Ristiäisasiaa

Tässä nautiskelen aamukahvia ja fiiliksissä naapureitten iloksi laulelen jo joululauluja. :D Mitkä on teidän lempparijoululauluja? Itse liikutun aina, kun kuulen ne klassikot: Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, Näin sydämeeni joulun teen, noh.. löytyyhän näitä. Tulkoon joulu ja Avaruus (Lumiukko) tuo kans muistoja mieleen. Oon kyllä kova tunteilemaan vaikka missä tilanteissa. Eläydyn monesti hyviin elokuviin niin kovasti, että itken, kun Bambilla menee heikosti yms. :D

Niin, mutta siis tarkotus oli tulla kirjottelemaan tämän tulokkaan ristiäisistä. Ollaan niistä jonkun verran puhuttukin ja tiedetään jo, että halutaan pitää ne Kemissä. Tämä siksi, että tarkoituksena on kutsua vain pieni joukko lähintä sukua: mun ja Keijon vanhemmat ja isovanhemmat ja sisarukset ja niitten perheet ja ne kummit tietenkin. Ne kummit. Ja koska lähintä sukua on tulossa mm. Helsingistä, Kotkasta, Ivalosta, Laukaasta ja niin pois päin niin tuntuu luontevimmalta pitää nuo pippalot lähimpänä Keijon äidin vanhempia, joille matkustaminen on jo fyysisesti tosi raskasta. Koska selväähän on se, että suurin osa porukasta joutuu joka tapauksessa matkustamaan pitkänkin matkan tuon tilaisuuden takia.

Musta alkaa vaan tuntua siltä, ettei taideta keksiä kummeja - edes sitä pakollista kaksikkoa. Ongelmana on se, kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla niin kaikki ystävät etääntyy nopeesti. Yks vahvimpia ehdokkaita, yks Keijon lapsuuden ystävä, muuttaa nyt Kainuuseen töitten perässä. Se siitä sitten. Mun hyvät ystävät koko ajan suunnittelee eteläänpäin muttamista. Ja mun entiset luokkakaverit on nyt valmistunu ja niistä osa on lähteny opiskelujen perässä esim. britteihin, Harvardiin, Aaltoon.. Kauas. You get the point.

Elämä tuntuu vievän ihmisiä poispäin täältä. Niinhän sen kuuluu mennäkin. Lahjakkaita, ihania ihmisiä kaikki. Haluttaisiin kuitenkin meidän lapselle kummeiksi semmosia ihmisiä, jotka nyt ees vaikuttas siltä, että ne ei ois heti lipumassa pois ja jotka näkis sitä lasta, olis sen elämässä ja olis sille turvallisia aikusia. Ainiin, sitten on pari ehdokasta, jotka ei kuulu kirkkoon. Yks, joka heti kieltäyty, koska sillä on nyt viiden lapsen uusioperheskenaario meneillään ja se on jo ihan kypsä ja sitä mieltä, ettei tämmöseen maailmaan pitäs tehä yhtäkään lasta lisää. Yhdelle hyvälle tutulle kans ehdotettiin. Se on mun isän serkkupuoli, kai. Tää sukukuvio ei oo koskaan selvinny mulle, mutta käydään sen luona vähintään viikoittain ja se on aivan mahtava tyyppi. Ollu mun elämässä aina. Mutta se ei suostunu, koska kokee olevansa niin vanha, ettei se lapsi kuulemma pidemmän päälle kostu siitä mitään. Hän on siis 56-vuotias nelivuotiaan isä. Ja ehkäpä juuri tämä sen tuorein lapsi on saanu sen tommosiin ajatuksiin. Ettei se enää pysy aina perässä, varsinkaan enää vuosikymmenen päästä.

Tuun vähän surulliseksi, kun ajattelen tätä kummiasiaa. Se vaan tekee tän väistämättömän totuuden liian selkeäksi: aika lailla kaikki ihmiset meidän elämässä tuntuu olevan nyt vaan "käymässä". Tahtoisin lähentyä monenkin ihmisen kanssa enemmän. Ja tutustua moneen uuteen ihmiseen. Mutta oon nyt vaan siinä iässä, että mun ikätoverit touhuaa kans omia hommia eikä taida vakiintua vielä hetkeen. Itsehän olen nyt hyvinkin vakiintunut ihminen. Kihloissa, pian jo äiti ja eilen kirjoteltiin nimiä asunnon kauppakirjoihin, joitten mukaan meillä on nyt oma koti. Oma, pysyvä koti. TÄÄLLÄ.

Mua ei harmita ollenkaan se, etten ite sinkoa maailmalle. Tää on kaikkea, mitä nyt haluan. Mun haaveethan toteutuu. Mies ja lapsi. Perhe. Olis vaan mahtavaa, jos voisin olla varma muustakin kun meistä. Jos olis ystäviä, joitten kans jakaa näitä ihania asioita ilman, että täytys murehtia, että pian on eessä heiheit ja pidemmän päälle yhteys sammuu.

Jos tätä lukee muut äiti-ihmiset niin kertokaahan mielellään teidän kokemuksia ja ajatuksia. Voidaan märistä yhdessä. :D En nyt sentään taida ruveta vollottamaan näin selvien asioiden takia, mutta kyllähän te ihmiset ymmärrätte, mitä tällä haen takaa.