Haloo

Päätimpäs nyt, että kirjotan ainakin kaks postausta peräkkäin, joissa koitan olla suoranaisesti narisematta mistään, koska asiathan on oikeesti tosi hyvin. Haluaisin kirjottaa tänne enemmän ilosesti, mutta jostain syystä asiaa tuntuu olevan aina eniten sillon ku ajatukset on mytyssä. Ja sehän on meille ihmisille enemmänki ominaisuus, että niistä hyvistä asioista ei aina edes huomata mainita.

Tämä asia olkoon nyt väsymys - tai oikeestaan sen puute. 

Se on sellanen asia, jota moni lähipiirissä ei tunnu ymmärtävän. Nimittäin Lilli on semmonen taivaan lahja, että se nukkuu monesti kuus tuntia yössä putkeen, harvemmin kyllä. Yleensä herätään kerran yössä noin kello kolmen aikaan syömään. Hyvä niin, koska meillä ei oo tässä lähellä mitään kunnollista tukiverkkoa. On kyllä kavereita, mutta ei ketään semmosta, joka vois tai haluais hoitaa tyttöä.

Kunnon yöunet auttaa mua jaksamaan touhuamaan Lillin kans päivät ja tuntuu, että paljon uusia asioita ja ihanaa kehitystä tapahtuu koko ajan. Tulee koko ajan uusia ilmeitä ja kovasti yritetään jo erilaisia äänteitäki. Lilli on kans ollu alusta alkaen tosi jäntevä vauva ja viihtyy hyvin lattialla mahalteen. Parasta sen vinkeässä leveässä hymyssä on se, että tuntuu ihan ku se ymmärtäis ja tietäis, kuinka paljon sitä rakastan. Se aiheuttaa mulle tällä hetkellä päivittäin eniten mielihyvää.

Eilen oli äikän esseekoe ja Keijon vanhemmat oli täällä Lilin kanssa sen aikaa. Mulla meinas palaa hermot ku tulin kirjotuksista ja aloin syöttämään tyttöä ku kuulin, että Keijon äiti alko laittaa tiskejä. Keijon vaatteetki se oli viikannu narulta mun ollessa kirjotuksissa. Sanoin sille suoraan, että pärjätään kyllä ja että pyydän apua sitten, kun siltä tuntuu.

Mulle oli nimittäin niin iso juttu jo se, että ne pääs tänne hoitamaan lasta. Vaati suurtaa vakuuttelua, että Keijon äiti usko, että nukun yöllä ja kotityöt touhuan päivällä sillon ku Lilli nukkuu päikkäreitä. Eikä se varmasti usko vieläkään.

Ja yks iso pointti mun keuhkoilussa oli se, että jouduin tekemään saman homman uudestaan. Meidän keittiössä astiat on omassa järjestyksessään ja tahdon, että löydän ne ku alan laittamaan ruokaa, eikä tarvi ensimmäisenä alkaa ihmettelemään, miksei fileerausveitset ookaan omassa lokerossaan tai lasit löytyyki yhtäkkiä kahvi- ja teeastioitten kaapista...

Joku toinen ei ehkä ymmärrä tätä, mutta oon semmonen reippailijaluonne, etten tahdo apua, jos en sitä tarvi. Jos meillä on vieraita ni mielellään passaan niitä ja laitan ruokaa. Mutta semmonen hyväntahtonenki avun tuputtaminen ahistaa. Itehän tahdon olla äitiyslomalla. Menen töihin sitte ku kotihommat ja lapsenhoito alkaa kyllästyttää. Tai no, ompas aika tekopyhää. Laitoin nimittäin vasta viime viikolla Alkoon työhakemusta. Ajattelin, että jos onnistaa ni alan käydä osa-aikasesti töissä, iltasin ja viikonloppusin eli sillon ku Keijo on kotona. Tyttökään ei joudu hoitoon.

Porukoille en oo tästä kertonu ku tiedän, että äiskä kauhistuu. Mutta olis hyvä, että saisin säästettyä korkeakouluopiskelua varten. En nimittäin usko, että surullisen kuuluisat opintotuet riittää muuta ku korkeintaan joihinki ruokaostoksiin. Eli jos saisin vaikka puolenki vuoden vastike- ja bensarahat tienattua ni asiat ois aika hyvällä mallilla. Sitte ei tarvis heti ressata töissä käymistä opintojen ohessa.