Merita

Mielessä on jo pidemmän aikaan pyörinyt eräs hameihminen.. Reilu vuosi sitten oltiin vielä ku paita ja peppu. Jotain alko muuttua sen jälkeen ku alettiin Keijon kanssa seurustella. Tai ehkä jo siinä tapailuvaiheessa. Varmasti mussa on paljon vikaa, koska Keijo asu n.30km:n päässä siitä, missä tämän ihmisen kanssa naapurikkain asuttiin. Tottakai sitten viihdyttiin paremmin Keijon rivarikolmiossa ku mun kerrostaloyksiössä. En kuitenkaan aio syyllistää itteeni siitä, että vietin aikaa paljon Keijon luona. Kuitenki aina ehottelin, että voisin käyä kylässä tai ko.ystävä, kutsukaamme häntä vaikka Meritaksi, tulis mun luo.

Meritalle ei kuitenkaan tunnu oikein millään passaavan. Aina kun ehdotin, että mentäisiin kahville tai ihan mitä millonki, niin oli joku juttu meneillään. Oli vaikeat menkat, henkisesti raastava riita poikaystävän kanssa, väsymystä - ihan mitä vaan! No, sovittiin sit et koitetaan seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla. Ja oharit tuli taas - lähes poikkeuksetta.

Aina harvoin, jos ollaan oikeesti saatu aikaseks ihan tavattua, niin on tuntunu, että juttu on jatkunu siitä, mihin se viimeks jäi. Vaikka se "viimeks" ois ollu joskus muutama kuukaus sitte. Ihmetyttää vaan, että mikä siinä tapaamisessa sitten on vaikeaa.

Meiän tausta on semmonen, että oltiin tosiaan välillä ihan kahestaan. Ei vaan ollu ketään muita. Oli niitä muutamia hyvänpäiväntuttuja ja joitain ammattikoululaisia, jotka ringaili meille aina ku ne ois kaivannu meistä seuraa viihteelle. Kaikki "likapyykki" pestiin kahestaan. Oli rankkojaki asioita, mutta ei mitään, mitä pikkujutustelu ja yhteinen teehetki ei ois saanu käännettyä huumoriksi. Ei ne asiat tietenkään noin vaan ratkennu, mutta helpotusta niistä hetkistä varmasti oli meille molemmille.

Viimeksi eilen/tänään sama toistui. Soitin Meritalle eilen ja hälle ei käyny tapaaminen, mutta sovittiin, että käytäs tänään yhessä kaupungilla vaikka kirppiksillä. Soitin tänään, ku tiesin lukujärjestyksestäni enemmän. Ja ei käyny. Meritapa ehdotti ens viikkoa sen sijaan. Tää on jo niin nähty. Ei me mitään ens viikolla nähä. Tai sitä seuraavalla.

En haluis millään luovuttaa tätä juttua, mikä meillä on. En vaan tiiä, mitä enää tekisin. Tää on vuoden jatkunu tämmösenä, eikä mua voi ainakaan yrittämisenpuutteesta syyttää.. Ehkä nään tässä jotain sellasta, mistä on tullu Meritalle näkymätöntä.

Kuinka sinisilmänen ihminen voikaan olla? Mulla on ihan käytetty olo. TAAS tuntuu siltä, että nyt saa riittää. Ainahan Meritalla menee huonosti, aina on jotain ylitsepääsemätöntä, eikä muitten elämä kiinnosta. Tai oikeastaan omakaan. Ei se ainakaan tähän mennessä mitä ollaan tunnettu, oo yrittänykkää nousta omasta loastaan. :S