Keijo ilmotti eilen illalla puhelimessa pyytäneensä yhtä tuttua pariskuntaa kummeiksi. Morjens. Mä luulin, että meille oli väliä, ketkä meiän lapselle tulee kummeiksi. Ihan tosi aitoja ja hyviä ihmisiä ne on (tai en kyllä tunne sitä naista yhtään) ja niistä varmasti on siihen hommaan. En vaan ymmärrä, miten Keijo oli niitä niin spontaanisti pyytäny. Me puhutaan aina kaikesta ensin keskenämme. Tuntuu jotenki uskomattomalta ja loukkaavalta, että se mies voi mennä ja kapinoida meidän suhteen intiimeimpiä asioita vastaan tolla lailla. Meille molemmille puheyhteys ja jakaminen on ollu aina jotain tosi erityistä ja meillä on tosi syvä luottamus toisiimme. Tuntuu ihan halolla päähän lyödyltä.
Eihän näitä asioita koskaan ääneen sanota ja säännöiksi määritellä, mutta kyllä pidemmissä parisuhteissa molemmat osapuolet tietää, miten se dynamiikka niillä pyörii ja miten asioitten kanssa menetellään.
Tosi ristiriitaset fiilikset jäi siitä puhelusta. En kommentoinu asiaa vielä mitenkään, koska mun mielestä asiat puhutaan kasvokkain. Keijo on kyllä viestitelly pitkin päivää siitä, miten innoissaan se on tulossa kotia enkä itekään haluis tehä tästä illasta millään lailla negatiivista moittimalla toista. Hohhoijjaa ja hyvät illan jatkot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti