Ristiäisasiaa

Tässä nautiskelen aamukahvia ja fiiliksissä naapureitten iloksi laulelen jo joululauluja. :D Mitkä on teidän lempparijoululauluja? Itse liikutun aina, kun kuulen ne klassikot: Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, Näin sydämeeni joulun teen, noh.. löytyyhän näitä. Tulkoon joulu ja Avaruus (Lumiukko) tuo kans muistoja mieleen. Oon kyllä kova tunteilemaan vaikka missä tilanteissa. Eläydyn monesti hyviin elokuviin niin kovasti, että itken, kun Bambilla menee heikosti yms. :D

Niin, mutta siis tarkotus oli tulla kirjottelemaan tämän tulokkaan ristiäisistä. Ollaan niistä jonkun verran puhuttukin ja tiedetään jo, että halutaan pitää ne Kemissä. Tämä siksi, että tarkoituksena on kutsua vain pieni joukko lähintä sukua: mun ja Keijon vanhemmat ja isovanhemmat ja sisarukset ja niitten perheet ja ne kummit tietenkin. Ne kummit. Ja koska lähintä sukua on tulossa mm. Helsingistä, Kotkasta, Ivalosta, Laukaasta ja niin pois päin niin tuntuu luontevimmalta pitää nuo pippalot lähimpänä Keijon äidin vanhempia, joille matkustaminen on jo fyysisesti tosi raskasta. Koska selväähän on se, että suurin osa porukasta joutuu joka tapauksessa matkustamaan pitkänkin matkan tuon tilaisuuden takia.

Musta alkaa vaan tuntua siltä, ettei taideta keksiä kummeja - edes sitä pakollista kaksikkoa. Ongelmana on se, kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla niin kaikki ystävät etääntyy nopeesti. Yks vahvimpia ehdokkaita, yks Keijon lapsuuden ystävä, muuttaa nyt Kainuuseen töitten perässä. Se siitä sitten. Mun hyvät ystävät koko ajan suunnittelee eteläänpäin muttamista. Ja mun entiset luokkakaverit on nyt valmistunu ja niistä osa on lähteny opiskelujen perässä esim. britteihin, Harvardiin, Aaltoon.. Kauas. You get the point.

Elämä tuntuu vievän ihmisiä poispäin täältä. Niinhän sen kuuluu mennäkin. Lahjakkaita, ihania ihmisiä kaikki. Haluttaisiin kuitenkin meidän lapselle kummeiksi semmosia ihmisiä, jotka nyt ees vaikuttas siltä, että ne ei ois heti lipumassa pois ja jotka näkis sitä lasta, olis sen elämässä ja olis sille turvallisia aikusia. Ainiin, sitten on pari ehdokasta, jotka ei kuulu kirkkoon. Yks, joka heti kieltäyty, koska sillä on nyt viiden lapsen uusioperheskenaario meneillään ja se on jo ihan kypsä ja sitä mieltä, ettei tämmöseen maailmaan pitäs tehä yhtäkään lasta lisää. Yhdelle hyvälle tutulle kans ehdotettiin. Se on mun isän serkkupuoli, kai. Tää sukukuvio ei oo koskaan selvinny mulle, mutta käydään sen luona vähintään viikoittain ja se on aivan mahtava tyyppi. Ollu mun elämässä aina. Mutta se ei suostunu, koska kokee olevansa niin vanha, ettei se lapsi kuulemma pidemmän päälle kostu siitä mitään. Hän on siis 56-vuotias nelivuotiaan isä. Ja ehkäpä juuri tämä sen tuorein lapsi on saanu sen tommosiin ajatuksiin. Ettei se enää pysy aina perässä, varsinkaan enää vuosikymmenen päästä.

Tuun vähän surulliseksi, kun ajattelen tätä kummiasiaa. Se vaan tekee tän väistämättömän totuuden liian selkeäksi: aika lailla kaikki ihmiset meidän elämässä tuntuu olevan nyt vaan "käymässä". Tahtoisin lähentyä monenkin ihmisen kanssa enemmän. Ja tutustua moneen uuteen ihmiseen. Mutta oon nyt vaan siinä iässä, että mun ikätoverit touhuaa kans omia hommia eikä taida vakiintua vielä hetkeen. Itsehän olen nyt hyvinkin vakiintunut ihminen. Kihloissa, pian jo äiti ja eilen kirjoteltiin nimiä asunnon kauppakirjoihin, joitten mukaan meillä on nyt oma koti. Oma, pysyvä koti. TÄÄLLÄ.

Mua ei harmita ollenkaan se, etten ite sinkoa maailmalle. Tää on kaikkea, mitä nyt haluan. Mun haaveethan toteutuu. Mies ja lapsi. Perhe. Olis vaan mahtavaa, jos voisin olla varma muustakin kun meistä. Jos olis ystäviä, joitten kans jakaa näitä ihania asioita ilman, että täytys murehtia, että pian on eessä heiheit ja pidemmän päälle yhteys sammuu.

Jos tätä lukee muut äiti-ihmiset niin kertokaahan mielellään teidän kokemuksia ja ajatuksia. Voidaan märistä yhdessä. :D En nyt sentään taida ruveta vollottamaan näin selvien asioiden takia, mutta kyllähän te ihmiset ymmärrätte, mitä tällä haen takaa.

Sokerilapsi

Asiaa olisi taas niin monesta aiheesta, että! Koitan kuitenkin sisällyttää yhden pääteeman per postaus, ettei näistä tule taas jotain maratoonipostauksia, joiden lukeminen alkaa tuntua työläältä..

Loogisimmalta tuntuu nyt kertoa eilisestä neuvolasta. Purnausta luvassa taas, joo. Mutta aloitetaan siitä positiivisesta jutusta: mun oma th oli kipeänä, joten siellä odotteliki ihan mukavan olonen sijainen, joka sai kun saikin otettua multa hemoglobiinin. Se oli noussu! Kahella. Ei paljon, mutta ylöspäin seki.

Jotenki ärsyttää ku kaikki on silleen, että ootappa ku sullaki tulee ne vaivat sitte ja sitte. Esim. "Kyllä se lisärauta on kohta sunki arkea.", "Lyllerrät kohta hirveissä kivuissa.", "Se verenpaine nousee sullaki varmaan sitte loppuvaiheessa, se on niin yleistä." En ihan hiffaa, että miksen saa olla ihan terve oma itteni. Kaikki hoitohenkilökunta tuntuu haluavan stressata tätä mun raskautta ja yrittää tartuttaa sen muhunki. Niinku ne kasvukontrollit. Ne oli ihan turhia, mutta jouduin maksamaan useasta käynnistä äitipolille ja lopulta ne vaan totes, että kyllä siellä taitaa kaikki olla ihan hyvin.

Samoin nyt eilen neuvolassa lapsi oliki kasvanu kuulemma nopeasti ja nyt ne osottelee jo sormella ja puhuu jostain sokerilapsesta. Höpöhöpö. Meiän punkki on koko ajan menny keskikäyrällä ja nyt ku se oliki sujahtanu kahessa viikossa keski- ja yläkäyrän väliin ni siitäki pitäs osata huolestua. Ei ne vauvat kasva tasasta tahtia! Ei siinä oo mun mielestä mitään huolestuttavaa, jos neki ottaa kasvupyrähyksiä ja joskus taas kasvaa hitaammin. Sillon ne varmaan kehittyy jostaki muusta kohtaa.

Ja uskallan väittää, että jos mulla ois joku raskausajan diabetes niin tietäisin siitä kyllä. Mun syöminen on kaikkea muuta ku riittävää ja säännöllistä niin kyllä mulla jotain oireita olis. Mutta ei oo ollu mitään huonoa vointia, pyörtyilyä, janoa tai muutakaan poikkeavaa. Ja oon ymmärtäny, että ne sokerivauvat kasvaa niin isoiksi nimenomaan siksi, että äiti ei kiinnitä huomiota ruokavalioon vaan vetelee samaan tahtiin herkkuja, eineksiä tms. ja napostelee. Mun välipalat koostuu maustamattomasta jogurtista, porkkanoista, omenoista, sitrushedelmistä, ruisleivästä, näkkäristä, semmosesta - ei sokerista. Ei sokerista edes siinä määrin, että kuluttaisin maustettua jogurttia. Niin en ymmärrä, että miten mun pitäs olla huolissaan tästäki..

En ainakaan jaksais ottaa enää lisää stressitekijöitä tähän syömisasiaan, yritän parantaa siinä niin kovasti jo muutenki. Kuulin nimittäin perhevalmennuksessa, että mun pitäis nostaa mun energiansaantia kolminkertasesti, että voisin edes periaatteellisella tasolla imettää. Ei mun paino laske, vaikken saa tarpeeks ravintoaineita tai energiaa. Se luo aika paljon ristiriitasia fiiliksiä. Koska entäs sitte jos syön enemmän niin nouseeko se? Nyt neuvolassa oli kilolla noussu, ku oon pari viikkoa "skarpannu" ja syöny, varsinki toi isänpäiväviikonloppu Keijon porukoilla oli kyllä taas yhtämittasta ruoka- ja kahvipöydässä istumista.

Bilingual matters

At the very beginning of my pregnancy I was so sure I would teach my kid two languages at home. Specifically, I would teach her English and Keijo Finnish. My only concern was support due to the environment. I wouldn't be (most likely) speaking the language (E) to anyone but my daughter. BTW I'm still just assuming it's a she. :D So I bacame wondering whether she would get confused by me using both F and E. I would use F with Keijo, obviously.

And would I be forcing her to be bilingual causing her to be confused between two languages and not learning either one of them properly, for her early years at least. Would my E be fluent enough? Although there is not just one "correct" E language and it's impossible to state which way of English lang. is more "right" than the other. For instance, can we say British English is better than Indian English based on let's say the prestige although both are native languages to some? And who is it to determine that?

Would my E be versatile or native-like enough? Or should it?

Is it dangerous to teach the child the language if I'm the only influence she's getting? How responsible would that make me (a monster even?) of her "flaws" when it comes to language and misunderstanding? Would she also adopt the same mistakes that I do? And so on..

These are the questions I was left to answer and consider.. And still no progress here! About two weeks ago, I suddenly realized I haven't given much thought to the language issue for months now and my due date is really soon (9.1.)! Time goes by way too quickly for me to comprehend.

The reasoning behind this urge is to be able to give and to give my child something unique. Something that would make her more capable and aware without the work I had to do. Learning languages hasn't ever taken too much effort from me personally but it certainly has widened my perspective and sort of given me a whole new and completely different way of looking at things and structures - life, even. And of course that is something I would love to be able to give my child instead of money or lectures..

Lately, I've come to the conclusion to wait till' the day she's actually born or even beyond and see if it comes naturally. If it doesn't, then I will abandon the idea. NATURALLY. :D It's funny how I'm not able to stress about anything anymore. I've heard similar stories from other pregnant women but I understand it only now that it's my bread and butter as well.

Note: Quite clearly, I'm not a native English speaker! I am taught by mostly TV, my mom and I'm also a victim of the Finnish school system. ;)

Lauantai ja sauna :)

Poistin torstain postauksen syystä, että: ne on enää ihan höpöhöpöjuttuja! Meiän asuntoasiat nimittäin alkaa olla selvillä. :)

Me siis hyväksyttiin se tarjous ja ens viikolle ollaan kaavailtu kaupantekotilaisuutta. Aika luksus on se kämppä meille ja varmasti viihdytään siinä taas jokunen vuosi. Tai tehdäämpä niin, etten kuvaile sen kummemmin: otan teille tänne pari kuvaa siitä sitte jahka ollaan saatu enimmät muuttolaatikot purettua (hallintaoikeus saadaan 23.pv).

Taloustilanne on niin heikko, että pankeista on oikeesti hankala saada lainaa. Tai no ei tietenkään hankala, mutta ehdot on tosi paljon tiukemmat ku esim. vuosi sitten ois ollu (tän tiedän, ku ollaan haastateltu aikasemmin asunnon ostaneita tuttuja ja tutuntuttuja). Nyt suurin osa pankeista vaatii, että täytyy olla 10% asunnon hinnasta omia säästöjä, kovimmillaan pankit tahtoo jopa 17%!

Nyt ollaan Kemissä Keijon porukoilla "talonvahteina" ku ne lähti Ouluun yhen sukulaisen synttäreille. Vietetään täällä oikeestaan n. 1-3 viikonloppua per kuukausi.. :D Juhlitaan tätä asunnonostoa jo vähän etukäteen. Lämpenemässä on nimittäin iltapäiväsauna, kunnon puusauna onki. Ollaan nyt kärsitty jo pari viikkoa saunattomuudesta, onneks kohta on ihan OMA SAUNA. Meiät tuntien se varmaan lämpenee alkuun ainaki joka toinen päivä, toivottavasti vielä lapsen syntymänki jälkeen saatais ees silloin tällöin saunoa ihan kunnolla kahestaanki. Se on niin terapeuttista.

Tällaisissa tunnelmissa nyt. Illalla suunnataan tapaamaan joitain Keijon lapsuuden kavereita. Ainiin! Oon tänään soitellu iskän kanssa: ihan hassua, ku se on niin herkkänä ja ujosti kyselee mahan kasvusta sun muista kuulumisista. :) Hankalalta tuntuu itestäki vastailla, mutta jotenki kiva, että seki jää on nyt murrettu. Aina meillä on kyllä ollu tosi lämpimät ja hyvät välit, mutta ollaan tosi huonoja puhumaan asioista, yleensä soittelenki asioistani äiskälle. Hyviä viikonloppuja!

Hui Hai

Olen tässä nauttinut kahvia ja kuunnellut kaikkea hauskaa musiikkia, jota Keijoa edeltäneenä sinkkuaikanani kuuntelin. En tiedä, kuinka korrektia tällaiset muistelot ovat, mutta minusta se aika oli hienoa aikaa ja tärkeä kasvun paikka. Ja vapautta.

Muistikuvani ovat melkein yhtä jännitäviä ja ilma niissä melkein yhtä kosteaa ja koleaa kuin niissä hetkissä silloin lukion ykkösellä, tai siis pre:llä (pre international baccalaureate). Ihailen sitä minää, joka eli ruisleivällä ja jääkaappikylmillä appelsiineilla kaipaamatta muuta. Sitä nuorta tyttöä, joka kävi joka päivä juoksemassa, ja jos laiskotti niin jumppa tai kuntosalihommat korvasivat juoksulenkin.

Tuo tyttö kulutti vapaa-aikaansa kävelemällä ja tutustumalla itselleen uuteen kaupunkiin. Rahansa hän kulutti lukuisiin latteihin kalpeissa kahviloissa uusien luokkakaveriensa kanssa ja jutteli yömyöhään rakkaan naapurinsa kanssa torkkuen tämän sängyllä.

Viikonloput hän vieraili vanhempiensa luona kulkien tuon 300km aina linja-autoilla tai tuttujen tai tutuntuttujen kyydeillä. Kiitos siitä heille.

Joitain ihan jänniä miesseikkailujakin oli, mutta ei ketään, jolle olisi ollut paikkaa pidemmäksi aikaa. Monet kerrat ystävien kanssa kirottiin ja naurettiin ihmisiä ja ihmissuhteita. Luulin jo itse olevani ihan tunnevammainen, jolla ei ole rakkautta kellekään. Sitten tielle sattui Keijo. Olin vielä seitsemäntoista tuolloin, Keijo 25. Eli meidän juttumme olisi voinut kaatua moneen kertaan tuohon ikään jo ennen ensi tapaamistakin. Iällä ei tosin koskaan ole ollut väliä. Ei se tule esille meidän arjessa millään lailla. Hyvä niin. Hyvä näin.

Nyt on ollut vaikeampaa. Mutta on kyllä pakko lässyttää, että rakastan Keijoa. Tämä ei ole sellaista voikunkaikkionihanaa -avautumista. Päin vastoin. On sellainen fiilis , että rakastan häntä juuri siksi, että nyt käy vähän kipeää ja silti tuntuu siltä, että kyllä tässä eteenpäin porskutellaan. En oikeastaan usko, että erotaan koskaan. Täytynee koputtaa puuta. Mutta en tekisi Keijon kanssa lasta tai edes seurustelisi, jos olisi sellainen olo, että tämä on vain joku vaihde, joka vaihtuu seuraavaan jokusen vuoden päästä.

Uusiksi

Jaahas, perjantaina meillä meni asuntokaupat puihin. Se myyjä siis repi pari laattaa pois, että se kylppäri kuivuis nopeempaa ja siinä samalla se rikko vesieristeen siitä laattojen kohalta ja onnistu tekemään vielä kipsilevyynki pari reikää. Totes, että aika märkäähän siellä oli. Ja vesieristettähän ei voi "paikata" vaan se täytyy tehä sitte kokonaan koko kylppäriin uuestaan kattoon asti. Elikkä nyt sinne tosiaan on pakko tehä kylppäriremontti, vaikka se kylppäri on laitettu uusiksi kaks vuotta sitten. Todellinen pommi oli se, ku vasta nyt se myyjä myönsi, että sen kylppärin on vesieristeistä lähtien tehny ihminen, jolla ei oo vaadittavia sertifikaateja (laissa määritelty). Eli jos oltais vaan sokeina silti haluttu se kämppä ja joskus ois tullu vesivahinko niin vakuutusyhtiö ei todellakaan ois suostunu korvaamaan mitään.

Ei siinä mitään. Ollaan kyllä oltu tosi tarkkoja kaikessa ja kysytty tuosta remontin tekijästä moneen kertaan ja kaikki on vakuutellu meille, että kyseessä on pätevä urakoitsija. Voihan se ollakki pätevä, mutta ilman niitä vaadittuja sertifikaateja se on ihan sama, osaako sen homman tehä vai ei.

No.. Nyt sitte ei muutaku uutta ettimään. Oltiin nimittäin niin loppusuoralla ton kämpän kanssa, että oltiin sinisilmäsesti jo irtisanottu vuokrasopimus niin nyt on tosissaan pakko muuttaa johonki tossa kuun vaihteessa, mieluummin ei vuokralle. Ennemmin maksetaan omaa pois ku heitetään se raha kuukausittain tuuleen. Eihän vuokrarahojaan enää ikinä nää.

Nyt lauantaina käytiin kattomassa yhtä 3h+k kämppää, joka oli fiksattu lattiasta kattoon. Mutta se oli kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa ei oo hissiä. Ei omaa saunaa. Ja jotenki tuli semmoset samanlaiset fibat ku siitä asunnosta, joka melkein jo ostettiin. Joten se hylättiin sitte. Sauna on nyt must-listalla. Ollaan nimittäin kovia saunomaan. :D

Sunnuntaina siinä yheltätoista juotiin "aamukahvia" ja katottiin asuntoja netissä ja kerta sillon oli paljon näyttöjä ni päätettiin käyä kolmessa mieluisimman oloisessa. Kaks oli keskenään samalla alueella, molemmat 3h+k+khh+s rivareita. Vimosen päälle ja laadukkaan olosesti vasta rempattuja. Toiseen ihastuttiinki siinä määrin, että tänään tehdään siitä tarjous, jos vaan papereista ei löy'y mitään kummallista. Saa nähä, kuinka meille käy. Yks ehto tietysti on se, että kaikista tehdyistä remonteista saadaan loppuraportit ennen kaupantekoa ja niissä ei saa olla mitään outoa.

Nooo, mutta sitte lähettiinki extempore sen välittäjän seuraavalle näytölle, ku se mainosti, että tässä meidän nykysellä kadulla on myynnissä semmonen 95-neliöinen 4h+k kerrostaloasunto, josta ei oltu aiemmin kuultukaan. Seki oli ihan fiksu, mutta tuntu jo liian isolta. Se oli pohjakuvaltaan samanlainen ku tää meiän nykynen - paitsi että sen lisäks siinä oli vielä toinen vessa ja kaks makkaria lisää. Siinäkään ei kuitenkaan ollu saunaa, joten se on nyt kans hylätty se ajatus.

Viimenen asunto, jota käytiin kattomassa oli kans aika rauhallisella alueella semmonen ihan erilainen kohde. Semmonen, jossa saattas olla mahollisuus tehä joskus jopa jokunen tonni voittoa, jos sitä laittas ite. Seki oli 3h+k+s ja siinä oli vieläpä asunnonlevynen lasitettu parveke, joka toimis jo melkein yhtenä huoneena lisää kesäsin ainaki. Muuten se oliki just semmonen ku odotettiin, eikä säikähetty sen puutteita, mutta ne molemmat makkarit oli ihan liian pieniä. En liiottele yhtään, mutta ei siihen makkariin mahtus ees meiän sänky. Ja päätettiin, että pienen myyntivoitonkaan toivossa ei olla valmiita luopumaan omasta asumismukavuudesta niin paljon.

Oli muuten hauska näyttö. Nimittäin se välittäjä on mun kans samalta paikkakunnalta kotosin, oikeestaan mun entisen painivalmentajan vanhin poika. Ja sattumalta jokunen viikko takaperin oltiin eksytty porukalla sen polttareille yhteen pikkubaariin (käytin siellä Keijoa, iskää ja iskän kaveria), jossa tämä kyseinen sulhanen oli pukeutuneena supersankariksi ja sitä kannettiin ulos valomerkin tullessa. :D Eli voitte kuvitella, mikä pilke mulla oli eilen silmäkulmassa siellä asunnolla, jota se esitteli.

Edit: Olen muuten suunnitellu jakavani pari kuvaa tästä nykyasunnosta ja jokusen siitä uudesta. Ne tulee kenties siinä muuton paikkeilla. Sikäli mikäli kun saadaan se, josta nyt tarjotaan.

Kuhertelua

Hymähdin itsekseni jo otsikolle, mutta viittaan sillä vain siihen, kuinka näytän viettävän jonkilaista kuherruskuukautta tämän blogini kanssa. Olen aiemmin monesti kirjoittanut tosi harvaan ja nyt tekstejä syntyy ihan päivittäin.

Unohdin mainita eilisestä neuvolastani. Hyvin siellä meni, oikeastaan tosi hyvin. Sydänäänet kaikuivat koko tutkimushuoneessa lujana rummutuksena, lääkärikin kehui tuota vahvaa sykettä. :) Muuten minun tai vauvan tilassa ei ole juuri uutta mainitsemista. Verenpaineet ei ole nousseet edelleenkään, eikä hemoglobiinit laskeneet hälyttävästi: 130:stä 126:een. Oikein hyvä juttu siis. En nimittäin haluaisi syödä mitään rautalisiä, paljon mieluummin varmistan raudansaantini laadukkaalla ruoalla. Paino oli laskenut nyt hiukan. Reilun kilon viime neuvolasta, joka taisi olla kolme viikkoa sitten. Kaikkiaan painan vajaat kolme kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Mielestäni se on ihan ookoo, sillä lapsen painoarvio jokunen viikko sitten oli 1,1kg. Siihen täytyy kuitenkin vielä lisätä kaikki istukat, verenmäärän lisäykset sun muut eli oma massani ei varmaan ole lisääntynyt yhtään.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, kun kuulee ihmisten marinoita siitä, kuinka paino nousi 20kiloa ihan VAAN raskauden takia. Siis huhhuh! Kenen tahansa matikkapäällä voi nopeasti laskea, että oli kyseessä sitten mikä tahansa sokerilapsi, niin ei se paino sen lapsen takia niin paljon VOI nousta. Kyllä siinä on tainnut mammalla vaan syömiset karata käsistä. Ei raskaana olevan tarvitse syödä juuri sen enempää kuin ennenkään, ainoastaan ravintoaineiden suhteen, ei energian.. Se on jotain max. 200 kaloria, mitä kuluttaa enemmän, ja sekin on sitten ihan loppuvaiheessa, jos on tosi iso maha.

Mulla syöminen ei oo lisääntynyt ollenkaan, ehkä ruokahalua on jopa vähemmän kuin ennen. Koitan silti napostella kaikkea fiksua niinkuin BB:tä katsellessa tavoitteena on aina syödä kolme porkkanaa. :D Kuulostaa hassulta, mutta niin se vaan on. Tarvisin koko ajan jonku muistattamaan, että syö nyt hyvä ihminen, tänäänkään en oo syöny vielä yhtään. Se ei oo jees, tiiän sen kyllä. Muttaku ei oo nälkä ja tuntuu hölmöltä syödä "huvikseen". Siks koitanki panostaa aina illallisiin, että saisin ees vähän energiaa. Jäis seki varmaan tekemättä, jos ei olis Keijoa. Esim. eilen syötiin tuorepastaa ja sen kanssa tekasin nopeat parsa-pekonikermasoossit. :D Ei hirveen terveellistä tai fiksua, mutta jotaki sentään.

Hei! Pitää vielä suositella Rainbow hiusnaamiota. Mun kohalla se oli ihan puhdas heräteostos, mutta hyvä sellanen. Se maksaa vajaat kolme euroa eli sopii kenen tahansa budjettiin. Mutta toimii. Teen sen naamion kerran viikossa ja nyt tänään sattu olemaan se päivä viikosta taas. Hiukset tuntuu tosi paksuilta ja vahvoilta, vaikka mulla on ominaisesti ollu aina ohuemmanlaiset hiukset. Hyvää mömmöä. Ainaki mun mielestä ja mä oon tosi laiska ollu aina hiusten suhteen. Mun hiustenlaittorutiini on pesu ja pikainen föönaus. :D En käytä ollenkaan muotoilutuotteita, en oo koskaan oppinu käyttämään tai kaipaamaan semmosia. Mutta paras lämpösuojasuihke, jota oon koskaan kokeillu on Paul Mitchelin. En muista sen nimeä tarkemmin, mutta aika tyyris se on. Muistaakseni jotain around 26 euroa. Se on melko riittosaa kuitenki ja tuoksuu hyvälle. Föönaamisessa säästää reilusti minuutteja sen suihkeen lisäämällä ja se myös toimii kevyenä muotoilutuotteena, jos semmosta ominaisuutta hakee.

Tämmöstä höpöttelyä tällä kertaa. Kirjoittelemisiin. :)