Viime yö tosin meni hereillä keikkuessa. Päätin aamulla, etten vietä päivää nukkumalla vaan yritän nyt oikeesti kääntää tän unirytmin. Poimintoina kuluneesta päivästä on kyllä mainittava, että söin lounasta! Herrajumala! Tajusin siinä ku mussuttelin salaattia, raejuustoa ja näkkäriä puolilta päivin, että siitä on jo pari kuukautta ku oon viimeks lounasta syöny.

Ja sain soitettua mun uuteen neuvolaan ja varattua seuraavat kaks aikaa. Suositeltavaahan ois, että kävis sen saman tädin luona koko raskauden ajan ja sen jälkeenkin sitte taaperon kanssa. Mä en vaan jaksa mun th:ta. Se on just semmonen ihminen, jonka kanssa ei todellakaan halua puhua mistään eikä se koskaan multa mitään kyselekään. Hyvä, että ees peruskohteliaisuudesta kuulumiset noin joka toisella käynnillä. Mulla harmittaa suuresti, etten oo saanu aiemmin sanottua sille, että haluun vaihtaa ihmistä, mutta nyt mun ei onneks tarvi. Kaikkien sijaisten ja lääkärien kanssa oon kyllä tullu toimeen ja niillä kerroilla oonki aina miettiny, että voisko tää todella olla näinki mukavaa tää neuvolassa käyminen, ei pelkkää kellon kyttäämistä, että joko saa lähteä pliis. Ja se mun th on niin epäammattimainen, että se on ainoa, joka multa ei onnistu ottamaan edes hemoglobiinia.

Joo, se siitä. Reippailin tosiaan siihen asti, että Keijo tuli töistä. Just ennenku se tuli kotiin ni vetäydyin sänkyyn täyttämään sudokuita. Alko luomi luppasta siihen malliin, että ihme että sain sinniteltyä. Mutta heti ku Keijo lähti koiran kans ulos ja ovi kävi niin nukahin. Tää tapahtu joskus siinä neljän maissa ja heräsin lopulta joskus varttia vaille kaheksan. Paras herätys ikinä! Keijo oli nimittäin keittäny munia ja tehny pinaattikeittoa. Se oli lapsuudessa yks mun lempiruokia. Aina, jos oli semmonen tilanne, että äiskä ei viittiny tehä kunnon kotiruokaa ja se kysy, mitä halutaan syyä niin vastaus oli aina sama: mulle pinaattikeittoa ja pikkusiskolle maksalaatikkoa. :D

Mutta näköjään taas tuo kello kiiruhtaa yöhön niin lähen nukkumaan.