Synnytysasiaa

Täytyy jakaa tällainen pikkujuttu täällä blogimaailmassakin. Kävi nimittäin semmonen juttu, että perjantaina kirjottelin tänne viimeks materiaalia (jonka vasta nyt huomasin jääneen pelkäksi luonnokseksi) siitä, miten oltiin lähössä kaupungille ostamaan vielä viime hetken lahjoja ja vauvan vikoja tärkeimpiä tavaroita. Empä ehtiny hirveen pitkälle: nousin sohvalta aikeissa hommautua Keijon kanssa keskustaan ja mulla valahti lapsivedet. Tuolloin kello oli neljä iltapäivällä.

Tiesin kyllä heti, mistä oli kysymys ja olin vähän aikaa ihan hirveässä stressissä ja kauhistunu siitä, että se ei sopinu mun sen illan suunnitelmiin ollenkaan. :D Keijo lähti sitte heti viemään koiran hoitoon kasvattajalle ja käymään kaupassa ja tekemään ruokaa. Soitin synnärille ja ne neuvo tulla viimeistään iltayheksältä, vaikkei vielä siihen mennessä supisteliskaan kunnolla.

Kello oli kahdeksan illalla, kun meidät vietiin synnytyssaliin ja siinä vaiheessa mun supistukset alko olla jo aika kipeitä. Lääkäri totes mun olevan kahdelle sormelle auki. En tienny vielä, minkälaista kivunlievitystä ottaisin, joten menin suihkuun noin puoleksi tunniksi. Mulle siitä oli jonkun verran apua siinä vaiheessa, kun mulla ne poltot tuntu sekä selässä että mahassa - mahapuolella pahempina tosin.

21.15 lääkäri tuli ja laitto mulle kohdunkaulan puudutuksen. Mulla vieläki huvittaa se, että menin ekana ottamaan puudutuksen, vaikka ajattelin tekeväni juuri toisin. Olin kokeillu ottaa yhet henkoset ilokaasua siihen mennessä ja totesin heti, että se ei oo mun juttu, mutta että tahdon silti edes jotain helpotusta. Kohdunkaulan puudutukseen päädyttiin siksi, että sen kesto on vaan noin puoltoista tuntia, se laitetaan suoraan lihakseen, vaikutus alkaa heti, mutta enimmäkseen siksi, että sitä se kätilö mulle eniten suositteli ja olin valmis mihin vaan sillä hetkellä. :D Samalla mun todettiin olevan 4-5cm auki.

Tuo puudutus oli paras päätös, jonka oisin voinu tehä itelleni. Olin sitä mieltä silloin ja oon sitä mieltä edelleen. Se nimittäin alko auttamaan saman tien. Ei se vieny kaikkia kipuja pois ja loppua kohden huomas, miten sen vaikutus alko hiipua, mutta mikä tahansa muu ois ollu mun mielestä ylimitotettua kivunlievitystä, koska en halunnu alunperinkään maata siellä tunnottomana. Ne neulat ei tuntunu yhtään, vaikka pelkäsinki siinä tilanteessa. Sitä ainetta siis pistetään kaks kertaa viis milliä yks kummallekin puolelle kohdunkaulaa.

Noh, köllin siinä pedillä sitte oikein tyytyväisenä ja puoli yhentoista maissa menin takas suihkuun, koska se tuntu houkuttelevalta ja mulla paleli. Salaa haaveilin saunastaki siinä vaiheessa. :D Suihkussa alko tulla niin voimakas tarve ponnistaa, että ihan ällistyin. Katoin sitä oloa kaksien supistusten ajan (joita tuli siinä vaiheessa 3-5 minuutin välein) ja laitoin Keijon sitte soittamaan kelloa ilmottaen, että meiän vauva taitaa ehtiä syntyä maailmanlopun päivänä. Kätilö tuli ja yllätyttiin kaikki, että olinki jo täysin auennu.

Viittä vaille ykstoista alko virallisesti ponnistusvaihe, joka kesti kolme varttia. Mun supistukset alko esiintyä harvemmin (viiden minuutin välein), joten mulle annettiin yhteensä kahteen kertaan supistuksia vahventavia auttamaan mua siinä urakassa. Osasin kyllä heti ponnistaa kuulemma oikein, mutta tiiän itekki, että olisin puskenu tuon tuhisijan paljon nopeammin ulos, mutta mulla pelotti se hetki, ku se lapsi oikeasti tulis ulos asti. Siihen mennessä se oli helppo homma ja lapsi oli jo aiemmin siirtyny hyvin tosi alas, mikä autto kans. Tietyssä määrin tahallaan en ponnistanu niin kovasti ku oisin pystyny juuriki sen takia, että jännitti, että mitäs sitten ku se lapsi onki siinä ja kaikki on ohi. Halusin fiilistellä sitä synnytystä pidempään ja mun mielestä oli epäreilua, että pääsisin niin vähällä. :D

Kello 23.37 meille syntyikin täydellisen terve tyttö. Mitoiltaan 3090g ja 50cm. Saatiin täydet Apgarpisteet. Olin aivan hämmentyny siitä, miten kaunis ja valmis lapsi sieltä tuli. Ei edes yhtään punainen tai sininen tai mitään. Aivan ihmisen näkönen ja maailman kaunein olento. Tuijoteltiin sitä siinä liikuttuneina jälkeisvaiheen mennessä ohi lähes huomaamatta. Siinä kesti 13 minuuttia ja ainoastaan istukan syntyminen tuntu mun mielestä todella pahalta.

Repesin kahdesta kohtaa ja mun kauhuksi mut oli tietenki heti ommeltava. Sain kyllä puudutuksen, mutta se ei ehtiny vaikuttaa vaan tunsin jokasen pienenki neulan liikkeen ja ompeleen vedon. En varmaan olis pystyny siihen millään, jos Keijo ja Lahja (kuten Keijon äiti vauvaa kutsuu) ei olis ollu siinä vieressä. Ei sillä ollu mitään väliä, jos se nyt vähän sattuki, mutta se haittas, että se tunto tarkotti sitä, että tunsin sen neulan lävistykset ja liikkeet.

Kaikkiaan tuntuu, että pääsin tosi vähällä. Synnytys kesti yhteensä 6h 50min eli tosi vähän ensisynnyttäjäksi. Odotinki tämmöstä helppoa ja oikeastaan rentoakin synnytystä, mutta lähinnä mut yllätti se, miten mukavaa hommaa se loppujen lopuksi olikaan. Tuo synnytyksen kesto lasketaan muuten mun kohalla kello viideltä alkaneeksi eli sillon ku ne supistukset alko (just in case joku tarkkasilmänen ihmettelee). Oon ihan tosissani sitä  mieltä, että synnyttäsin mielelläni vaikka heti uudestaan, jos se tosiaan on tommosta. En voi vieläkään uskoa, että se ei ollu ollenkaan ankeaa hommaa ja että sattu kohalle vielä niin mukava lääkäri ja kätilöki. Kirjottelen tässä vielä osastoajasta ja meiän ekoista päivistä ja ekoista kotihetkistäki jahka ehin. Nyt aion nauttia siitä, että Keijo ja Lahja nukkuu ja mulla on nenän eessä kuppi kahvia ja ulkona on ihanan hämärää.

Täysaikaisia ollaan!

Nyt (keskiviikkona) tuli täyteen 37 viikkoa täyteen. Tietyllä tapaa tuntu juhlalliselta saavuttaa tää rajapyykki, mutta ei silti jännittäny synnytysasiat ollenkaan ku lähin aamulla vikaan lääkärineuvolaan. Siis siinä mielessä jännittäny, että ei tuntunu yhtään, että synnytys ois jo ovella. Siks tää tuntuuki niin hullulta, että vauveli saa tulla millon vaan se niin päättää.

Lääkäri sitte tutki mua siinä ja totes, että lantio on sopusuhtanen, mitä olin osannu odottaakin. MUTTA! Kohdunsuu oli jo alkanu pehmetä ja lyhentyny kolmesta sentistä kahteen ja sen lisäks kohdun ulkosuu on kaks senttiä auki. Ei kokonaan auki, vaan juurikin se ulkosuu. Tää oli se uutinen, joka sai mut jännitämään jo hyvällä tavalla ku lääkäri sano, että any day now. Sais mun puolesta mennä ens vuoden puolelle.

Painoarvio on 3,1kg, oikein hyvä siis. Tietenki tuo on aina painosanalla arvio. Kurkattiin kans jalkojen väliin. :D Tytöltä se näyttäs edelleen.

Äiskäki on ihanan innoissaan tästä tulokkaasta. Se tunnusti tänään hypettävänsä asiakkailleensakki, että se on ihan kohta mummo. :) Ja niitten toimitusjohtajaki oli luvannu jo äiskän lähteä tänne sitte heti ku lapsi tulee. Jotenki hassua, vähän niinku sillä ois joku isoäitiysloma. :D Oon itekki tuntenu sen niitten tj:n ihan ala-astelaisesta termiitistä asti ni seki ehkä vaikuttaa, että ne on hyviä kavereita keskenään ja äiskän työnkuva on sellanen, että pienillä käytännön järjestelyillä sen on mahdollista tehä pari päivää etänäki.

Nooh, kuhan nyt joulun pysyisin yhtenä kappaleena..

Järkytys

Keijo ilmotti eilen illalla puhelimessa pyytäneensä yhtä tuttua pariskuntaa kummeiksi. Morjens. Mä luulin, että meille oli väliä, ketkä meiän lapselle tulee kummeiksi. Ihan tosi aitoja ja hyviä ihmisiä ne on (tai en kyllä tunne sitä naista yhtään) ja niistä varmasti on siihen hommaan. En vaan ymmärrä, miten Keijo oli niitä niin spontaanisti pyytäny. Me puhutaan aina kaikesta ensin keskenämme. Tuntuu jotenki uskomattomalta ja loukkaavalta, että se mies voi mennä ja kapinoida meidän suhteen intiimeimpiä asioita vastaan tolla lailla. Meille molemmille puheyhteys ja jakaminen on ollu aina jotain tosi erityistä ja meillä on tosi syvä luottamus toisiimme. Tuntuu ihan halolla päähän lyödyltä.

Eihän näitä asioita koskaan ääneen sanota ja säännöiksi määritellä, mutta kyllä pidemmissä parisuhteissa molemmat osapuolet tietää, miten se dynamiikka niillä pyörii ja miten asioitten kanssa menetellään.

Tosi ristiriitaset fiilikset jäi siitä puhelusta. En kommentoinu asiaa vielä mitenkään, koska mun mielestä asiat puhutaan kasvokkain. Keijo on kyllä viestitelly pitkin päivää siitä, miten innoissaan se on tulossa kotia enkä itekään haluis tehä tästä illasta millään lailla negatiivista moittimalla toista. Hohhoijjaa ja hyvät illan jatkot.

Hiljasta

Sitä on vaikka muille jakaa. Tätä ei nyt pidä käsittää negatiivisesti. Tän viikonlopun teema on nyt sellanen, että Keijo on Sallassa, koska niillä on työporukan pikkujoulut. Tää on niillä jo oikea traditio, että ne vuokraa mökin koko wlopuksi. Eipä siinä mitään, olen sitten ittekseni. Jääkaapistaki voi päätellä, että oon ostanu sen täyteen vaan mun ruokia, ku kerta ittekseni oon: 1kg porkkanoita, 2kg klementiinejä, 1,5kg lanttua, paketti kananmunia, maustamatonta jogurttia ja ruisleipää ja näkkäriä. :D En mä nyt todellakaan kaikkea jaksa parissa päivässä syödä, mutta tuntuu vaan fiksummalta kantaa kaupasta enemmän kerralla, ettei joka päivä tarvi käyä parin hassun hedelmän takia.

Tää iltaki jotenki hujahti, niinku koko viikko. Aika on vaan kadonnu johonki, enkä oo ollu tän bloginkaan kanssa siksi aktiivinen. Tällä viikolla alotin aikuislukiossa uuden kurssin (ihan mun olonen äikän kurssi, jossa luetaan paljon runoja), tapasin mun oman terveydenhoitajan neuvolassa (joka oli ihan tosi mukavan olonen tyyppi, kerranki näinpäin kääntyny tämä minun tuuri) ja sen semmosta. Oon pyöriny kirjastollaki ihmettelemässä uutta näyttelyä ja lainannu uuden läjän kirjoja. Nyt eilen illalla alotin semmosen näytelmän kun Anomalia (Laura Gustafssonin taiteellinen opinnäytetyö Teatterikorkeakouluun, painettu v.2012). Se on melko uus ja moderni näytelmä. Kerron siitä lisää jahka osaan siitä jotain viisasta sanoa. :D

Jos jollain on semmonen olo, että ei oo tullu luettua näytelmiä ja kenties kiinnostais sivistää itseään sillä saralla ni voisin suositella Minna Canthin Työmiehen vaimoa ja Bertolt Brechtin Setsuanian hyvää ihmistä. Molemmat edellämainituista on jo hiukan vanhempia, mutta kuitenkin moderneja teoksia ja tosi ohuita opuksia. Niiden pituuden puolesta ne sopiiki hyvin ihan normaalille työssä- tai opinnoissa käyvälle ihmiselle, ite luin molemmat yhen ja saman junamatkan aikana sillon joskus aikoinaan. Ja yks huippuhyvä, mutta paksumpi kotimainen näytelmä, joka kannattaa lukea jos vaan näytelmistä tykkää on Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset. Se on ensimmäinen osa Niskavuoren tarina -nimisestä kokoelmasta ja kertoo aika hienoja asioita meistä suomalaisista. Hyvin sivistävää kamaa siis koitan teille ihmisille tyrkyttää.. :D

Tää ilta on toistaseks menny hyvinki maallisten asioitten parissa. Imuroin ja luutusin lattioita, pyykkäsin, kävin lieden läpi jollain myrkyllä, tiskasin parin päivän kattilat ja pannut, tein lumityöt, vaihdoin meille lakanat ja järjestelin vähän. Ei täällä silleen likasta oo oikeestaan koskaan. Tulee siivottua aika tiuhaan ku on tummat kiiltävät laatat lattioissa ja ne ei anna anteeks vaan ilmiantaa jokasen "töhnän". Silleen ihan kivaki totutella siivoamaan tiuhempaan ku kohta täällä joku hassuttelija opettelee ryömimään.. Nyt keskiviikkona tuli muuten täyteen 36 raskausviikkoa! Herranen aika. Juuri muuta ei meinaa suusta päästä ku asiaa oikeesti ajattelee. Se meinaa sitä, että parin päivän päästä tää raskaus on täysaikanen ja vauveli saattaa syntyä jo pianki, ihan millon vaan oikeestaan. Tuntuu tosi absurdilta, koska ei tunnu yhtään niin "kypsältä". :D

Väsy

Siitä on tämä maanantaipäivä tehty.

Nukuin ansioikkaan reippaasti johonki melkein kymmeneen asti ja lähin sitte kattomaan leikkauksesta toipuvaa kaveria sairaalalle. Siellä vierähti pari tuntia. Sen jälkeen ehin kotona juuri ja juuri syödä ennenku Keijo ilmotti, että tänään menee töissä myöhään. Päätin, että viisaampi käyä kaupassa yksin vielä ku auto on lämmin, ettei tarvi illalla jännittää ehitäänkö yleensä ruokaostoksille.

Tämmöstä tää arki välillä on, mutta onneks tosi harvoin. Keijo tekee välillä keikkaluontosena tuota työtään ja palkanmaksu jatkuu pahimmillaan iltakymmeneen ja ne asiakkaat mieluummin teettää Keijolla hommat loppuun samana päivänä. Meiän suhteen aikana ei oo käyny ku kahesti aiemmin silleen, että Keijolla ois sen takia venähtäny ysiinki asti, mutta joskus Keijon sinkkuaikoina se oli joutunu jopa jäämään kerran vieraalle paikkakunnalle yöksi.

Noh, minkäs teet. Asunnollisen on tehtävä tunnollisesti töitä. Mä täällä oottelen ja koitin vähän siivoilla keittiötä ja pyöräytin tiski- ja pyykkikoneet käyntiin. Hyvin arkista eloa. Tänään on vaan niin vetämätön olo, että taian lähteä sänkyyn lueskelemaan ja ehkä jopa nopeasti nukahtamaan. Kenties illalla reipastun saunan ja illallisen toivossa ja tuun tarkemmin kertomaan meiän viikonloppureissusta.

Semmosta possua

Löysin jotain hyvää possua! Se oli muistaakseni jotain viljapossua. Maustamattomia "lastuja", lastuiksi niitä taidettiin pakkauksessaki herjata.

Tuli tosi hyviä ihan vahingossa. Silppusin valkosipulia jota hiroin suolan ja hunajan ohessa niihin lastuihin ennen paistoa.

Sitte pilkoin vielä yhen sipulin (kuutioiksi) ja yhen punasen paprikan (suikaleiksi), jotka lisäsin siihen pannulle jahka se possu oli kypsää. Maustoin suolalla ja pippurilla. Sitte ku vihannekset oli kuullottunu nätisti ni lisäsin noin desin kermaa ja puol pakettia maustettua tuorejuustoa ja hunajaa. Ja lisäsin pippuria.

Tuli tosi hyvää. Ja niinku voi päätellä ni heitin siinä tekohetkellä tuon maustamisen hatusta. Harmi, ettei ollu siirappia ja balsamicoa. Ne varmasti kävis kanssa hyvin possun kylkeen.

Täytyy aina vähän soveltaa ja kokeilla, koska a) en syö kanaa, joten arkisia lihavaihtoehtoja ei oo monta ja b) valmiiksi marinoidut on aina heikompilaatusta lihaa ja ne marinaadit monesti tosi teollisen makusia. Aika usein ostetaan possun ulkofileetä esim. 600g pätkä ja putsaan sen ite ja leikkaan suikaleiksi tai pihveiksi. Sillä lailla saa sitä "takuumureaa". Yks hyvä vinkki on kans ostaa valmiiks leikattuja pihvejä, joista jalostaa ite suikaleita. Ne on yleensä parempaa kamaa ku valmissuikaleet.

Damn, nyt alko tehä mieli papuja...

 

 

 

Avviliis - notsosureaboutthe sijamuoto

Miten meni itsenäisyys päivä? Onko teillä mitään itsenäisyyspäivän perinteitä?

Meillä nimittäin on kotona ollu aina (ainaki niin kauan kun muistan) semmonen perinne, että äiskä on tehny jotain ihan superhyvää ruokaa ja ollaan illallistettu perheen kesken. Siinä on ollu semmosta juhlan tuntua, monesti oon jopa pukeutunu vähän paremmin noille illallisille. :)

Siksi nyt harmittaaki ihan simona, ettei päästy mun porukoille jo eiliseksi! Syynähän tietenki se, että Keijolla on tänään töitä. Tänään sitte tooodella pitkästä aikaa matkustetaan porukoitten luokse ja ompa mulla ollukki ikävä. Viime kerrasta taitaa olla jo kohta kaks kuukautta ja kuka tahansa voi kuvitella, miten paljon tämmönen raskaana oleva kerkeää muuttua siinä ajassa. Mulla ainaki on tullu kaikki maha  nyt aika lailla siinä ajassa.

Mun pikkusiskoki on kuulemma siellä nyt samaan aikaan ja aattelin, että jos reipastun vielä tänään niin tutkailen tarkkaan, mitä kaikkea sille vois lahjottaa. Meillähän on kaikkea paljon niinku pariskunnilla yleensä on ku on muutettu yhteen. Se on kolmatta vuotta amiksessa ja asunu sen ajan asuntolassa erilaisissa soluasunnoissa ni ei sen oo tarvinnu tietenkään hankkia kaikkea. Esim. kodinkoneita niinku mikroa, kahvinkeitintä, imuria...

Rehellisesti sanottuna tietyssä määrin ootan jo, että tää punkki putkahtas, että saisin tehä tiettyjä asioita taas. Mun kohalla ne taitaa olla mahallaan nukkuminen, kelkkailu, laskettelu, hyvän punaviinin nauttiminen, juustojen syöminen.. En voi käsittää, etten saa syödä vielä joulunakaan kittijuustoja niinku vaikkapa brietä. Oon hirveä juustohiiri ja tää on kyllä ottanu lujille.

Toisaalta ollaan joulu Keijon porukoilla tänä vuonna ni enhän mä tiedä yhtään minkälaisia asioita ne syö jouluna, joten eihän kiusauksia välttämättä ees tuu. Sen verran aattelin viiä jotain omaa, että teen puolukkajäädykkeen (josta oon haaveillu jo monta vuotta) ja lanttulaatikon. Lanttulaatikkoonhan kuuluu sinihomejuusto, mutta ei todellakaan korppujauhot eikä se saa olla mitään sosetyyppistäkään.

Tietyissä ruoanlaittoasioissa erotaan Keijon äipän kanssa paljon ja ne on just tämmösiä jauhonkäyttöasioita. Sen mielestä kastiketta ei voi tehä ilman vehnäjauhoja tai lihapullia ilman korppujauhoja ja mä en ymmärrä miks niissä pitäs olla jauhoja alkuunkaan. Mulla nää ruokakäsitykset lähtee omalta äidiltä, joka on karpannu jo vuosikaudet.

Mulla on muuten paljon tommosia ruokahimoja, joille ei oo sijaa mun elämässä. Mun mielestä asioiden haluaminen on ookoo, mutta en tiiä mitä tapahtus, jos antasin itelleni niitä asioita. Just vaikka toi puolukkajäädyke on semmonen, että tykkään siitä varmaan eniten maailmassa, varsinki äiskän tekemänä, mutta en mä sitä silti oo vuosiin syöny. Taaaii no hyvänä esimerkkinä kans täytekakut. Oon nyt varmaan viimeset puol vuotta jo kohta haaveillu semmosesta perinteisestä kermamansikkakakusta, siis ihan tosi oon nähny märkiä uniaki kakuista, mutta en oo silti semmosta söyny. Niin helppoa se on.

Ihan tavallista maanantaita

Laitoin eilen illalla hyvissä ajoin nukkumaan, varmaan joskus yheltätoista ja silti heräsin tänään vasta puol yheltätoista! Mulle ei oo käyny moneen viikkoon näin. Eipä se onneksi haittaa ku ei tarvi mennä tänään mihinkään. Pöhnö olo vaan.

Eilinen oli kyllä yhenlainen.. Heräsin tavallisesti siinä puol seittemältä ja kymmeneksi mulla oli neuvola-aika. Nyt eka kertaa siinä uudessa neuvolassa. Mun oma th on kuulemma vaan osa-aikasesti töissä ni mulla on suunnilleen joka toinen kerta sen sijainen, niin oli eilenkin. Tosi semmonen mukavan ja järkevän olonen ihminen. Meinas mennä yliajallekki ku koitettiin päivitellä vähän tietoja, että ketä tässä ollaan ja miten on menny tähän asti tämän raskauden kanssa ynnä muuta.

Tulin kyllä suorilla kotia ja täällä ootteli sähkömies! Olin tiennykki oottaa sitä ja jättäny sille avaimet jemmaan ja ilmottanu isännöitsijällekki siitä piilosta. Vaan eipä ollu isännöitsijä vastannu sen sähkömiehen puheluihin, onneks se ei ollu joutunu kauaa oottamaan.. Meillä oli siis ongelmana se, että varastolle ei tuu sähköä ja piti vetää kokonaan uus kaapeli sinne täältä sisältä. Tää arki onki vaatinu vähän luovuutta ku ollaan mietitty, miten saahaan autot lämmitettyä. Noh, ei muutaku vauvanhuoneen ikkunan välistä parin sisäkäyttöön tarkotetun jatkoroikan kautta piuhat autoille. Ei vaan paljoa hampaita naurata ku nyt koko viime viikonki oli -14 pakkasta, nyt jo -20! Onneksi se asia tuli kuntoon..

Tosin heti ku se sähkömies lähti niin tajusin, ettei meiän vaatehuoneeseenkaan tuu virtaa! Siellä oli jo valmiina semmonen plafondi katossa, mutta ei olla vieläkään löyetty sille katkasijaa, joten ei ollu käyny mielessäkään että siinä olis jotain outoa. Eilen vaan keksin sitte kokeilla hiustenkuivaajaa vaatehuoneen pistorasiaan.. Taas lähtee soitto isännöitsijälle. :D

Leipasin eilen lisää niitä sämpylöitä, nyt onki pakastin täynnä leipää. Ja pellillisen pikkuleipiä kans. Se oli ihan semmonen perusmurotaikinaohje, jota vähän maustoin. Kuvittelin, että niistä ois tullu semmosia haarukkaleipämäisiä. Ei tullu ei, mutta hyviä kyllä.

Eilen illalla menin aikasin sänkyyn oikeestaan sen takia, että luulin, että alkasin synnyttämään. :D Aattelin, että jos tässä tulee pianki lähtö ni minähän kyllä nukun ensin, jos vaan mahollista. Ei mulla muuta ollu ku supistuksia, eikä ne ees käyny kipeetä, mutta niitä tuli aika tiuhaan. En ruvennu vielä kellottamaan mitään sen tarkemmin, mutta varmaan parin tunnin ajan niitä tuli ainaki kerran varttiin. Järkeilin sitte, että no panic, että jos tämä on sitä niin parasta, mitä voin ittelleni tehä siinä tilanteessa on nukkua. Että enköhän mä herää jos tosiaan synnytän, että kyllä se kipu sitte havahduttaa mut jalkeille. Minut herätti kyllä Keijo siinä ku Avatar loppu telkkarista, ei kipu. Uni autto.

Luulen, että se vaan johtu kaikesta eilisestä touhuamisesta. Muttaku heti jos makaan tai istun pidempiä aikoja ni sattuu selkään ja koko lantion alueeseen hirveesti. Siks sitte eilen täällä leivoin ja tein lumitöitä ja pyykkihommia, mitä vaan mikä piti mut liikkeessä..

Että tällaista..

Sunnuntain ruokakokeiluja

Eli eilen bongasin netistä tämmösen ohjeeen, jota sitten melko raadollisesti noudatin:

http://www.tiesydameen.fi/ruokaohjeet?nimi=Uuniperuna+kinkkut%C3%A4ytteell%C3%A4

Jännitti tuo valmis kinkkusuikale, koska yleensä ne on mun mielestä tosi teollisen makusia, mutta ainaki poutun suikaleet toimi ihan hyvin. Oishan sitä voinu tietenki ostaa kinkkua ja siitä silputa. Pieninhän joka tapauksessa niitä valmissuikaleitakin pienemmäksi. En tiedä kuinka sanomatta selvää se on, mutta kannattaa tehä hyvissä ajoin tuo tahna jääkaappiin, koska se vaan paranee makustuessaan. Mutta vinkkinä sanottakoon sekin, että poutun pakkauksesta tuohon meni vaan puolet eli siitä saa vielä toisenki pikkulisukkeen kahdelle.

Tosi kesäistä kamaa, sopis varmasti tosi hyvin joittenki arkisten grillausten kaveriksi. Arkiruoat muuten yleensä heitän hatusta, mutta mun mielestä tämmösiä kokeiluita on kiva aina sillon tällön tehä. Aina niistä jotain sivistyy ja eipähän sitte kangistu niihin tavallisiin kaavoihinsa.

Tän lisäks leivoin eilen sämpylöitä, joitten ohje löyty Keijon vanhoista köksän vihkosista. Sinkkuaikoinaan Keijo monesti kokkaili esim. pizzapohjansa ite niitten vihkojen pohjalta ja siks ne onki vielä tallessa.

Ohje menee näin ja on tosi simppeli:

Sämpylät n.8kpl

3,5dl vettä
25g hiivaa
1tl suolaa
2rkl öljyä
2dl grahamjauhoja
n.3dl vehnäjauhoja

1.Mittaa vesi kulhoon ja murenna hiiva sekaan.
2. Lisää suola ja öljy.
3. Lisää grahamjauhot puuhaarukalla joukkoon.
4. Alusta vehnäjauhot kädellä (lisää vain vähän kerrallaan)
5.Leivo 8 sämpylää. Kohota puolisen tuntia ja paista 225 asteessa n.15min.

Vaivattomasti tuli tosi hyviä! Koostumus on semmonen tasainen ja pehmonen, ei jää mitään "jauhokönttejä" tms. Ite lisäilin aika paljon enemmän jauhoja siinä toivossa, että taikinasta ois tullu käsiteltävämpää, mutta ei siitä tullu. :D Taikina oli joka tapauksessa pakko taiteilla pellille kahella lusikalla. Kohos kuitenki hyvin.

En tiiä onko toi tavallista toi huono käsiteltävyys sämpylätaikinan kanssa, mutta ei siitä näköjään kannata huolestua. Ite oon tosi noviisi leivän leipojana, mutta tahtoisin kyllä tehä enemmän leipää ite. Tänään aattelin tehä tällä samalla reseptillä tuplamäärän pakkaseen. Löysin tuolta köksän kansion uumenista myös ohrarieskaohjeen, joka oli vielä helpompi ku tämä. Jos totean sen toimivaksi niin jaan sen kyllä teillekki. :)

Marinaarevinsieluniaukitäälläyms

Hei vaan taas.. Meni se perjantai sitten eri lailla, kun suunniteltiin. Tuo uusi paikka, johon meidän oli tarkoitus mennä viihtymään oli niin täynnä, ettei sinne sopinut edes seisomaan sekaan, istumisesta puhumattakaan. Eksyttiin sitten vanhaan tuttuun paikkaan saman kadun varrelle. Me tosin lähdettiin siinä kahen paikkeilla kotiin. Jotenki alko tuntua siltä, ettei nuo baarit ole meikäläisen paikka enää. Tai onhan musta tuntunu siltä jo jonku aikaa eikä olla pitkiin aikoihin missään käytykään, mutta silti. Nytku alkaa tää raskaus olla melko näkyvää niin ahisti pelkästään. Ihmiset tuijotti mua - ei välttämättä pahasti, mutta jotenki se vaan vahvisti mun fiilistä omasta epäviehättävyydestäni.

Tuntu pahalta kattoa kauniita ihmisiä, ku ite haluisin jo kovasti ruveta juoksemaan ja pelaamaan sulkapalloa ja käymään salilla ja jumpassa ja vaikka mitä, mutta en vielä tietenkään voi. Mähän pelasin sulkapalloa ekat pari kuukautta tästä raskaudestaki, mutta sitte neuvolasta tuli semmonen tyrmäävä tuomio, että piti heti lopettaa. Ne pelotteli, että lapsi ei välttämättä kiinnity kunnolla, jos harrastaa semmosia lajeja, joissa on äkkinäisiä liikkeitä. Varmasti aiheestaki. Keijoaki on pitäny tästä joskus aiemmin muistuttaakki ku se on ehottanu, että lähtisin sen mukaan ampumaradalle kokeilemaan..

Mutta siis sillon perjantaina muutenki ois ollu kiva käydä tanssimassa - mulla ei ikinä tuu semmosta älynväläystä selvinpäin, kunnes mielikuva minusta ja mun isosta mahasta pilas senki. Aina ennen semmosissa tilanteissa, ku ois tolla lailla ahistanu niin olisin lähteny juoksemaan. No tietenkään sekään ei tuu kysymykseenkään, varsinki ku viime aikoina selkä-, liitos- ja lonkkakivut on alkanu vaivaamaan. Olo oli niin sidottu eikä mulla ollu enää kivaakaan, oikeestaan juuri mikään kodin ulkopuolella tapahtuva ei tunnu just nyt kivalta, että tuntu viisaimmalta lähteä kotiin.

Oon koko tän raskauden ajan eristäytyny aika taitavasti. En odota, että mun kaverit osais suhtautua tähän raskauteen, onhan ne niin eri elämäntilanteissa. Enkä odota myöskään, että ne ymmärtäis tai osais lukea mun ajatuksia, että miks musta on niin vaikea olla yhteyksissä. Harmittaahan se, ja pelottaa. Pelottaa, että kaveruus moniinki ihmisiin tulee menetettyä oman erakkouteni takia.

On niin vaikea selittää sitä, mutta tää raskaus evää multa paljon. Odotan toki meidän pientä esikoista kovasti ja tää on onnellista aikaa omalla tavallaan, ainaki niin kauan ku pysyn kotosalla. Mun olo julkisilla paikoilla on vaan niin epämukava. Tunnen itteni ihan kamalaksi ja lihavaksi ja vastenmieliseksi ja ahistaa ku en voi tai saa tehä asialle mitään. Tulee niin voimaton ja nöyryytetty olo.

En osaa ottaa ilosesti vastaan mitään onnitteluita ja hämmennyn aina, jos tuntemattomat ihmiset kysyy yhtäkkiä laskettua aikaa. Ei näitä omia muuttuvia ulottuvuuksiaan vaan hahmota. Sitä luulee, että tää on mun henkilökohtanen ja yksityinen asia eikä muut nää mun mahan kasvua. Ja tunnen kauheaa syyllisyyttä siitä, että maha kasvaa. Siis en nyt ihan siinä ekana mieleentulevassa merkityksessä, vaan siis että koen tän ison mahan olevan mun omaa lihavuutta ja heikkoutta. Sitte taas välillä on päiviä tai hetkiä ku koen suurta ylpeyttä siitä, että oikein kuvastan olemuksellani hedelmällisyyttä ja naiseutta, koska maha on pystyssä. Sitähän se kai onkin.

Toivon nyt tältä äitiyslomalta, että saisin jäädä kotiin touhuamaan ja lueskelemaan, koska mun ei tarvi käydä nyt jatkossa ku yhellä kurssilla ihan fyysisesti ja seki on iltalukiossa, joten siellä ei juurikaan mun ikästä porukkaa pitäs olla. Muita kursseja oon järjestelly itsenäisiksi suorituksiksi ja yhen kurssiin saan tentittyä (matikka luojan kiitos).

Olo on välillä niin vaikea, että jos hetkeksi erehtyy makaamaan tai istumaan niin ylös nouseminen on melko hidasta ja kivuliasta. Ja jos taas seisoo tai liikkuu paljon niin jalkapohjat menee tosi aroiksi ja se tunne seuraa lopun päivää ja kaikkoaa vasta nukkumalla. Kuulostaa kauhean negatiiviselta, mutta semmosta tämä arki nyt on kaikessa raadollisuudessaan. Siksikään koulun penkissä istuminen ei oikein houkuta, joten on ihan mahtavaa, että oon onnistunu neuvottelemaan tommosia poikkeusjärjestelyitä. Öitä nyt tältä erää.