Uudenlaisia haaveita

En ole enää työtön kotiäiti, jee! Tiistaina sain työtarjouksen juuri siihen paikkaan matkailualalle, johon eniten halusinkin ja töitä riittää ainakin koko talveksi, jopa huhtikuun lopulle. Käytännössä marraskuun kaikki viikonloput on koulutusta ja heti vikan koulutuspäivän jälkeen 25. päivä alkaa oikeat hommat.

Tänään sitten virallisesti hyväksyin paikan ja palkanki sain juuri siihen, mihin toivoin. Ja kyseiseen työhön kuuluu paljon pyhäpäivinä työskentelyä, joten tuplapalkkapäivät tervetuloa. Saatan joutua luopumaan joulun vietosta, mutta se ei mua haittaa ollenkaan. Juhlikoon ne, jotka sitä pitää itelleen tärkeänä. Keijo ja Liliankin voi hyvin reissata jouluksi Keijon porukoitten luokse, jos siltä tuntuu.

Mutta aiheeseen! Tuntuu hyvältä vihdoin päästä töihin ja "ihmisten ilmoille". Toki tuntuu kurjalta laittaa Lilian hoitoon, koska onhan se liian pieni vielä. Tosiasiassa mä kuitenki ite vaan pikkuhiljaa höperöidyn ja kohta varmaan masennun, jos jään vielä kotiin, koska oon luonteeltani niin ylisosiaalinen. Uskon, että mun uus työ tekee arjesta tietyllä tavalla rankempaa, toisella tavalla antoisampaa. Luulen, että saan ihmisten kanssa tekemisestä enemmän voimaa omaankin arkeen ja miksei parisuhteeseenkin.

Nyt viikon sisällä tulevaisuus ja pitkän tähtäimen toiveet on myös selkiytyny. Tuntuu hyvältä, kun halutaan Keijon kanssa samoja asioita myös pidemmällä aikavälillä, eikä vaan "tässä hetkessä". Tiedetään nyt, ettei meiän elämä jatku mun opintojen jälkeen enää tässä kaupungissa vaan suunta on selvillä.

Enemmän kun koskaan haluan suorittaa kansainvälisen tradenomin tutkinnon ja päästä tavottelemaan niitä muita haaveita.

Itse koen tilanteeni sellaisena, että oon tavottanu jo sellaset haaveet, mitä monet lykkää reilusti yli kolmekymppisiksi: mulla on ihana mies ja lapsi ja kaunis koti. Joskus tahdon vielä naimisiin ja sen jälkeen toisen ja kenties kolmannenkin mukulan, mutta sitä ennen haluan asuntosäästäjäksi ja pari muutakin asiaa.

Eli voin stressittömästi tavotella niitä pinnallisia asioita siinä missä muutkin mun ikäset, paitsi että mun biologinen kello ei tikitä. Ja jossain määrin raskauden ja synnytyksen myötä uskon tuntevani kehoani paremmin. Tiedän mihin se pystyy, mitä se jaksaa, mihin se kantaa. Monenlaista se on joka tapauksessa kestäny.

Aiheeseen liittyen Birdyä. Tämä kappale on semmonen, että eka kertaa sen kuullessani tuli itku. Se tuntuu kertovan ihan niinku mun suulla mun viimeset reilut 5vuotta kestäneestä elämäni pisimmästä parisuhteesta.