Uudenlaista itsekkyyttä

Tällaisen kuvan jaoin tuossa päivä pari sitten facebookissa järkyttääkseni tuttavia ja nyt ajattelin, että sehän sopii tänne myös pullukkatransformaation päivitykseksi. Siitä kukin saa vetää omat johtopäätökset homman kehityksestä. Tässä vaiheessa kiloissa ollaan hoikuttu -18kg. Tai jotain sinnepäin. En oo nyt pariin viikkoon vaivautunu vaa'alle, mutta mitä väliä. Kyllä sitä omaa oloa tunnustelemalla tietää onko paino noussu. Ja maalaisjärjellä. 

Tän kuvan taustalla on aidosti syvempiä ajatuksia. Facebookissa kaikki ilmeisesti tulkitsi tän itsensä morkkaamisena, mutta en vaivautunu puuttumaan. Kukin tulkitkoon tavallaan.

Asento ei oo tommonen pelkän provosoinnin nimissä vaan maha on keskiössä syystä, että.. Tattadadadadadaa. En oo raskaana.

Mutta maanantaina mun harhainen mieli todella luuli niin. Kävin labrassa asti tekemässä testin, joka oli negatiivinen. Niitten muutaman tunnin epävarmuuden ajan kuitenki ehti mielessä pyöriä kaikenlaista.

Keijon kanssa halutaan vielä joskus 1-2 lasta lisää, mutta ei vielä ainakaan pariin vuoteen. Sain just töitä ja syksyllä haluan AMK:iin tai yliopistoon, en vieläkään tiedä. Mutta sen tiedän, että mun pää ei kestä jäädä taas mammalomalle. Oon liian sosiaalinen ihminen makaamaan yksin kotona vuosikausia.

Ollaan Keijon kans puhuttu myös siitä, ettei tehdä aborttia. Ei olla kumpikaan abortinvastaisia, mutta semmoset tyhjänpäiväset hälläväliä-abortit on mun mielestä väärin. Vastuu omasta seksuaalikäyttäytymisestään pitää aikusen ihmisen pystyä kantamaan. Eri asia, jos ei oikeesti pysty eikä halua tai lapsen hankkiminen olis uhka terveydelle tms..

Meillä tilanne ei kuitenkaan oo sellanen. Ja vaikka se toimenpide ei hetkauttaskaan tapahtumahetkellä niin kuka tietää - se voi alkaa oireilemaan kummalla tahansa vaikka 15vuoden päästä. Se voi myös hiertää parisuhdetta. Enemmin tai myöhemmin. Jos päättää päätyä aborttiin niin nuo mahdollisuudet on pystyttävä hyväksymään. Me ei pystytä.

Ei haluta ahistua tommosesta asiasta nyt tai myöhemminkään, jos se kerta on oma valinta. Ollaan molemmat niin yksilöinä kuin kumppaneinakin pärjätty tästä vauvavuodesta niin hyvin pahemmin sekoilematta, että ei haluta alkaa päättämään just nyt uuden pienen ihmisen elämästä. Pidettäisiin se kuitenkin, mutta ei se haluttu olis. Ei tällä ajanhetkellä.

Mulle henkilökohtasesti kaikkein järisyttävin pelko olis taas luopua omasta kehostani, luovuttaa se jonkin sellaisen käsiin, jota en itse pysty hallitsemaan. Just nyt ku oon alkanu saada kehoani johonki kuosiin, tehny sen eteen jok' ikinen päivä töitä. Murenisin, jos se alkais heti alusta ja joutusin jännittämään, että miten se uus raskaus runnois mun kehoa. Voin sanoa, että ensimmäinen ei ollu mulle armelias.

Haluan olla itsekäs nyt. Niinku muutkin mun ikäset, jotka huolehtii ittestään. Oon hyvä äiti Lilianille ja siihen pyrin jatkossakin, mutta nyt on mun aika kehittää itteäni ja hankkia koulutus, päästä töihin, alkaa asuntosäästäjäksi ja niin poispäin. Normaaleja asioita, joita voin nyt tavotella ilman huolta biologisen kellon tikityksestä.

Se on mun mielestä terveimmän muotoista itsekkyyttä. Ja myös rakkautta seuraavaa lasta kohtaan. Haluan kyetä nauttimaan myös toisen lapsen vauva-ajasta, sitten kun ollaan henkisesti ja muutenkin valmiita ottamaan se vastaan.