perjantai 15. maaliskuuta 2013

Koliikkioireita ja muuta sähläystä

Heipä hoi vaan! Piti tulla kirjoittamaan tänne erään yllätyspaketin sisällöstä, mutta rakas kultsipupsini on tainnut napata kameran (jolla juttuun liittyvät kuvat ovat) mukaansa siinä samalla, kun lähti työkaverinsa järkkäämään saunailtaan. Asiaa olisi ollut tällä viikolla jo useampaan otteeseen, mutta koneeseeni on iskenyt virus juuri nyt! Tää on eka kerta sitten koneen hankinnan, joka oli vuonna 2009. Hatunnosto sille siis.

Nyt kuitenkin aina, kun kirjaudun sisään omalla käyttäjälläni niin kaikki menee normaalisti, kunnes yhtäkkiä koko näyttö menee valkoiseksi... Suoritin mittavan haun avastilla vieraskäyttäjän kautta ja poistin löytyneet saastuneet tiedostot ja silti sama valkoinen väri on seuranani. En ole jatkanut asian selvittelyä sen jälkeen, joten nyt surffailen miekkosen työläppärillä. Se saanee kelvata.

Tiistain jälkeen on ollut vähän hankalaa.. Tai no, hyvät kuulumiset ensin eli vikatkin kirjoitukset on ohi! Saa nähdä kuinka käy. :) Lisäksi Lilian on megajäntevänä vauvana jo pariin kertaan näyttänyt osaavansa kääntyä mahalteen makuulta selälteen. Eka kerta oli tiistaina, kun laitoin pupusen lattialle ja nyt toiseen kertaan tänään, kun laitoin Lillin omaan sänkyynsä. Tosin hämmentyneen soiton ystävälleni Heidille jälkeen en olekaan varma, onko tämä nyt hyvä vai huono juttu. Mutta jos tätä nyt alkaa jatkua niin totta se on ihan tervettä kehitystä. Ei kai vauvat tee mitään toistuvasti, jos se on niille itselleen epätervettä? Kai? Ne on sillain viisaampia kuin me vanhat. :D

Meitä taitaa vaivata nyt myös koliikkioireet. Tai nyt on ollu pari hankalampaa yötä ja selkeästi se on maha ku vaivaa. Ei mulla silleen se ahista itellä. Oon päivisin ihan yhtä reipas ku muutenki, vaikka yöllä jäis unet vähiksi, enkä nuku päikkäreitäkään. Paha mieli mulla on lähinnä siitä ku öisin välillä kärtyän puoliunessa Keijolle. Sillon kai se väsymys sitte tulee juuri esille. Toistaseks Keijo on jaksanu ymmärtää.

Nyt eilen haettiin apteekista Cuplatonia, toivottavasti sillä lähtee. Rehellisesti sanottuna tänään on tuntunu, että noitten Cuplien alotuksen jälkeen tilanne on vaan pahentunu. Nyt Lilli kuitenki nukkuu tyytyväisenä turvakaukalossaan äskösen kauppareissun jäljiltä (mamman karkkipäivä), joten taidan ruveta kattomaan areenasta Girls:ä. Ja hyvää tässä illassa on kans se, että vaikka todennäkösesti Keijo nauttii siellä hyvin ansaitussa saunaillassaan muutaki ku kansalaisluottamusta, eikä siitä siks oo tänä yönä apua heräilyissä  ni mä sain luvan lähteä Heidin kanssa kattomaan Jukka Poikaa "pääsiäislomalla".

En oo mikään hirmufani ja mehulinjalla tuun siellä olemaan, mutta se vois olla ihan tervetullutta tuulettumista mullekki. Synnytyksen jälkeen ainoat kerrat ku oon ottanu ittelleni omaa aikaa on ollu kaks pitkää kävelylenkkiä yksikseni. Tietenki jos saivarrellaan ni oonhan mä koulussa ja kirjotuksissa käyny sekä tehny pakollisia kauppareissuja sillonku Lilli oli niin pieni, etten halunnu ottaa sitä Cittariin mukaan saamaan mitään kuppaa tai flunssaa tai muutakaan.. Mutta nyt kuulemisiin! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti