So today is the first day of the exam week and I'm lucky not to have an exam today so I have no school today! Or tomorrow. Or Friday.
I've been the perfect housewife all morning. First I just watched the morning news like a dozen times on end sipping coffee before I felt awake enough to do the laundry and the dishes.
So today is all about daydreaming but still getting some simple chores done. And oh! I actually did something good last night. I couldn't get any sleep so I was hanging out in the kitchen reading Kicks member magazine at around 11:30pm. Suddenly I noticed a wasted young man on the roof of the neighbouring building right across the street.
First I wasn't sure what I should do. I DID call the cops just to make sure he gets down safely because I had no clue if he was suicidial. Anyways! The cops came and told him to come down, which he did obidiently. I gazed out of the window to see how everything would end up. Well... the policemen took him with them. Most likely to the station to make sure he wouldn't do anything stupid anymore.?
So much for the good citizenship.. stuff. I actually feel quite lonely just staying at home, I already miss Keijo and wish for him to come from work... It's not that I don't have any friends, I just don't think I'd be good company after last night's tiring attempts of getting sleep.. -.-
xxRosa
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
torstai 17. toukokuuta 2012
Iltapuulle
Pitipäs vielä tulla tänne ihastelemaan tätä iltaa. Ulkona on kuin ukkosen jäljiltä. Harmaa taivas, lämmin, kostea ilma. Semmonen raskaan tuntunen, niinku ilmakehä painais tänä iltana enemmän. Nautin tällasista asioista. Kun ilmassa tuoksuu maa pitkän talven jälkeen. Ei mulla muuta.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Merita
Mielessä on jo pidemmän aikaan pyörinyt eräs hameihminen.. Reilu vuosi sitten oltiin vielä ku paita ja peppu. Jotain alko muuttua sen jälkeen ku alettiin Keijon kanssa seurustella. Tai ehkä jo siinä tapailuvaiheessa. Varmasti mussa on paljon vikaa, koska Keijo asu n.30km:n päässä siitä, missä tämän ihmisen kanssa naapurikkain asuttiin. Tottakai sitten viihdyttiin paremmin Keijon rivarikolmiossa ku mun kerrostaloyksiössä. En kuitenkaan aio syyllistää itteeni siitä, että vietin aikaa paljon Keijon luona. Kuitenki aina ehottelin, että voisin käyä kylässä tai ko.ystävä, kutsukaamme häntä vaikka Meritaksi, tulis mun luo.
Meritalle ei kuitenkaan tunnu oikein millään passaavan. Aina kun ehdotin, että mentäisiin kahville tai ihan mitä millonki, niin oli joku juttu meneillään. Oli vaikeat menkat, henkisesti raastava riita poikaystävän kanssa, väsymystä - ihan mitä vaan! No, sovittiin sit et koitetaan seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla. Ja oharit tuli taas - lähes poikkeuksetta.
Aina harvoin, jos ollaan oikeesti saatu aikaseks ihan tavattua, niin on tuntunu, että juttu on jatkunu siitä, mihin se viimeks jäi. Vaikka se "viimeks" ois ollu joskus muutama kuukaus sitte. Ihmetyttää vaan, että mikä siinä tapaamisessa sitten on vaikeaa.
Meiän tausta on semmonen, että oltiin tosiaan välillä ihan kahestaan. Ei vaan ollu ketään muita. Oli niitä muutamia hyvänpäiväntuttuja ja joitain ammattikoululaisia, jotka ringaili meille aina ku ne ois kaivannu meistä seuraa viihteelle. Kaikki "likapyykki" pestiin kahestaan. Oli rankkojaki asioita, mutta ei mitään, mitä pikkujutustelu ja yhteinen teehetki ei ois saanu käännettyä huumoriksi. Ei ne asiat tietenkään noin vaan ratkennu, mutta helpotusta niistä hetkistä varmasti oli meille molemmille.
Viimeksi eilen/tänään sama toistui. Soitin Meritalle eilen ja hälle ei käyny tapaaminen, mutta sovittiin, että käytäs tänään yhessä kaupungilla vaikka kirppiksillä. Soitin tänään, ku tiesin lukujärjestyksestäni enemmän. Ja ei käyny. Meritapa ehdotti ens viikkoa sen sijaan. Tää on jo niin nähty. Ei me mitään ens viikolla nähä. Tai sitä seuraavalla.
En haluis millään luovuttaa tätä juttua, mikä meillä on. En vaan tiiä, mitä enää tekisin. Tää on vuoden jatkunu tämmösenä, eikä mua voi ainakaan yrittämisenpuutteesta syyttää.. Ehkä nään tässä jotain sellasta, mistä on tullu Meritalle näkymätöntä.
Kuinka sinisilmänen ihminen voikaan olla? Mulla on ihan käytetty olo. TAAS tuntuu siltä, että nyt saa riittää. Ainahan Meritalla menee huonosti, aina on jotain ylitsepääsemätöntä, eikä muitten elämä kiinnosta. Tai oikeastaan omakaan. Ei se ainakaan tähän mennessä mitä ollaan tunnettu, oo yrittänykkää nousta omasta loastaan. :S
Meritalle ei kuitenkaan tunnu oikein millään passaavan. Aina kun ehdotin, että mentäisiin kahville tai ihan mitä millonki, niin oli joku juttu meneillään. Oli vaikeat menkat, henkisesti raastava riita poikaystävän kanssa, väsymystä - ihan mitä vaan! No, sovittiin sit et koitetaan seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla. Ja oharit tuli taas - lähes poikkeuksetta.
Aina harvoin, jos ollaan oikeesti saatu aikaseks ihan tavattua, niin on tuntunu, että juttu on jatkunu siitä, mihin se viimeks jäi. Vaikka se "viimeks" ois ollu joskus muutama kuukaus sitte. Ihmetyttää vaan, että mikä siinä tapaamisessa sitten on vaikeaa.
Meiän tausta on semmonen, että oltiin tosiaan välillä ihan kahestaan. Ei vaan ollu ketään muita. Oli niitä muutamia hyvänpäiväntuttuja ja joitain ammattikoululaisia, jotka ringaili meille aina ku ne ois kaivannu meistä seuraa viihteelle. Kaikki "likapyykki" pestiin kahestaan. Oli rankkojaki asioita, mutta ei mitään, mitä pikkujutustelu ja yhteinen teehetki ei ois saanu käännettyä huumoriksi. Ei ne asiat tietenkään noin vaan ratkennu, mutta helpotusta niistä hetkistä varmasti oli meille molemmille.
Viimeksi eilen/tänään sama toistui. Soitin Meritalle eilen ja hälle ei käyny tapaaminen, mutta sovittiin, että käytäs tänään yhessä kaupungilla vaikka kirppiksillä. Soitin tänään, ku tiesin lukujärjestyksestäni enemmän. Ja ei käyny. Meritapa ehdotti ens viikkoa sen sijaan. Tää on jo niin nähty. Ei me mitään ens viikolla nähä. Tai sitä seuraavalla.
En haluis millään luovuttaa tätä juttua, mikä meillä on. En vaan tiiä, mitä enää tekisin. Tää on vuoden jatkunu tämmösenä, eikä mua voi ainakaan yrittämisenpuutteesta syyttää.. Ehkä nään tässä jotain sellasta, mistä on tullu Meritalle näkymätöntä.
Kuinka sinisilmänen ihminen voikaan olla? Mulla on ihan käytetty olo. TAAS tuntuu siltä, että nyt saa riittää. Ainahan Meritalla menee huonosti, aina on jotain ylitsepääsemätöntä, eikä muitten elämä kiinnosta. Tai oikeastaan omakaan. Ei se ainakaan tähän mennessä mitä ollaan tunnettu, oo yrittänykkää nousta omasta loastaan. :S
torstai 10. toukokuuta 2012
Oikeusko?
Onko oikein haluta lasta? Olen miettinyt tätä kysymystä kaikkien "teinin" määritelmän täyttävien kohdalta (sisältää kaikki 13-19-vuotiaat, maalaisjärjellä sitä nuorempia en edes laskisi kuvioihin). Enkä kyllä totta puhuen harkitse esimerkiksi 13-15-vuotiaitakaan. Tai siis iän määritteleminen taitaa olla tässä aika irrelevanttia, siitä saisi varmasti vääntää kättä kerran jos toisenkin.
Asiaan! Siis kun monesti olen törmäillyt keskustelupalstoilla sellaisiin hölmöihin ja tökeröihin perusteluihin, miksi on typerää hankkia lapsi nuorena. Kuitenkaan ei tarvitse mennä kauaa ajassa taaksepäin, kun täällä koto-Suomessakin oli poikkeus tehdä lapset vanhana. Ne tehtiin heti, kun sopiva sulho löytyi, jonka kanssa mentiin kihloihin. Siksi tuntuu hassulta, miten elinkeinoelämän rakenteen kääntyminen päälaelleen niistä ajoista on vaikuttanut myös perhe-elämän normeihin niin valtavasti. Tai oikeastaan ennen kaikkea ihmisten asenteisiin. Itse täytän 19 vielä tämän vuoden puolella, joten jos nyt alkaisin odottavaksi äidiksi, olisi se kauhistus.
Yleisimpiä vasta-argumenttejä ovat muun muassa eläminen, isyys, nuoruuden jääminen kesken ynnä muuta..
Eläminen. Eli valtion tuilla elely ja se, ettei pystytä itse elättämään itseään ja omaa lastaan. Kyllähän ne vailla koulutusta olevat teinivanhemmat, jotka eivät ole vielä työelämään kerenneetkään, saavat niitä ns. minimitukia. Tulevat siis paljon halvemmiksi kuin kolmekymppiset uraihmiset. Eivätkä ne uraihmisetkään työtä tee mamma- tai pappalomalla, kyllä hekin ovat kotona - eivät tekemässä verotuloja. JA yhdyn myöskin siihen faktaan, että kaikki me tällä pallolla taaperramme noin yhtä monta vuotta, ja täten ehdimme tehdä valtiolle yhtä paljon verotuloja, teimme me lapsemme missä kohtaa elämää hyvänsä. Ei se raskausaika ole keskiluokkaisella sen lyhyempi kuin teinilläkään. Vai täh?
Isyys? Eli siis, että onko isä kuvioissa vai lähteekö heti renttuilemaan muualle, kun Clearblue:t näyttää kahta viivaa. En usko, että sen useammin kuin vanhemmillakaan ihmisillä. Toki teini-ikäisillä esiintyy eniten suunnittelemattomia ns. vahinkoraskauksia, mutta samalla tavoin hekin oman näkemyksensä ja moraalinsa mukaan joko päättävät pitää lapsen tai sitten eivät - oli isä kuvioissa eli ei. Jotkut pärjäävät lapsen kanssa, toiset eivät. Näin myös vanhemmilla ihmisillä.
Nuoruuden jääminen kesken eli nämä perusväitteet tyyliin: "entäs, kun ne baarihommat kiinnostaa", "ei voi matkustella", "tarvii aina lastenhoitajan" ja "lapsi jarruttaa". Tällaisia jankuttavat kenties ihannoivat enemmän sitä kevytkenkäistä metropolioppista elämäntapaa, jossa hurvitellaan alkoholin ja satunnaisten seksisuhteiden ynnä muiden parissa. Vaan on hölmöä väittää, että se jokaiselle sopisi ja samalla piilomainostaa "asiaankuuluvaa" alkoholin liikakäyttöä. Tarpeeksi, kun juo, niin tuohan sekin verotuloja, mutta ehkä sitä voisi ennemmin panostaa kansantalouteen tuomalla lisää työvoimaa.
Tuota työvoimaa, jonka perään jatkuvasti kitistään, että mistä lisää. Niin no, onhan meillä lapsituet ja maailmanlaajuisesti vertailtuna pitkät äitiys- ja isyyslomat, kotihoidon tuet ja äitiyspakkaukset kannustamassa lastentekoon. Ei minunkaan mielestäni alaikäisiä pitäisi kannustaa tekemään lapsia siis alaikäisinä, mutta siinä tapauksessa, että he niin tekevät, pitäisi heitä tukea. Ei huudella perään räävittömillä seuralaispalvelutyttötoimintaan viittaavilla voimasanoialla.
Miten nuorten ihmisten lapsista voi olettaakaan tulevan omavaraisia yhteiskuntakelpoisia veronmaksajia, ellei heidän vanhempiaan jo yleisellä asenteella tueta pärjäämään ja kouluttamaan itsensä työelämään, jotta he voisivat ensin elättää ne tulevaisuuden toivot?
Tiedän, että tämä on ehkä provosoivasti kirjoitettu, mutta provosoivasti kirjoittavat nekin, jotka jättävät lastentekohommat nelikymppisilleen ja päätyvät sitten keinohedelmöittämään itseään. Mielestäni paljon itsekkäämpää on tehdä lapset vanhana kuin nuorena. Anteeksi nyt vain, mutta välillä täytyy puolustaa niitä ihmisriepuja, joiden elämästä koitetaan rienaamalla tehdä vielä kahta vaikeampaa.
Asiaan! Siis kun monesti olen törmäillyt keskustelupalstoilla sellaisiin hölmöihin ja tökeröihin perusteluihin, miksi on typerää hankkia lapsi nuorena. Kuitenkaan ei tarvitse mennä kauaa ajassa taaksepäin, kun täällä koto-Suomessakin oli poikkeus tehdä lapset vanhana. Ne tehtiin heti, kun sopiva sulho löytyi, jonka kanssa mentiin kihloihin. Siksi tuntuu hassulta, miten elinkeinoelämän rakenteen kääntyminen päälaelleen niistä ajoista on vaikuttanut myös perhe-elämän normeihin niin valtavasti. Tai oikeastaan ennen kaikkea ihmisten asenteisiin. Itse täytän 19 vielä tämän vuoden puolella, joten jos nyt alkaisin odottavaksi äidiksi, olisi se kauhistus.
Yleisimpiä vasta-argumenttejä ovat muun muassa eläminen, isyys, nuoruuden jääminen kesken ynnä muuta..
Eläminen. Eli valtion tuilla elely ja se, ettei pystytä itse elättämään itseään ja omaa lastaan. Kyllähän ne vailla koulutusta olevat teinivanhemmat, jotka eivät ole vielä työelämään kerenneetkään, saavat niitä ns. minimitukia. Tulevat siis paljon halvemmiksi kuin kolmekymppiset uraihmiset. Eivätkä ne uraihmisetkään työtä tee mamma- tai pappalomalla, kyllä hekin ovat kotona - eivät tekemässä verotuloja. JA yhdyn myöskin siihen faktaan, että kaikki me tällä pallolla taaperramme noin yhtä monta vuotta, ja täten ehdimme tehdä valtiolle yhtä paljon verotuloja, teimme me lapsemme missä kohtaa elämää hyvänsä. Ei se raskausaika ole keskiluokkaisella sen lyhyempi kuin teinilläkään. Vai täh?
Isyys? Eli siis, että onko isä kuvioissa vai lähteekö heti renttuilemaan muualle, kun Clearblue:t näyttää kahta viivaa. En usko, että sen useammin kuin vanhemmillakaan ihmisillä. Toki teini-ikäisillä esiintyy eniten suunnittelemattomia ns. vahinkoraskauksia, mutta samalla tavoin hekin oman näkemyksensä ja moraalinsa mukaan joko päättävät pitää lapsen tai sitten eivät - oli isä kuvioissa eli ei. Jotkut pärjäävät lapsen kanssa, toiset eivät. Näin myös vanhemmilla ihmisillä.
Nuoruuden jääminen kesken eli nämä perusväitteet tyyliin: "entäs, kun ne baarihommat kiinnostaa", "ei voi matkustella", "tarvii aina lastenhoitajan" ja "lapsi jarruttaa". Tällaisia jankuttavat kenties ihannoivat enemmän sitä kevytkenkäistä metropolioppista elämäntapaa, jossa hurvitellaan alkoholin ja satunnaisten seksisuhteiden ynnä muiden parissa. Vaan on hölmöä väittää, että se jokaiselle sopisi ja samalla piilomainostaa "asiaankuuluvaa" alkoholin liikakäyttöä. Tarpeeksi, kun juo, niin tuohan sekin verotuloja, mutta ehkä sitä voisi ennemmin panostaa kansantalouteen tuomalla lisää työvoimaa.
Tuota työvoimaa, jonka perään jatkuvasti kitistään, että mistä lisää. Niin no, onhan meillä lapsituet ja maailmanlaajuisesti vertailtuna pitkät äitiys- ja isyyslomat, kotihoidon tuet ja äitiyspakkaukset kannustamassa lastentekoon. Ei minunkaan mielestäni alaikäisiä pitäisi kannustaa tekemään lapsia siis alaikäisinä, mutta siinä tapauksessa, että he niin tekevät, pitäisi heitä tukea. Ei huudella perään räävittömillä seuralaispalvelutyttötoimintaan viittaavilla voimasanoialla.
Miten nuorten ihmisten lapsista voi olettaakaan tulevan omavaraisia yhteiskuntakelpoisia veronmaksajia, ellei heidän vanhempiaan jo yleisellä asenteella tueta pärjäämään ja kouluttamaan itsensä työelämään, jotta he voisivat ensin elättää ne tulevaisuuden toivot?
Tiedän, että tämä on ehkä provosoivasti kirjoitettu, mutta provosoivasti kirjoittavat nekin, jotka jättävät lastentekohommat nelikymppisilleen ja päätyvät sitten keinohedelmöittämään itseään. Mielestäni paljon itsekkäämpää on tehdä lapset vanhana kuin nuorena. Anteeksi nyt vain, mutta välillä täytyy puolustaa niitä ihmisriepuja, joiden elämästä koitetaan rienaamalla tehdä vielä kahta vaikeampaa.
maanantai 7. toukokuuta 2012
6.5.
Eli eilen. Pidimme kihlajaisjuhlat vanhempieni luona. Oli tarkoitus ottaa ruokakuvia, mutta eiköhän se unohtunu, ku vieraita alko tulla ja piti olla kestittämässä. Kaiken kaikkiaan mukavat juhlat! Saatiin joitain hauskoja lahjoja, joista en vielä myöskään saanu kuvia.
Esimerkiksi äiskän hyvät kaverit toi meille kirveen! Tykätään hirveesti kalastaa, vaeltaa ja muuten vaan tulistella, niin ne oli ajatellu, että nyt on sitte kevyt fiskarssi, jolla saa puut tehtyä.Ja vinkkasivatpa samalla, että piakoinhan sen voi laittaa sängyn alle vanhojen uskomusten mukaisesti, ;)
Yhdet perhetutut taas toivat lemmenjuomaa ja kaulimen, jonka toisessa päässä oli mun nimi, toisessa Keijon. Mulle ei oo vielä selvinny, mikä humoristinen arvo sillä kaulimella on, mutta enköhän minä sitä tohdi leipomisessa käyttää.
Eli siis kättä pidempää toivat! :D Mutta saatiin me myös esimerkiksi Iittalan joitain kylmille/kuumille juomille tarkoitettuja laseja (en muista niitten nimeä), Marimekon käsipyyhkeitä, Savonian ottimet, kukkia jne. Semmosia pieniä hyödyllisiä asioita. Oikeastaan me ei toivottu juuri muuta kuin Savonian aterimia. Ennen kihloja oltiin seurusteltu ja asuttu yhessä jo reilu vuosi niin meillä oli jo kaikkea.
Oon tässä mietiskelly, että empä oo aikoihin kuullu, että ihmiset pitäis kihlajaisjuhlia. En tiiä, miten yleistä semmonen enää on. Ennen vanhaanhan kihlaus tarkoitti suoraan lupausta avioliitosta, ja se nähtiin yhtä sitovana kuin avioliittokin. Kaikki halukkaat ei-kutsututkin saivat tulla seuraamaan ja todistamaan kihlajaisia.
Itsekin uskon tuohon avioliittolupaukseen, joka tulee kihlauksen myötä. Jos vähänkään epäilisin meidän suhdetta, niin en olisi suostunut tähän. Tuntuu, että ihmiset nykyään menevät kihloihin, koska se on mediaseksikästä, muodikasta tai joka tapauksessa jotain sellaista tiedostamatonta ihmisarvoa lisäävää toimintaa. Ei niinkään mietitä välttämättä naimisiinmenoa, yhteistä tulevaisuutta tai lapsia. Sormuksetkin on helppo heittää jontkaan, kun tulee jotain keskinäistä kätinää.
Tulipas tästä tällainen lyhyt paatoksenomainen teksti. :D Se ei ollut varsinaisesti ajatuksena. Lähinnä piti tulla raportoimaan, että kihlajaiset juhlittiin, söin ihan liikaa kalaleipäkakkua, ihania kavereita ja sukulaisia kävi kylässä ja vaihdettiimpa vielä autoon paniikissa Keski-Euroopan kitkat, kun nuo kelit silloin sunnuntaina taas uhkaavasti muuttui.
Gute Nacht! Rosa
Esimerkiksi äiskän hyvät kaverit toi meille kirveen! Tykätään hirveesti kalastaa, vaeltaa ja muuten vaan tulistella, niin ne oli ajatellu, että nyt on sitte kevyt fiskarssi, jolla saa puut tehtyä.Ja vinkkasivatpa samalla, että piakoinhan sen voi laittaa sängyn alle vanhojen uskomusten mukaisesti, ;)
Yhdet perhetutut taas toivat lemmenjuomaa ja kaulimen, jonka toisessa päässä oli mun nimi, toisessa Keijon. Mulle ei oo vielä selvinny, mikä humoristinen arvo sillä kaulimella on, mutta enköhän minä sitä tohdi leipomisessa käyttää.
Eli siis kättä pidempää toivat! :D Mutta saatiin me myös esimerkiksi Iittalan joitain kylmille/kuumille juomille tarkoitettuja laseja (en muista niitten nimeä), Marimekon käsipyyhkeitä, Savonian ottimet, kukkia jne. Semmosia pieniä hyödyllisiä asioita. Oikeastaan me ei toivottu juuri muuta kuin Savonian aterimia. Ennen kihloja oltiin seurusteltu ja asuttu yhessä jo reilu vuosi niin meillä oli jo kaikkea.
Oon tässä mietiskelly, että empä oo aikoihin kuullu, että ihmiset pitäis kihlajaisjuhlia. En tiiä, miten yleistä semmonen enää on. Ennen vanhaanhan kihlaus tarkoitti suoraan lupausta avioliitosta, ja se nähtiin yhtä sitovana kuin avioliittokin. Kaikki halukkaat ei-kutsututkin saivat tulla seuraamaan ja todistamaan kihlajaisia.
Itsekin uskon tuohon avioliittolupaukseen, joka tulee kihlauksen myötä. Jos vähänkään epäilisin meidän suhdetta, niin en olisi suostunut tähän. Tuntuu, että ihmiset nykyään menevät kihloihin, koska se on mediaseksikästä, muodikasta tai joka tapauksessa jotain sellaista tiedostamatonta ihmisarvoa lisäävää toimintaa. Ei niinkään mietitä välttämättä naimisiinmenoa, yhteistä tulevaisuutta tai lapsia. Sormuksetkin on helppo heittää jontkaan, kun tulee jotain keskinäistä kätinää.
Tulipas tästä tällainen lyhyt paatoksenomainen teksti. :D Se ei ollut varsinaisesti ajatuksena. Lähinnä piti tulla raportoimaan, että kihlajaiset juhlittiin, söin ihan liikaa kalaleipäkakkua, ihania kavereita ja sukulaisia kävi kylässä ja vaihdettiimpa vielä autoon paniikissa Keski-Euroopan kitkat, kun nuo kelit silloin sunnuntaina taas uhkaavasti muuttui.
Gute Nacht! Rosa
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Unettomuus..
.. Vaivasi minua taasen tänä yönä. Vaan ei se mitään! Olen näpytellyt Open Officella jo useamman koulutyön valmiiksi, pyöräyttänyt tiskikoneen käyntiin ja pyörinyt netissä. Ja mikä parasta (!) saanut selville, että Piilomaan pikku Aasia myydään edelleen. Olin jo luopunut tuon kyseisen lastenkirjan suhteen, mutta ilmeisesti siitä on tehty uusi painos ihmisten pyyntöjen takia ja nyt sitä myydään ainakin Suomalaisen Kirjakaupan nettiputiikissa. :)
Kuva täältä
Onkos kyseinen teos kenellekään tuttu? Itse tutustuin siihen muutama kesä takaperin kesämökillä, kun tätini luki sitä tyttärelleen ja pääsin itsekin lukemaan sitä hänelle... Ja ihastuin! Mielestäni jokaiselle lapselle tulisi lukea Piilomaan pikku Aasia, sillä se on aidosti lapsille suunnattu, jännitävä sekä verbaliikaltaan ja onomatopoeettisuudeltaan todella haastava luettava jopa aikuiselle. Tätä kirjaa lukiessa varmasti oppii suomea.
Tosiaan - lukiessani em. kirjaa pienelle serkulleni totesin mielessäni, että en hanki lapsia, ellen omista tätä Lea Pennasen menestysteosta. Nyt sitä myydään kympillä siellä Suomalaisessa, joten pakko laittaa tilausta menemään. Kenties pääsen fiilistelemään sitä jo
ystäväni lasten kanssa, sillä omia en taida hankkia ainakaan pariin vuoteen.. Vaikka vauvakuumetta on ilmassa niin minulla kun Keijollakin ;--)
Sormukset
Lupailin tuossa jo pari viikkoa sitten lisäillä kuvia sormuksista ja nyt ne (tai siis se) on tässä. En ole taitava ottamaan kuvia, ja koska kameroista olivat akut päässeet tyhjentymään, koitin nappailla kuvia LG:n älypuhelimellani. Pahoittelen laatua jo etukäteen. :)
Sormukset ovat siis periaatteessa samanlaiset. Miehellä n.3 kertaa leveämpi kuin minulla keltakultaisena poikkeuksena nuo poikkijuovat, jotka ovat hänelläkin valkokultaa. Olen ihastunut omaan siroon rinkulaani. Kaikki ovatkin kommentoineet, että sormukseni on ihan tyyliseni. En voisi olla enempää samaa mieltä. Tuollainen yksinkertainen, mutta omanlaisensa. =)
Selkä kipuilee, kun joudun kököttämään tässä olohuoneen pöydän äärellä, kun ei ole kunnon työpöytää. Monet kerrat olenkin harmitellut, että muutimme tähän nykyiseen 65-neliöiseen kaksioomme, emmekä siihen asumisoikeusrivarikämppään, jota alkuun ookailimme.
Sovimme kyllä toistaiseksi oikein hyvin tähänkin avomieheni ja hänen koiransa kanssa, mutta työhuone tästä uupuu. En oikein saa mitään kouluhommia koskaan tehtyä, jos Keijo on kotona ja hereillä. Sitä tulee vain lätistyä kaikenlaista ja muut hommat unohtuu. Olisi hyvä, jos olisi pieni tila työskentelylle ja saisi vieläpä oven kiinni takanaan. :D
Vähän vähemmin vakavissaan kyllä katselemmekin asuntoja jatkuvasti. Kun vain tietäisi, kauanko aiomme vielä tässä kaupunkipahaisessa asustaa, niin voisi näitä asuntohommiakin miettiä enemmän tosissaan. Keijollahan on siis vakituinen työpaikka täällä ja minulla koulua jäljellä vielä vajaa vuosi. Sen jälkeen kaikki on auki, sillä en tiedä vielä, mitä lähtisin lukion jälkeen opiskelemaan. Mutta ellei suhdanteet lähde tästä nousuun, niin ei Keijolla ole järkeä vielä nykyistä työtään jättää, ja sitten minäkin koitan keksiä täältä jotain töitä tai koulutusta. Onneksi on vielä aikaa jahkailla.! =)
Sormukset ovat siis periaatteessa samanlaiset. Miehellä n.3 kertaa leveämpi kuin minulla keltakultaisena poikkeuksena nuo poikkijuovat, jotka ovat hänelläkin valkokultaa. Olen ihastunut omaan siroon rinkulaani. Kaikki ovatkin kommentoineet, että sormukseni on ihan tyyliseni. En voisi olla enempää samaa mieltä. Tuollainen yksinkertainen, mutta omanlaisensa. =)
***
Selkä kipuilee, kun joudun kököttämään tässä olohuoneen pöydän äärellä, kun ei ole kunnon työpöytää. Monet kerrat olenkin harmitellut, että muutimme tähän nykyiseen 65-neliöiseen kaksioomme, emmekä siihen asumisoikeusrivarikämppään, jota alkuun ookailimme.
Sovimme kyllä toistaiseksi oikein hyvin tähänkin avomieheni ja hänen koiransa kanssa, mutta työhuone tästä uupuu. En oikein saa mitään kouluhommia koskaan tehtyä, jos Keijo on kotona ja hereillä. Sitä tulee vain lätistyä kaikenlaista ja muut hommat unohtuu. Olisi hyvä, jos olisi pieni tila työskentelylle ja saisi vieläpä oven kiinni takanaan. :D
Vähän vähemmin vakavissaan kyllä katselemmekin asuntoja jatkuvasti. Kun vain tietäisi, kauanko aiomme vielä tässä kaupunkipahaisessa asustaa, niin voisi näitä asuntohommiakin miettiä enemmän tosissaan. Keijollahan on siis vakituinen työpaikka täällä ja minulla koulua jäljellä vielä vajaa vuosi. Sen jälkeen kaikki on auki, sillä en tiedä vielä, mitä lähtisin lukion jälkeen opiskelemaan. Mutta ellei suhdanteet lähde tästä nousuun, niin ei Keijolla ole järkeä vielä nykyistä työtään jättää, ja sitten minäkin koitan keksiä täältä jotain töitä tai koulutusta. Onneksi on vielä aikaa jahkailla.! =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)