Kuristun syviin, pimeisiin käytäviin,
Joita kotimme pitää siipiensä suojassa.
Ennen niin suojaisa puutarha tuntuu enää antavan suojaa vain rikkaruohoille,
Vaivaaville painajaisilleni.
Ennen niin autio, odottava ruokala kantaa ympärilleen öisin kalpeaa valoa,
Edesmennyttä odotuksen kaikua.
Pimeys tulee kitkeä ja rikkaruohot valjastaa kasvamaan siellä,
Missä ne eivät ole rikkaruohoja.
Entä sitten,
Kun rauhattomuuteni kumpuaa asioista,
Jotka eivät ole ulottuvillani,
Kun en voi sammuttaa ruokalan valoja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti