Semmoinen on olo just nyt. Ehkä tää on vähän väsynyttä turhaa narinaa nyt, kun kahden vuorokauden unisaldo on noin viis tuntia, mutta siltikin. On kai mulla oikeus tuntea asioita, vaikka ne kumpuais mistä? Ainaki pari viikkoa synnytyksestä vollotin joka toinen päivä ja kuka tahansa voi päätellä, että se johtuu siitä synnytyksen jälkeisestä hormonimylläkästä, mutta kyllä silti saa olla paha mieli.
Nytki on paha mieli. Tai oikeestaan tää alkaa olla jo jotain kestävän laatusta pahaa mieltä. Melkein kolme viikkoa oon jo käyny vaa'alla joka aamu. Se on ollu mun jokapäiväinen ilo ja suru. Ilo on ollu se odottava tunne, ku oon toivonu, että paino ois laskenu edes viitisensataa grammaa. Suru on ollu sitten se tunne, ku oon huomannu, että paino jähöttää juuri siinä, missä sen havaitsin olevan viikko synnytyksen jälkeen. Sillon paino oli laskenu kymmenen kiloa (verrattuna kaks päivää ennen synnytystä neuvolassa mitattuun arvoon) eli monta kiloa vähemmän ku mitä se oli ennen raskautta.
Tuntuu niin turhalta! Oon ihan tosi kateellinen Keijolle, koska se uusi salikorttinsa ja on nyt pari viikkoa käyny vähintään joka toinen päivä. Mullaki himmottais jo hirveesti alkaa treenaamaan, mitä en tietenkään saa tehdä. Päivittäin kyllä jumppailen lantionpohjalihaksia siinä toivossa, että pääsisin pianki juoksemaan ja tekemään vatsoja. Ja nyt parina iltana oon käyny tunnin reippaat lenkit (kävelemässä).
Pakko vaan koittaa ponnistaa tästä tilasta ja yrittää uskoa siihen, että parannusta tulee kyllä. Ja, että vielä tulee se päivä ku saan ite päättää kehostani. Nyt vaan ahistaa yhtäkkiä enemmän ku aikoihin se, etten saa tehä asioita, jotka aina ennen sai mut tuntemaan itteni ihmiseksi ja jonkin arvoseksi. Kipu on semmonen asia, joka saa mut tuntemaan olevani elossa ja hyvä jossakin.
Enää mua ei uskois edes sen ihmisen varjoksi, joka silloin olin. Haikailen kyllä niin paljon siihen entiseen takas. Mun pää halkeais, jos en joka päivä sais jollain konstilla hyväksyttyä sitä, että tätä elämää kestää vielä pari kuukautta ainaki - sen aikaa ku imetän. Sitte voin alkaa taas hölmöilemään.
Voimahali! Äkkiä se aika menee kun säki pääset huhkimaan. Ymmärrän kyllä kun haluttais tehdä enemmän kun sais, mutta kohta saa tehdä niin paljon kuin jaksaa. Voit lohduttautua, että päivät lämpenee ja voi tehdä piiitkiä vaunulenkkejä :) Minä tein viime keväänä 1,5-3 tunnin vaunulenkkejä, silloin kun Sami oli töissä. Oli ihanaa, kun päivät piteni ja aurinko alkoi lämmittämään :)
VastaaPoista