattas olla mahollisuus tehä joskus jopa jokunen tonni voittoa, jos sitä laittas ite. Seki oli 3h+k+s ja siinä oli vieläpä asunnonlevynen lasitettu parveke, joka toimis jo melkein yhtenä huoneena lisää kesäsin ainaki. Muuten se oliki just semmonen ku odotettiin, eikä säikähetty sen puutteita, mutta ne molemmat makkarit oli ihan liian pieniä. En liiottele yhtään, mutta ei siihen makkariin mahtus ees meiän sänky. Ja päätettiin, että pienen myyntivoitonkaan toivossa ei olla valmiita luopumaan omasta asumismukavuudesta niin paljon.
Oli muuten hauska näyttö. Nimittäin se välittäjä on mun kans samalta paikkakunnalta kotosin, oikeestaan mun entisen painivalmentajan vanhin poika. Ja sattumalta jokunen viikko takaperin oltiin eksytty porukalla sen polttareille yhteen pikkubaariin (käytin siellä Keijoa, iskää ja iskän kaveria), jossa tämä kyseinen sulhanen oli pukeutuneena supersankariksi ja sitä kannettiin ulos valomerkin tullessa. :D Eli voitte kuvitella, mikä pilke mulla oli eilen silmäkulmassa siellä asunnolla, jota se esitteli.
Edit: Olen muuten suunnitellu jakavani pari kuvaa tästä nykyasunnosta ja jokusen siitä uudesta. Ne tulee kenties siinä muuton paikkeilla. Sikäli mikäli kun saadaan se, josta nyt tarjotaan.
torstai 1. marraskuuta 2012
Kuhertelua
Hymähdin itsekseni jo otsikolle, mutta viittaan sillä vain siihen, kuinka näytän viettävän jonkilaista kuherruskuukautta tämän blogini kanssa. Olen aiemmin monesti kirjoittanut tosi harvaan ja nyt tekstejä syntyy ihan päivittäin.
Unohdin mainita eilisestä neuvolastani. Hyvin siellä meni, oikeastaan tosi hyvin. Sydänäänet kaikuivat koko tutkimushuoneessa lujana rummutuksena, lääkärikin kehui tuota vahvaa sykettä. :) Muuten minun tai vauvan tilassa ei ole juuri uutta mainitsemista. Verenpaineet ei ole nousseet edelleenkään, eikä hemoglobiinit laskeneet hälyttävästi: 130:stä 126:een. Oikein hyvä juttu siis. En nimittäin haluaisi syödä mitään rautalisiä, paljon mieluummin varmistan raudansaantini laadukkaalla ruoalla. Paino oli laskenut nyt hiukan. Reilun kilon viime neuvolasta, joka taisi olla kolme viikkoa sitten. Kaikkiaan painan vajaat kolme kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Mielestäni se on ihan ookoo, sillä lapsen painoarvio jokunen viikko sitten oli 1,1kg. Siihen täytyy kuitenkin vielä lisätä kaikki istukat, verenmäärän lisäykset sun muut eli oma massani ei varmaan ole lisääntynyt yhtään.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, kun kuulee ihmisten marinoita siitä, kuinka paino nousi 20kiloa ihan VAAN raskauden takia. Siis huhhuh! Kenen tahansa matikkapäällä voi nopeasti laskea, että oli kyseessä sitten mikä tahansa sokerilapsi, niin ei se paino sen lapsen takia niin paljon VOI nousta. Kyllä siinä on tainnut mammalla vaan syömiset karata käsistä. Ei raskaana olevan tarvitse syödä juuri sen enempää kuin ennenkään, ainoastaan ravintoaineiden suhteen, ei energian.. Se on jotain max. 200 kaloria, mitä kuluttaa enemmän, ja sekin on sitten ihan loppuvaiheessa, jos on tosi iso maha.
Mulla syöminen ei oo lisääntynyt ollenkaan, ehkä ruokahalua on jopa vähemmän kuin ennen. Koitan silti napostella kaikkea fiksua niinkuin BB:tä katsellessa tavoitteena on aina syödä kolme porkkanaa. :D Kuulostaa hassulta, mutta niin se vaan on. Tarvisin koko ajan jonku muistattamaan, että syö nyt hyvä ihminen, tänäänkään en oo syöny vielä yhtään. Se ei oo jees, tiiän sen kyllä. Muttaku ei oo nälkä ja tuntuu hölmöltä syödä "huvikseen". Siks koitanki panostaa aina illallisiin, että saisin ees vähän energiaa. Jäis seki varmaan tekemättä, jos ei olis Keijoa. Esim. eilen syötiin tuorepastaa ja sen kanssa tekasin nopeat parsa-pekonikermasoossit. :D Ei hirveen terveellistä tai fiksua, mutta jotaki sentään.
Hei! Pitää vielä suositella Rainbow hiusnaamiota. Mun kohalla se oli ihan puhdas heräteostos, mutta hyvä sellanen. Se maksaa vajaat kolme euroa eli sopii kenen tahansa budjettiin. Mutta toimii. Teen sen naamion kerran viikossa ja nyt tänään sattu olemaan se päivä viikosta taas. Hiukset tuntuu tosi paksuilta ja vahvoilta, vaikka mulla on ominaisesti ollu aina ohuemmanlaiset hiukset. Hyvää mömmöä. Ainaki mun mielestä ja mä oon tosi laiska ollu aina hiusten suhteen. Mun hiustenlaittorutiini on pesu ja pikainen föönaus. :D En käytä ollenkaan muotoilutuotteita, en oo koskaan oppinu käyttämään tai kaipaamaan semmosia. Mutta paras lämpösuojasuihke, jota oon koskaan kokeillu on Paul Mitchelin. En muista sen nimeä tarkemmin, mutta aika tyyris se on. Muistaakseni jotain around 26 euroa. Se on melko riittosaa kuitenki ja tuoksuu hyvälle. Föönaamisessa säästää reilusti minuutteja sen suihkeen lisäämällä ja se myös toimii kevyenä muotoilutuotteena, jos semmosta ominaisuutta hakee.
Tämmöstä höpöttelyä tällä kertaa. Kirjoittelemisiin. :)
Unohdin mainita eilisestä neuvolastani. Hyvin siellä meni, oikeastaan tosi hyvin. Sydänäänet kaikuivat koko tutkimushuoneessa lujana rummutuksena, lääkärikin kehui tuota vahvaa sykettä. :) Muuten minun tai vauvan tilassa ei ole juuri uutta mainitsemista. Verenpaineet ei ole nousseet edelleenkään, eikä hemoglobiinit laskeneet hälyttävästi: 130:stä 126:een. Oikein hyvä juttu siis. En nimittäin haluaisi syödä mitään rautalisiä, paljon mieluummin varmistan raudansaantini laadukkaalla ruoalla. Paino oli laskenut nyt hiukan. Reilun kilon viime neuvolasta, joka taisi olla kolme viikkoa sitten. Kaikkiaan painan vajaat kolme kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Mielestäni se on ihan ookoo, sillä lapsen painoarvio jokunen viikko sitten oli 1,1kg. Siihen täytyy kuitenkin vielä lisätä kaikki istukat, verenmäärän lisäykset sun muut eli oma massani ei varmaan ole lisääntynyt yhtään.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, kun kuulee ihmisten marinoita siitä, kuinka paino nousi 20kiloa ihan VAAN raskauden takia. Siis huhhuh! Kenen tahansa matikkapäällä voi nopeasti laskea, että oli kyseessä sitten mikä tahansa sokerilapsi, niin ei se paino sen lapsen takia niin paljon VOI nousta. Kyllä siinä on tainnut mammalla vaan syömiset karata käsistä. Ei raskaana olevan tarvitse syödä juuri sen enempää kuin ennenkään, ainoastaan ravintoaineiden suhteen, ei energian.. Se on jotain max. 200 kaloria, mitä kuluttaa enemmän, ja sekin on sitten ihan loppuvaiheessa, jos on tosi iso maha.
Mulla syöminen ei oo lisääntynyt ollenkaan, ehkä ruokahalua on jopa vähemmän kuin ennen. Koitan silti napostella kaikkea fiksua niinkuin BB:tä katsellessa tavoitteena on aina syödä kolme porkkanaa. :D Kuulostaa hassulta, mutta niin se vaan on. Tarvisin koko ajan jonku muistattamaan, että syö nyt hyvä ihminen, tänäänkään en oo syöny vielä yhtään. Se ei oo jees, tiiän sen kyllä. Muttaku ei oo nälkä ja tuntuu hölmöltä syödä "huvikseen". Siks koitanki panostaa aina illallisiin, että saisin ees vähän energiaa. Jäis seki varmaan tekemättä, jos ei olis Keijoa. Esim. eilen syötiin tuorepastaa ja sen kanssa tekasin nopeat parsa-pekonikermasoossit. :D Ei hirveen terveellistä tai fiksua, mutta jotaki sentään.
Hei! Pitää vielä suositella Rainbow hiusnaamiota. Mun kohalla se oli ihan puhdas heräteostos, mutta hyvä sellanen. Se maksaa vajaat kolme euroa eli sopii kenen tahansa budjettiin. Mutta toimii. Teen sen naamion kerran viikossa ja nyt tänään sattu olemaan se päivä viikosta taas. Hiukset tuntuu tosi paksuilta ja vahvoilta, vaikka mulla on ominaisesti ollu aina ohuemmanlaiset hiukset. Hyvää mömmöä. Ainaki mun mielestä ja mä oon tosi laiska ollu aina hiusten suhteen. Mun hiustenlaittorutiini on pesu ja pikainen föönaus. :D En käytä ollenkaan muotoilutuotteita, en oo koskaan oppinu käyttämään tai kaipaamaan semmosia. Mutta paras lämpösuojasuihke, jota oon koskaan kokeillu on Paul Mitchelin. En muista sen nimeä tarkemmin, mutta aika tyyris se on. Muistaakseni jotain around 26 euroa. Se on melko riittosaa kuitenki ja tuoksuu hyvälle. Föönaamisessa säästää reilusti minuutteja sen suihkeen lisäämällä ja se myös toimii kevyenä muotoilutuotteena, jos semmosta ominaisuutta hakee.
Tämmöstä höpöttelyä tällä kertaa. Kirjoittelemisiin. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)